6.9.2012 Turun Riennossa jo pitkään valmentanut Jukka Valpola (s. 1984) on aloittanut 3.9. työnsä Riennon päätoimisena juniorivalmennuspäällikkönä. Päätehtävänsä ohessa hän jatkaa myös valmentamista naisten edustusjoukkueen valmennustiimissä ja A-tyttöjen vastuuvalmentajana.

Jukka Valpola aloittaa TuRi:n koripallon juniorivalmennuspäällikkönä. Kuva: Turun Riento.
Valpola on naantalilainen pitkän linjan koripalloilija, joka on ehtinyt kerryttää valmennuskokemustaan jo 15 vuoden ajan. Riennossa Valpola on valmentanut vuodesta 2005 lähtien naisten ja A-tyttöjen valmennustiimeissä, joista viimeiset kolme kautta A-tyttöjen SM-joukkueen vastuuvalmentajana.
Seuravalmennuksen lisäksi Valpola on toiminut läntisen alueen aluevalmentajana 2004–06. Valmennusosaamistaan hän on kartuttanut johdonmukaisella kouluttautumisella alkaen vuonna 2003 suoritetusta I tason tutkinnosta viime keväänä suoritettuun huippukoripallovalmentajatutkintoon saakka.
Juniorivalmennuspäällikkönä Valpolan toimenkuvaan kuuluu valmennuksen suunnittelu ja kehittäminen yhdessä seuran muiden valmentajien kanssa, valmentajien rekrytointi, valmentajien sopimukset ja kehityskeskustelut, valmennustietouden hankkiminen ja jakaminen seurassa, seuran sisäiset valmentajakoulutukset sekä yhteistyöverkostojen rakentaminen.
Lahti Basketball Junioreiden miesten 1B- divisioonan joukkue Team Pajulahti järjestää Try Out -harjoituksia Lahdessa torstaista 11.6. lauantaihin 13.6.2026.
Kesän koriskausi saa täydellisen startin Espoon Laaksolahdessa! Kasaa kavereiden kanssa joukkue ja tule viettämään kivaa kesäiltaa Laaksolahden uudelle hienolle kentälle. Voit tulla myös vain katsomaan pelejä ja fiilistelemään tunnelmaa. Nähdään Lasarissa!
Etsimme joukkoomme positiivisia ja innostavia henkilöitä koripallojaoston eri tehtäviin kaudelle 2026-2027. Mahdollisuus jatkoon seuraavalla toimintakaudella.
Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 6. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.
Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.
Peli-Karhut koripallojuniorit ry on vuonna 2024 perustettu kotkalainen seura, joka vastaa tyttöjen koripallovalmennuksesta pallokerhoikäisistä aina naisten 1. divisioonaan asti. Toimimme tiiviissä yhteistyössä naisten Korisliigassa pelaavan Peli-Karhujen kanssa.
Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset tiistaina 2.6.2026 klo 17.30–19.30.
Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue kutsuu uusia pelaajia mukaan avoimiin harjoituksiin perjantaina 22.5.2026 Martinhalliin. Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tulla tutustumaan joukkueen toimintaan, valmennukseen ja tulevan kauden tavoitteisiin Naisten I divisioonassa.
KaU Karkkila järjestää jälleen kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Högforsin ruukkimiljöössä lauantaina 11.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.
TVO ja Rauma Basket ry järjestävät kesällä 2026 vauhdikkaan ja innostavan koripalloleirin vuosina 2008–2015 syntyneille tytöille ja pojille.