14.2.2017 Salon Vilpas ja 199-senttinen laituri Matias Ojala ovat solmineet jatkosopimuksen ensi kaudesta. Ojala on aloittanut kaikki Vilppaan 25 ottelua tällä kaudella ja hän on joukkueen paras kotimainen pistemies 10,2 pisteen keskiarvolla.
27-vuotias Ojala on Järvenpään Koripalloseuran kasvatti ja pelaa ensimmäistä kauttaan Vilppaassa. Loimaan Bisonsista kesällä Saloon siirtynyt Ojala pelaa uransa parasta kautta ja etenkin kahden pisteen heitoissa (64,6%) jälki on ollut tarkkaa.
- Matias on osoittanut tällä kaudella olevansa Korisliigan kotimaisten pelaajien eliittiä. Hänen työmoraalinsa ja "joukkue ensin" -asenne on suuri syy menestykseemme tällä kaudella. Hienoa, että hän jatkaa myös ensi kaudella Vilppaassa. Toivon mukaan saamme pidettyä muitakin pelaajia tästä joukkueesta. Se antaisi kaivattua jatkumoa, jota ei tällä kaudella ollut, toteaa Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo joukkueen tiedotteessa.
Ojala on edustanut Vilppaan ja Loimaan lisäksi Korisliigassa Porvoon Tarmoa, Joensuun Katajaa, Lappeenrannan Namikaa, Kauhajoen Karhua ja Namika Lahtea. Katajan riveissä hän voitti SM-hopeaa ja Suomen cupin. Liigauransa ennätyspisteet (21) Ojala heitti marraskuussa Karhua vastaan. Ojalan jatkosopimuksessa on ulkomaan optio.
- Hyvällä mielellä täällä jatketaan. Kausi on sujunut hienosti niin joukkueella kuin itselläkin, joten ratkaisu oli helppo. Yleensä en ole tehnyt sopimuksia tässä vaiheessa kautta, mutta nyt en keksinyt yhtään syytä, miksen jatkaisi Vilppaassa. Kokonaispaketti on hyvä ja nyt pystyn pitkästä aikaa yhdistämään koriksen ja opiskelun samalla paikkakunnalla, kertoo Turun AMK:n Salon yksikössä tradenomiksi opiskeleva Ojala.
Vilpas on myös vahvistanut valmennusosastoaan. Päävalmentaja Joonas Iisalon, apuvalmentaja Toni Nymanin ja fysiikkavalmentaja Ville Salmen lisäksi edustuksen mukana nähdään jatkossa seuran juniorivalmennuksessa mukana oleva Jere Anttila.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Kouvot on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset Henry Boydin, Eemeli Salmen ja Rasmus Lindbergin kanssa. Boyd aloittaa sopimuksen myötä syksyllä toisen kautensa Kouvolassa, Salmi puolestaan jo viidennen. Lindbergille kausi on ensimmäinen Kouvot-paidassa.
Salon Vilpas on solminut kahden vuoden sopimuksen takamies Eero Innamaan kanssa. 25-vuotias Innamaa on pelannut viimeiset kuusi vuotta Kauhajoen riveissä ja siirtyy nyt lähemmäksi kotiseutuaan. Turun NMKY:n kasvatti tuo rutkasti kokemusta Vilppaan takakentälle, sillä liigapelejä kertyi miehelle Kauhajoella 247.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.