Namika Lahti heitti KTP:n nurin

8.10.2007 Namika Lahti otti Korisliigan maanantaisessa TV-pelissä sarjakauden ensimmäisen voittonsa, kun KTP kaatui Lahdessa lukemin 86-67 (52-35). Lahtelaiset karkasivat ensimmäisen neljänneksen lopulla hyvällä heittopelillään, joka kasvatti jo toisen neljänneksen puolivälissä kotijohdon yli 20 pisteeseen.

Aneemisesti pelanneet kotkalaiset eivät saaneet kunnon kiriä aikaan ja Namika pääsi venyttämään johtonsa suurimmillaan 31 pisteeseen.

- Onnistuimme ennen kaikkea puolustuksessa. Pelasimme ajoittain tosi hyvin, mutta lopussa suoristimme selän vähän liian aikaisin, totesi päävalmentajana ensimmäisen liigavoittonsa ottanut Namika Lahden uusi valmentaja Sami Toiviainen.

Voittajien tehokkaimpana erottui kovalla prosentilla 25 pistettä heittänyt Ed Williams. Vasta perjantaina Lahteen saapunut Davont Jackson pussitti 16 pistettä ja Vesa Mäkäläinen 13.

- Meille tuli liikaa menetyksiä, eräillä pelaajilla oli surkea asenne ja sisäpelimme oli olematonta, tiivisti kauden toisen kotkalaistappion valmentaja Ray Ailus.

Viimeksi viisi vuotta sitten Lahdessa voittanut KTP ja etenkin sen yhdysvaltalaiskolmikko esiintyi todella silmiinpistävän vaisusti. Vierasavut saivat pelin puoliväliin mennessä aikaan yhteensä vain kuusi pistettä ja koko pelissä 25. Pelinrakentaja Jermaine Spivey istui pitkään penkillä, mutta pääsi viime minuuttien kolmosillaan keräämään 12 pistettä. Toni Ilmonen vastaavasti heitti kaikki 14 pistettään kahdella ensimmäisellä jaksolla. 

(STT) 

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, http://www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
11.5.2024 20:04 Pääjuttu

Kauhajoki suvereeniin voittoon pronssiottelussa – Palmin ja Hopkinsin heittokädet kuumina

Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.

10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

Näytä lisää vastaavia