31.7.2013 Uuteen Korisliiga-kauteen valmistautuva Uudenkaupungin Korihait on saanut miehistöönsä kaksi palasta lisää. Korihaiden kasvatti Jalmari Salaterä ja FoKoPossa koripallo-oppinsa saanut Tero Into nostavat joukkueen sopimuspelaajien määrän kuuteen.
187-senttinen, 21-vuotias Salaterä palaa Uuteenkaupunkiin yhden Namika Lahdessa vietetyn kauden jälkeen. Salaterä on pelannut neljän pääsarjakauden aikana yhteensä 39 ottelua.
185-senttinen, 24-vuotias Tero Into on puolestaan edustanut kaksi kautta FoKoPoa Korisliigassa. Viime vuodet Into on kärsinyt loukkaantumisista.
– Molemmat pelaajat osallistuivat try out -leirille kesäkuussa ja vakuuttivat valmennusjohdon otteillaan, Korihaiden luotsi Ari Mikkola kertoo seuran tiedotteessa.
Salaterän ja Inton lisäksi Korihailla on voimassa sopimukset kaudesta 2013/14 Sami Ikävalkon, Mikko Jalosen, Pyry Rainamaan ja Niko Malisen kanssa. Seura tutkailee paraikaa ulkomaalaistilannetta ja täyttää loput pelipaikat omilla junioreilla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.
Vilpas on solminut yksivuotisen sopimuksen 26-vuotiaan Vili Nymanin kanssa. Päättyneellä kaudella KTP-kasvatti tilastoi KTP-Basketille 10,6 pistettä ottelua kohti.
Päättyneellä kaudella Korihaita luotsannut Darko Mihajlovic on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen kotkalaisseuran kanssa. Seura tiedotti samalla, että Michael Pounds toimii joukkueen apuvalmentajana.
Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi on nimitetty kahden vuoden sopimuksella viime syksynä Uuteenkaupunkiin saapunut montenegrolainen Ivan Ivanovic, 43.
Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.
BC Nokia tiedottaa valmennusryhmänsä pysyvän ennallaan myös ensi kaudelle.
Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.
Helsinki Seagullsin Timo Heinonen rikkoi maanantaina ensimmäisenä pelaajana kautta aikain SM-playoffseissa 4000 otteluminuutin rajan.
Seagulls haki vierasvoiton Kauhajoelta 27 pistettä heittäneen Shavon Colemanin johdolla lukemin 73–80. Kataja Basket puolestaan oli tyly isäntä Joensuussa, kun se kaatoi BC Nokian 99–75. Molemmat sarjat ovat tilanteessa 1–1, kun finaalipaikkaan vaaditaan neljä voittoa.
Korisfaneja hemmotellaan maanantaina, kun Korisliigan toiset välierät pelataan. Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin toinen välierä on vapaasti katsottavissa Jimiltä alkaen klo 18:15.