Ray Nixon Namika Lahden uusi vahvistus

30.10.2008 Korisliigan ykköspaikalla olevan Namika Lahden uusi amerikkalaisvahvistus on Ray Nixon. 24-vuotias Nixon on 201-senttinen laituri, joka on viettänyt viimeiset kaksi kautta Saksan Bundesliigassa ja Walter Tigers Tübingenissä.

Namika Lahti odottaa Ray Nixonia saapuvaksi Suomeen lauantaina.  

Ray Nixon ammensi oppejaan Wisconsinin yliopistossa, joka pelaa kovatasoisessa Big Ten -konferenssissa. Yliopistouran jälkeen Nixon siirtyi Tübingeniin. Viime kaudella Nixon kirjautti keskiarvoikseen 7,7 pistettä, 3,1 levypalloa ja 1,5 koriin johtanutta syöttöä 26 peliminuutissa.  Saksassa Nixonin rooli oli puhtaasti heittävä laituri.

- Videoiden ja puhelinkeskustelujen pohjalta tiedän odottaa paljon muutakin kuin heittovoimaa. Nixonin urheilullisuus ja nopeus tuovat joukkueeseemme uusia vaihtoehtoja etenkin hyökkäyspäähän. Uskon, että hän kykenee puolustamaan usean eri pelipaikan vastustajia joukkueen haluamalla tavalla ja repivän tarvittavan määrän irtopalloja, Namika Lahden päävalmentaja Sami Toiviainen kertoo.

- Nixonin mukaantulon myötä viilaamme omaa hyökkäyspelaamistamme jonkin verran. Kyseessä ei kuitenkaan ole suuret muutokset. Uusi mies on myös hyvä pallonkäsittelijä ja olen varma, että mies viihdyttää lahtelaisyleisöä ilmavilla donkeillaan, Toiviainen sanoo.

Ray Nixon voitti Bundesliigan All Star -tapahtuman donkkikilpailun viime keväänä.

Namika Lahden toinen ulkomaalaisvahvistus on laituri Bilal Abdullah. Sentteri Melvin Tyler jätti joukkueen alkuviikosta perhesyistä.

Lahtelaiset pelaavat seuraavan Korisliiga-ottelunsa lauantaina vieraissa Team Componentaa vastaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia