Murphyn ja Niemisen yliopistot voittoputkissa, Raitaselle 11 pistettä

23.2.2018 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Tomas Murphyn Northeastern venytti voittoputkensa kuluvalla viikolla kuuteen ja Samuli Niemisen Stephen F. Austin viiteen. Remu Raitanen taas pussitti 11 pistettä, kun San Francisco voitti kolmannen peräkkäisen ottelunsa.

Remu Raitanen veisteli 11 pistettä San Franciscolle NCAA:ssa. Kuva: SFU


Murphyn Northeastern on löytänyt oivan pelivireen, kun tällä kertaa ”Huskiesin” tassujen alle jäi Towson 75-80 (31-30). Murphy pelasi virheiden rasittamana 15 minuuttia, joiden aikana hän heitti kaksi pistettä ja tarjoili yhden korisyötön.

Niemisen Stephen F. Austinin kotitaika säilyi Central Arkansasin jäädessä jyrän alle 62-97 (30-49). Nieminen urakoi kaksi pistettä, riiston ja yhden torjunnan yhdeksässä peliminuutissa. Stephen F. Austin on voittanut jokaisen viidestätoista kotiottelustaan.

Raitasen San Francisco taas päihitti Pacificin vieraskentällä 84-74 (33-27). Raitanen oli yksi yliopistonsa pistetykeistä 11 pisteellä, neljällä levypallolla ja yhdellä syötöllä 25 peliminuutissa.

Oskar Michelsen oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa, kun Davidson venytti voittoputkensa kolmeen Fordhamin kustannuksella 52-76 (25-39). Michelsen pussitti seitsemän pistettä ja repi kolme levypalloa 16 peliminuutissa.

Edon Maxhuni ja Long Beach State hävisivät Havaijin yliopistolle 63-74 (25-34). Maxhuni pelasi aloitusviisikossa 23 minuuttia, joiden aikana hän tehtaili kaksi pistettä, kaksi levypalloa ja neljä riistoa.

Fiifi Aidoon Grand Canon katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa pieksemällä Seattle Universityn kotikentällään 64-76 (26-35). Aidoo nappasi yhden levypallon pelaamassaan kahdessa minuutissa.

Shawn Hopkins ja Troy kärsivät niukan 81-76 (39-34) -tappion Louisianaa vastaan. Hopkins jäi ilman tilastomerkintöjä pelaamassaan neljässä minuutissa.

Joonas Tahvanaisen Utah Valley nappasi 70-47 (31-27) -voiton CSU Bakersfieldista. Tahvanainen jäi pisteittä yhdessä peliminuutissa.

 
9.5.2024 08:59 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia eteni finaaliin

Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.

6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 11:31 Suomalaiset ulkomailla

Saksan mestaruustaistelu viidenteen otteluun – Kalinin ja Äijäsen Ferrol lähellä jättiyllätystä

Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

22.4.2024 15:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalosta Belgian mestari

Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.

Näytä lisää vastaavia