UU VOITTAA! – näyttely Uudenkaupungin koripallokulttuurista

16.2.2012

Koripallo on laji, joka on vienyt Uuttakaupunkia urheilun saralla eniten valtakunnan tietoisuuteen. Se on myös laji, joka on tuonut kaupunkilaisille tietynlaista yhteisöllisyyttä ja viihdettä jo yli kolme vuosikymmentä. Miten laji sai kaupungissa jalansijaa ja mitä UU tai Korihait on merkinnyt kaupungille? Esimerkiksi näitä asioita käsittelee Uudenkaupungin museon kevään 2012 näyttely Koripallo ja Uusikaupunki.

Näyttely ”UU voittaa!” avautuu Kulttuurihistoriallisessa museossa 1.3. ja se on esillä 19.5. saakka. Näyttelyssä selviää mm. syy, miksi juuri koripallo on se laji, joka on kaupungissa noussut ykköseksi. Näyttelyssä toki selviää UU:n tai myöhemmin Korihaiden historia, mutta etusijalla on lajin luomat tunteet ja yhteisöllisyys Uudessakaupungissa. Onhan Pohitullin yleisö varsin tunnettu koko maassa. Näyttelyssä voi myös elää uudelleen jännittävät vuoden 1990 mestaruuteen johtaneet peliminuutit.

Paikallisen koripallohistorian lisäksi museossa on esillä Suomen Koripallomuseon kiertonäyttely Koripallo - yhtä juhlaa? Näyttely esitellee värikkäästi koripalloon liittyviä erilaisia tunnetiloja. Etenkin juniori-ikäisiä museokävijöitä kiinnostavat myös varmasti Hanno Möttölän numeron 52 koristossut. Kävijä voi myös testata, miltä tuntuisi pukeutua maajoukkuepaitaan tai miten paljon pitäisi vielä kasvaa pituutta saavuttaakseen oman suosikkipelaajan mitat.

Näyttely on avoinna Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisessa museossa 1.3.-19.5. tiistaista lauantaihin 12-15. Lisäksi Pohitulliin Korihaiden pelejä katsomaan menijät voivat yhdistää pelin ja museovierailun, sillä Korihaiden kotipelipäivinä näyttely on avoinna 12-18.30. 


Koripallo on jättänyt jälkensä Uuteenkaupunkiin. Jopa siinä määrin, että kaupungin kulttuurihistoriallinen museo päätti pystyttää aiheesta näyttelyn, jota esitellään museossa 1.3. - 19.5. Kuvassa 4.4.1990 pelattu 2. SM-finaaliottelu UU-KTP ja avauskorin aiheuttama hurmos. Kuva: Korihait.