Pudotuspelit kiihtyvät, on välierien aika

27.3.2004 SM-Koriksen runkosarjan kärkinelikosta Honka, Namika Lahti, KTP Basket ja Kouvot kaikki pitivät puolivälierissä kotietunsa. Nelikko aloittaa SM-välierät sunnuntaina (28.3.), kun Hongan vastustajaksi astuu Kouvot ja Namika Lahti saa puolestaan kotikentälleen vieraaksi KTP:n. Jos trillereitä nähtiin jo puolivälierävaiheessa, on niitä todennäköisesti tiedossa myös välierissä.

Välierissä tahti on huima. Ottelusarjat käynnistyvät siis jo sunnuntaina ja paras viidestä –menetelmällä pelattavat välierät ovat ohi viimeistään seuraavana lauantaina (3.4.). Tulevien finaalien kannalta suuri etu tuleekin olemaan sillä joukkueella, joka välieräsarjansa saa aiemmin poikki.

Hongan ja Kouvojen välisissä runkosarjakohtaamisissa espoolaiset veivät voitot nimiinsä 2-0, mutta ilmaiseksi ei Kouvot niissä pisteitä luovuttanut. Edellytykset korkeatasoiselle ottelusarjalla on olemassa, sillä sekä Honka että Kouvot selvittivät tiensä välieriin suoraan voitoin 3-0 ja pääsevät välierätaistoon levänneinä viiden päivän ottelutauon jäljiltä.

Otteluparin mielenkiintoisin spekulaation aihe etukäteen lienee, miten erityyliset joukkueet pystyvät pitämään oman pelinsä koossa ja kumpi pystyy pakottamaan toisen haluamalleen tielle. Kouvot-luotsi Jouni Grönroosin mietintämyssyssä pyörii varmasti ajatus Hongan sisäpelin hyydyttämisestä ja ja oman nopean pelin liikkeelle saamisesta. Hongan montenegrolaisvalmentaja Mihailo Pavicevic sen sijaan pohdiskelee millaisilla puolustuskuvioilla hänen suojattinsa pystyisivät hidastamaan Kouvojen pelinjohtoa, vauhdinpitoa ja estämään sen kuumana käynyttä heittopeliä.

Runkosarjan kohtaamisissa Honka haki ratkaisuja aktiivisesti korinalustalta ja jälkimmäisessä, 91-81-lukemiin päättyneessä, kohtaamisessa tammikuussa Honka vei levypallot nimiinsä ylivoimaisesti 40-19. Harhaluuloja espoolaisleirissä ei kuitenkaan ole. Niin vakuuttavasti Kouvot lähetti puolivälierissä Lappeenrannan NMKY:n varhaiselle kesälomalle.

- Kouvot on erittäin hyvin heittävä joukkue ja uskoisin, että Kouvot pyrkii pelaamaan nopeaa peliä ja sitä kautta luomaan heittopaikkoja. Olemme pelanneet Kouvoja vastaan tiukkoja pelejä kauden aikana ja molemmat ovat parantaneet otteita kauden loppua kohti. Me pyrimme varmasti osaltamme edelleen pelaamaan palloa sisälle ja hyödyntämään edelleen tätä etua, arvioi viime keväänä SM-finaalien MVP –palkinnon itselleen ansainnut Heikki Zitting ottelusarjan taktisia käänteitä.

Kumpi palautuu ja nollaa voittonsa nopeammin?

Siinä missä Hongalla ja Kouvoilla on ollut aikaa hioa harjoituksissa pelejään kuntoon, pelasivat Namika Lahti ja KTP Basket vielä perjantaina puolivälieriä. Lahti kaatoi viime sekunnin korilla joensuulaisen Katajan ja KTP puolestaan jyräsi Pussihukkien yli liikkuvalla hyökkäyksellään ja hyvin toimineella puolustuksellaan. Aikaa voittojen maiskutteluun ei kuitenkaan ole. Voitoista pitää imeä positiivinen energia, mutta muuten ne pitää jättää taakse mahdollisimman nopeasti.

Lahdella on vahva eturivi Sami Lehtorannassa, Tom Gustafssonissa ja Sami Pekkolassa. Sille on myös töitä tiedossa, sillä myös KTP:n iso kalusto on liikkuvaa ja monipuolista: Kenny Younger on SM-parketeilla ollut vaikeasti pysäytettävissa, Markus Myllylä oli perjantaisessa puolivälierässä hyvässä iskussa ja Iiro Tenngren tullee muodostamaan Gustafssonin kanssa kiihkeän painiparivaljakon.

Takakentältä löytyy ottelusarjan suurin kysymysmerkki. Kestääkö Roope Mäkelän selkä? Perjantaina Mäkelä pelasi puudutuspiikkien avulla, heitti 26 pistettä ja johdatti KTP:n voittoon, mutta mikä oli voiton hinta? KTP tarvitsee kipeästi Mäkelää, jonka kokemusta on kentällä vaikea korvata. Pasi Heinonen ja Jari Vekkilä pystyvät tarvittaessa venymään, mutta heillä on jo ennestään kädet täynnä hommia, kun pysäytettävinä ovat mm. Monte Cummings sekä Teemu Laine, joka pelaa tällä hetkellä varmasti suurella itseluottamuksella nostettuaan perjantaina ensin joukkueensa ahdingosta tasoihin Katajaa vastaan ja ratkaistuaan ottelusarjan viimeisen sekunnin korillaan.

Runkosarjassa Namika Lahti vei joukkueiden keskinäiset kohtaamiset 3-1. Kaikissa Lahden voittopeleissä avainpelaaja oli Cummings ja kahdessa jälkimmäisessä myös Sami Lehtoranta, jolle ei sopivaa päällystakkia KTP-leiristä löytynyt. Honka-Kouvot –otteluparin lailla levypallot tulevat näyttelemään suurta roolia Lahden ja KTP:n välisissä taistoissa. Kun Lahti voitti Kotkan kotonaan maalis- ja helmikuussa, veivät lahtelaiset otteluiden irtopallot 43-30 ja 52-32.

SM-Koriksen välierät käynnistyvät siis sunnuntaina (28.3.), jolloin ottelusarja Namika Lahti-KTP polkaistaan vauhtiin Lahden Urheilutalolla klo 17. Ottelupari Honka-Kouvot avaa taistonsa Tapiolan Urheiluhallissa klo 20. Kokonaisuudessaan SM-välierien otteluohjelma löytyy tästä.

SM-välieräparien kohtaamiset runkosarjassa

Honka – Kouvot 2-0

31.01.04

Honka – Kouvot                     

91 – 81

31.10.03

Kouvot – Honka

65 – 70

Namika Lahti – KTP 3-1

10.03.04

Namika Lahti – KTP                

95 – 78

11.02.04

Namika Lahti – KTP

96 – 61

07.11.03

KTP – Namika Lahti

81 – 102

12.11.03

KTP – Namika Lahti

96 – 84



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
11.5.2024 20:04 Pääjuttu

Kauhajoki suvereeniin voittoon pronssiottelussa – Palmin ja Hopkinsin heittokädet kuumina

Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.

10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia