17.2.2003 Teemu Rannikko oli jälleen avainroolissa, kun hänen italialaisseuransa Euro Roseto väänsi 69-67-kotivoiton Virtus Bolognasta. Rannikko heitti kentän komeimman pistemäärän (18) ja upotti kolmosen, jolla Roseto hankkiutui lopulliseen johtoasemaansa.
Kolmonen suhahti sukan läpi reilut puolitoista minuuttia ennen loppusummeria. Sen avulla Roseto siirtyi 63-62-johtoon oltuaan koko toisen puoliajan tappiolla. Italialaismediassa Rannikon kolmosta kuvailtiin henkiseksi voittokoriksi.
Rannikko pelasi kaikkiaan 38 minuuttia. Heittojyvä oli kohdallaan, sillä Suomen maajoukkueen pelintekijä nakutti kolmosensa tarkkuudella 4/6. Lisäksi Rannikko riisti kolmesti, napsi kaksi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä.
Italian kakkosliigassa Iiro Tenngrenin Upea Capo D’Orlando voitti Carife Ferraran kotonaan 96-89. Tenngrenin tilastoriville merkittiin 11 minuutissa viisi pistettä ja kaksi levyriä.
Saksan Bundesliigassa nähtiin sunnuntaina erikoinen tapahtumasarja, kun Braunschweigin ja Frankfurt Skylinersin välinen ottelu jouduttiin keskeyttämään. Syynä oli pelialustan liukkaus. Braunschweigin kotiareenalla järjestettiin lauantai-iltana tanssitapahtuma, jonka jäljiltä parketti oli pelikelvottomassa kunnossa. Ajassa 13:39, useiden liukastumisten jälkeen, ottelu keskeytettiin, koska loukkaantumisriski nousi liian suureksi. Braunschweig johti kamppailua tuolloin lukemin 20-14. Braunschweigin riveissä pelaavat Suomen maajoukkuemiehistä Markku Larkio ja Mikko Noopila. Jukka Matinen edustaa Frankfurtia, jota luotsaa suomalaisvalmentaja Gordon Herbert.
Bundesliiga-peleissä, jotka pystyttiin viemään ratkaisuunsa asti, Jussi Kumpulaisen Avitos Giessen katkaisi viiden ottelun tappioputkensa nitistämällä kotikentällään Kölnin 77-73. Kumpulainen pelasi 16 minuuttia, kooten kuusi levypalloa ja tehden kaksi pistettä.
Jyri Lehtosen Ludwigsburg puolestaan kärsi vieraissa 77-99-tappion Leverkusenille. Lehtonen ahersi 36 minuuttia, teki 12 pistettä, haki kuusi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä.
Espanjan kakkosliigassa Martti Kuisman Club Ourense kärsi kirvelevän 70-72-tappion Los Lobosille. Kuisma heitti viisi pistettä 18 minuutissa.
Viron pääsarjassa Kari Hyökki oli taas tehokkaana, vaikka hänen joukkueensa Audentes hävisikin. Hyökki tehtaili 15 pistettä ja repi seitsemän levyriä 34 minuutissa, kun Pirita otti niukan 77-74-kotivoiton.
Ruotsin Basketliganissa Henrik Stormbom johdatti kahdeksalla syötöllään, neljällä pisteellään ja kolmella riistollaan M7 Basketin 78-70-voittoon 08 Stockholmista. Pekka Salmisen valmentama Solna Vikings kukisti Sallén Basketin 116-94.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.
Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.
Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.
Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.
Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.
Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.
Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.
Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.
Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.