Pasi Riihelälle 200 SM-peliä täyteen ja kolmosputkellekin jatkoa

11.3.2004 Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä pelasi keskiviikkona 200. SM-runkosarjaottelunsa Joensuussa. Samalla Riihelä jatkoi kovaa kolmosputkeaan, mutta menetti otteensa SM-Koriksen korikuninkuuteen.

Pasi Riihelä pelasi ensimmäinen pääsarjapelinsä 14.10.1995 (Pyrintö-KanKi). Avauspelissään hän teki kuusi pistettä. Nyt pisteitä on kertynyt runkosarjapeleissä jo 3.207, joka antaa ottelukohtaiseksi keskiarvoksi 16,0. Yhden ottelun piste-ennätys Riihelällä on 45 ja peräisin tältä kaudelta. Riihelä valittiin vuoden pelaajaksi 1998 ja on edustanut SM-Koriksessa kasvattajaseuraansa Kankaantaan Kisaa, Kouvoja sekä LrNMKY:tä. Tämän lisäksi hän on pelannut ammattilaisena Saksan, Ruotsin ja Sveitsin liigoissa.

199-senttinen Riihelä teki keskiviikkona Katajaa vastaan 13 pistettä. Toisaalla BC Jyväskylän Glenn Stokes heitti ottelussa Team Componentaa vastaan 27 pistettä. Riihelä ja Stokes ovat pitkään kisanneen SM-runkosarjan korikuninkuudesta, joka keskiviikkona kääntyi todennäköisesti ratkaisevasti Stokesin eduksi. Pasi Riihelän pitäisi nimittäin SM-runkosarjan viimeisessä pelissä tehdä 26 pistettä enemmän kuin Stokes riistääkseen pistetilaston ykkössija Stokesilta.

Korikuningas tai ei, on Riihelällä parhaillaan menossa kova kolmosputki. Hän on näet 25.2.2003 lähtien lisännyt jokaisessa pelaamassaan pääsarjaottelussa pistetiliään kolmen pisteen heitoilla. Näitä peräkkäispelejä on nyt peräti 47, eivätkä useampaan ole kautta aikojen pystyneet kuin Jukka Toijala ja Lonnie Cooper.

SM-Koriksessa kaukopommittajien peräkkäispelien ja kolmosonnistumisten tilastokärki on kaikkina aikoina seuraava:

81 ottelua

 

Jukka Toijala

 

2002-04

59

 

Lonnie Cooper

 

2001-02

48

 

Jukka Toijala

 

1996-97

47

 

Pasi Riihelä

 

2003-jatkuu

42

 

Pekka Kurvinen

 

1989-90

42

 

Juho Terho

 

2002-03

41

 

Petri Jaakkola

 

2001-02

Younger ylitti tuhannen levyrin rajan

Keskiviikon sarjakierroksella nähtiin Riihelän lisäksi toinenkin tilastollinen rajapyykkiylitys. Lahdessa pelatussa ottelussa KTP Basketin amerikkalaisvahvistus Kenny Younger napsi 15 levypalloa ja siirtyi samalla kaikkien aikojen tilastossa SM-runkosarjassa ylitti tuhannen levypallon rajan.

Tarkalleen Youngerilla on levyreitä koossa nyt 1.001 ottelukeskiarvolla 11,3. Younger pelaa kolmatta kauttaan Suomessa, kaksi kautta hän vietti Kouvoissa ja kolmas nyt Kotkassa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

Näytä lisää vastaavia