3.5.2009 Keskiviikkona yllätysvoiton välierien avausottelussa hakenut Namika Lahti nousi kotiyleisönsä edessä täpärään 70-67 (29-38) voittoon Espoon Hongasta. Lahti johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0. Finaalipaikka on Namikalle ensimmäisen kerran katkolla maanantaina Espoossa.
- Sarja menee kolmesta voitosta poikki ja huomenna on taas uusi peli. Kyllä viimeistään tässä vaiheessa tilanteen pitää motivoida itse itseään, totesi Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic.
Pavicevicin lahtelaiskollega Sami Toiviainen muistutti, että sarja ei ole suinkaan vielä ohi.
- Tosin ei varmaankaan kauhean moni olisi uskonut, että tilanne on tämä kahden ottelun jälkeen. 2-0 -johto ei vie meitä vielä eteenpäin, mutta kaiketi nyt paineet ovat Hongalla.
Ottelun ehdottomaksi hahmoksi oli jo kovaa kyytiä kohoamassa Hongan kapteeni Jukka Matinen (28/1). Maajoukkuelaituri mätti Namikan pussiin erehtymättömästi heti ensimmäisellä neljänneksellä huimat 17 pistettä, eli yhden enemmän kuin koko kotijoukkue yhteensä.
Honka kävi toisella neljänneksellä parhaimmillaan kymmenen pisteen (26-16) johdossa, mutta isännät eivät antaneet missään vaiheessa periksi, vaikka heittopeli timikin siinä vaiheessa vain 33 prosentin tarkkuudella.
Vieraidensa kantaan kotiyleisön huutomyrskyn siivittämänä iskeytynyt Namika löysi jyvänsä heti puoliajan jälkeen, jolloin vuorastaan vieraat näyttivät kadottavan sen täydellisesti. Lahden nousu henkilöityi Ville Vesalaan (11/0), joka nosti Namikan ensimmäisen kerran johtoon numeroissa 43-41, kun kolmatta neljännestä oli pelattu reilut kuusi minuuttia. Honka hävisi tauon jälkeisen kymmenminuuttisen tylysti 20-8.
Päätösneljänneksellä lahtelaisista sankarin viittaa sovitti vuorostaan ylleen Jason Conley (17/12). Viimeisellä neljänneksellä 11 pistettä heittänyt Conley nosti parhaimmillaan Lahden 61-53 johtoon, kun peliä oli jäljellä kolme minuuttia.
Honka tuli vielä 21 sekuntia ennen loppusummeria Akeem Scottin (14/5) kolmosella lukemiin 66-65. 15 sekuntia myöhemmin Conley pisti toisen vapaaheittonsa sisään. Honka pelasi lopussa pallon Tuukka Kotin (6/5) käsiin, mutta kulmasta lähtenyt kolmonen kiersi raudoista ulos.
Hongan ja Lahden välinen kolmas välieräottelu pelataan heti maanantaina klo 18:30 Tapiolan Urheiluhallissa.
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.