11.12.2017 Sasu Salinin Malaga otti tärkeän voiton kaataessaan selvin numeroin vieraskentällä Zaragozan. Muuten suomalaisten joukkueiden voitot olivat kiven alla sunnuntain peleissä, vaikka Roope Ahonen oli jälleen vahvalla pelipäällä.
Sasu Salinin Malaga otti tärkeän voiton. (Kuva: Ville Vuorinen)
Roope Ahosen hyvä peli ei riittänyt voittoon.
Salinin Malaga kävi hakemassa selvän 102-77 (51-35)-voiton Zaragozan vieraana. Virhevaikeuksista kärsinyt Salin sai 13 minuutissa kasaan kolme pistettä, kolme levypalloa ja syötön. Malagalle voitto oli kuudes 11 ottelusta.
Barcelona koki kauden kolmannen tappionsa, kun se hävisi kotikentällään Teneriffalle jatkoajan jälkeen 91-93 (77-77, 36-38). Petteri Koponen merkkautti vartissa kaksi pistettä, levypallon, kolme syöttöä ja riiston. Barcelona säilytti paikkansa sarjakakkosena ja sillä on kahdeksan voittoa ja kolme tappiota.
Espanjan LEB Orossa Ahosen 10 pistettä eivät riittäneet katkaisemaan Ourensen tappioputkea. Ourense koki seitsemännen peräkkäisen tappionsa hävitessään Palencialle 71-74 (25-48). Ahonen tilastoi lisäksi yhden levypallon, yhden syötön sekä kaksi riistoa. Ourensella on vain yksi voitto 13 ottelusta.
Tshekin liigassa Alexander Madsenin USK Praha joutui tunnustamaan Olomouckon paremmakseen, kun Praha hävisi vieraskentällä 72-98 (33-48). Madsen kunnostautui erityisesti puolustuspäässä torjuen vastustajan heiton kolmasti, ottamalla kuusi levypalloa ja riistäen pallon kahdesti. Lisäksi tilasto kaunistuivat kahdella pisteellä ja yhdellä syötöllä. Prahalla on 11 ottelusta viisi voittoa.
Saksan ProA-liigassa Daniel Janssonin valmentama OrangeAcademy Ulm ei mahtanut mitään Trierin vieraana, vaan hävisi selvästi 66-102 (41-60). Ulmilla on koossa kolme voittoa ja 10 tappiota.
Anton Odabasi nappasi kuudessa minuutissa kaksi levypalloa, kun hänen joukkueensa Trabzonspor hävisi Turkin liigan ottelussa Eskisehirille 72-90 (41-49). Trabzonsporilla on 10 ottelusta kolme voittoa.
Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.
Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.
Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.
Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.
Elina Aarnisalosta tuli Belgian mestari, kun Kangoeroes Mechelen pelasi kotimaisen kauden läpi ilman ainuttakaan tappiota. Finaalit ovat käynnistyneet myös Saksassa ja runkosarjat päättyivät Espanjassa sekä Italiassa.
Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.
Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.
Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.
Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.