17.12.2007 Suomen koripallotilastoinnin ”Grand Old Man” ja Koripallokirjan isä Pentti Salmi sai maanantaina huomionosoituksen Opetusministeriöltä. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakoi Salmelle Pro Urheilu –mitalin, joka myönnetään suomalaisessa urheilussa keskeisesti vaikuttaneelle henkilölle.
Espoolainen Pentti Salmi on toimittanut koripallon vuosikirjaa Koripallokirjaa vuodesta 1971 lähtien. Syksyllä ilmestynyt kirja oli järjestyksessään siis jo 38:s.
Salmen toimittajaura alkoi 60 vuotta sitten vuonna 1947 TUL-lehdestä. Koko kansalle hän tuli tutuksi televisioruudusta, sillä Pentti Salmi toimi Yleisradion TV1:n toimittajana vuosina 1972-1991.
Salmi oli toimittajana mm. mukana kaikkiaan 16 olympialaisissa vuosina 1952-1988. Koripallon saralla Salmi raportoi Suomeen kahdeksista olympiakisoista, neljistä MM-kisat sekä peräti 18 EM-kilpailuista.
Lisäksi Salmella on koripallovalmentajana yhteensä viisi SM-kultaa vuosilta 1961-65 Helsingin Kisa-Tovereista. Hänen johdollaan ja mm. Kari Liimon tähdittämänä HKT menestyi myös Euroopan kentillä. HKT selviytyi vuonna 1964 maanosamme silloisessa ykköskilpailussa, Euroopan cupissa, aina kahdeksan parhaan joukkoon, joka on suomalaisen seurajoukkueen kaikkien aikojen paras saavutus.
Pentti Salmi on myös Suomen ensimmäinen kansainvälinen erotuomari toimittuaan vuoden 1951 EM-kisoissa Pariisissa oikeudenjakana.
Salmi on saanut mittavasta urastaan aiemminkin tunnustusta eri tahoilta. Olympiakomitea myönsi Salmelle äskettäin ansiomitalin ja Urheilumuseosäätiö antoi vuonna 2004 tunnustusta Salmen pitkäaikaiselle ja korvaamattomalle työlle koripallon lajitiedon tallentamiseksi, välittämiseksi ja levittämiseksi. Koripalloliitto myönsi Salmelle vapaaehtoistyöstä jaettavan Heikki Tuomala –palkinnon jo vuonna 1991, jonka lisäksi hänet on kutsuttu liiton kunniajäseneksi vuonna 1995.
Kuudennetta kertaa jaetut Pro Urheilu –mitalin saivat Pentti Salmen lisäksi valmentaja Matti Pulli, voimistelutuomari Tuomo Jalantie, lentopalloilija Tuula Palonen ja Kisakallion rehtori Seija Toivonen.
Myös urheilijoita muistettiin maanantaina, kun yhdeksän urheilijaa sai Opetusministeriön tämänvuotisen, suuruudeltaan 20 000 euron arvoisen, Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon. Kyseisen palkinnon pokkasivat hiihtäjä Kerttu Pesonen, mäkihyppääjä Niilo Halonen, hiihtäjä Matti Pitkänen, hiihtäjä Pertti Teurajärvi, hiihtäjä Juha Mieto, hiihtäjä Arto Koivisto, paralympiaurheilija Liisa Mäkelä, keihäänheittäjä Hannu Siitonen ja seiväshyppääjä Antti Kalliomäki. Pro Urheilu -tunnustuspalkintoja on myönnetty vuodesta 2000 alkaen.
Vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin aurinkoisessa säässä Riihimäellä.
Toukokuun 16. päivä 2024 tulee kuluneeksi 96 vuotta Robert "Petteri" Petersenin syntymästä. Amerikkalaissyntyisen valmentajan perintö elää suomalaisessa koripallossa vahvana, ja esimerkiksi 15-vuotiaiden SM-sarja on nimetty hänen mukaansa Robert Petersen Cupiksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Kevään Pirkka Street Basket kiertue toi vuoden hauskimman koulupäivän Pälkäneelle.
Tampereella tanssittiin, kun Pirkka Street Basketin kevään kiertue saapui Sorsapuiston kentälle
Tuomas Iisalo sai jälleen uuden sulan hattuunsa, kun hänet valittiin Ranskan liigan vuoden valmentajaksi. Aiemmin tällä kaudella Iisalo nimettiin EuroCupin vuoden valmentajaksi.
Superlauantai tuo yhteen pelaajat ja fanit, erotuomarit ja seuratoimijat, huippusarjat ja junnut sekä alumnit – kaikki, joiden sydän sykkii korikselle. Varmista paikkasi heti - tätä yhteistä päivää et halua missata!
Vuoden hauskinta koulupäivää päästiin tänään viettämään Helsingin Munkkiniemessä.
Euroopan kentillä saatiin viimeisetkin runkosarjat päätökseen, kun Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa paketoitiin runkosarjat. Suomalaisittain kuului niin hyviä kuin huonoja uutisia.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.