Olli Kaunomäki jatkaa Forssassa

6.6.2012 Keväällä liiganousua juhlinut Forssan Koripojat on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen kaksi edellistä kautta Forssassa viettäneen Olli Kaunomäen kanssa. 25-vuotias Kaunomäki pelasi kauden 2010-11 ykkösdivisioonaa FoKoPossa 11,0 pisteen ja 2,3 levypallon keskiarvoilla.

Olli Kaunomäki solmi jatkosopimuksen liigaan nousseen FoKoPon kanssa. Kuva: Francois Perthuis.

Viime kausi jäi Kaunomäeltä lähes kokonaan väliin polvivamman vuoksi. Ahkerasti polveaan kuntouttanut Kaunomäki saa kuitenkin aloittaa täysipainoisen harjoittelun kesäkuun jälkeen ja on siis täysin pelikunnossa, kun liigakausi käynnistyy.

- Olemme erittäin tyytyväisiä Ollin päätökseen jatkaa meillä. Kulunut kausi jäi Ollilta valitettavasti väliin vain muutaman pelin jälkeen tapahtuneen loukkaantumisen johdosta, mutta hän on aikaisempina kausina osoittanut potentiaaliaan ja olevansa ehdottomasti liigatason pelaaja, kertoo FoKoPon puheenjohtaja Markku Molenius.
 

Kaunomäki edusti kasvattajaseuraansa Namika Lahtea Korisliigassa kausilla 2007-10.


Kaunomäen sopimuksen myötä FoKoPolla on tällä hetkellä kaksi voimassa olevaa pelaajasopimus, sillä seuran oma kasvatti Markus Molenius rustasi nimensä sopimuspaperiin jo aiemmin. FoKoPo jatkaa edelleen viime kauden pelaajiensa kanssa neuvottelua ja sen lisäksi kartoittaa aktiivisesti myös ulkopuolisia vaihtoehtoja.

- Teemme koko ajan aktiivisesti töitä tulevan kauden joukkueen eteen. Keskustelut viime kauden pelaajien kanssa jatkuvat edelleen ja samalla haemme myös 1-3 ulkopuolista vahvistusta joukkueeseen, puheenjohtaja paljastaa.

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia