2.1.2013 Joensuun Katajan kuukauden mittainen viiden pelin voittoputki Korisliigassa katkesi keskiviikkoiltana, kun Katajan kanssa tasapisteissä ollut Tampereen Pyrintö otti vuoden 2013 ensimmäisessä Korisliigan ottelussa joensuulaisista 87–79 (45–32)-kotivoiton.
Lamonte Ulmerin Pyrintö peittosi Katajan "EuroChallenge-joukkueiden" kohtaamisessa. Kuva: Tytti Nuoramo.
Pyrintö hallitsi liigakakkosen ja -kolmosen yhteenottoa aivan alkuminuutteja lukuun ottamatta koko ottelun ajan.
Kataja kiskaisi runsaassa kahdessa minuutissa 2-11-johtoon, jonka jälkeen Pyrintö tarttui tiukasti ohjaksiin. Tamperelaiset nousivat kolmannen jakson alussa 15 pisteen johtoon, eivätkä luopuneet enää asemastaan.
Kataja hiipi vielä kaksi minuuttia ennen ottelun loppua neljän pisteen päähän (78–74), mutta Carl Lindbomin onnistunut vapaaheitto ja Antti Nikkilän kakkonen nostivat Pyrinnön tavoittamattomiin.
– Ensimmäinen puolisko oli meiltä hyvä, mutta toisella emme päässeet samalle tasolle. Voitto Katajasta kelpaa kyllä meille ilman tyylipisteitäkin, tokaisi Pyrinnön päävalmentaja Ville Tuominen.
Pyrinnöstä kuusi peluria pääsi kaksinumeroisiin pisteisiin. Heistä tehokkaimmat olivat LaMonte Ulmer (19/11), Reginald Bratton (15/7/4 syöttöä), Antti Nikkilä (14/6) sekä Damon Williams (12/6/7 syöttöä).
Katajasta ylsivät yli kymmenen pisteen Dan Coleman (23/7), Juho Lehtoranta (12/3) sekä Petri Virtanen (12/2/5 syöttöä).
(STT)
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.
Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.
Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.