Helsingin NMKY:n koripallorippikoulut 2013

15.10.2012 Helsingin NMKY järjestää vuonna 1998 syntyneille tulevana vuonna koripallorippikouluja. Ilmoittautuminen on jo auki.


Rippikoulu on nuorelle iässään yksi taitekohta. Siksi kannattaa pohtia, missä on hyvä käydä rippikoulu - missä voi vapaasti pohtia omia aatoksiasi. Joskus auttaa se, että ympärillä on tuttuja kavereita, joiden kanssa on hyvä jutella yhdessä mieleen tulevia juttuja. Toisaalta joskus voi olla parempi, että lähtee kokonaan uuteen porukkaan ja antaa itselleen tilan tehdä omia ratkaisuja.

Helsingin NMKY:n rippikoululeirit tarjoavat tähän mahdollisuden.

1. KORIPALLORIPPIKOULU  15.-22.7.2013

alkuopetusjakso 4.-5.5.2013

Leiri, jossa on päivittäin leirijaksolla  mahdollisuus rippikouluohjelman ohessa parin tunnin koripalloharjoituksiin täysimittaisessa salissa ammattitaitoisen valmentajan johdolla. Sekä alkuopetus että leirijakso Pellin leirikeskuksessa Karjalohjalla.

Hinta: 510€ sisältää sekä alkuopetukseen että leirijaksoon kuuluvat bussimatkat, täysihoidon, ripariohjelman, oppimateriaalin ja koripalloharjoitukset.

2. KORIPALLORIPPIKOULU 22.-29.7.2013

alkuopetusjakso 18.-19.5.2013

Leiri, jossa on päivittäin leirijaksolla mahdollisuus rippikouluohjelman ohessa parin tunnin  koripalloharjoituksiin täysimittaisessa salissa ammattitaitoisen valmentajan johdolla. Sekä alkuopetus että leirijakso Pellin leirikeskuksessa Karjalohjalla.

Hinta:  510 € sisältää sekä alkuopetukseen että leirijaksoon kuuluvat bussimatkat, täysihoidon, ripariohjelman, oppimateriaalin ja koripalloharjoitukset.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen osoitteessa nuoriso.hnmky.fi/rippikoulu.

Ilmoittautuessa saa maksettavaksi varausmaksun 140€, sen eräpäivään mennessä maksettuaan lunastaa leiripaikan. Maksamatta jääneet leiripaikat peruuntuvat automaattisesti. Loppu leirimaksu maksetaan myöhemmin kahdessa erässä. Taloudellisin perustein on mahdollista saada maksuhelpotuksia HNMKY:n Sosiaalisen kannatusyhdistyksen kautta. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
 

Lisätiedot:
Anu Rautama, nuorisosihteeri, Helsingin NMKY
050-4499402 
anu.rautama@helsinginnmky.fi
 
12.5.2026 10:11 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue kutsuu uusia pelaajia mukaan avoimiin harjoituksiin perjantaina 22.5.2026 Martinhalliin. Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tulla tutustumaan joukkueen toimintaan, valmennukseen ja tulevan kauden tavoitteisiin Naisten I divisioonassa.

11.5.2026 10:18 Seura tiedottaa

Vuoristopässi-katukoris Karkkilan ruukkimiljöössä heinäkuussa

KaU Karkkila järjestää jälleen kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Högforsin ruukkimiljöössä lauantaina 11.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.

11.5.2026 09:55 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan naisten I divisioonan valmentajat kaudella 2026–2027

Naisten edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2026–2027 jatkaa Pia Yli-Kankahila.

7.5.2026 17:35 Seura tiedottaa

Helsinki Basketball Festival yhteistyössä FIBA Foundationin kanssa

Helsinki Basketball Festival järjestetään tänä vuonna yhteistyössä FIBA Foundationin kanssa. FIBA Foundation lahjoitti tämän vuoden turnauksen tsempparipalkinnot.

30.4.2026 09:19 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten päävalmentajaksi Janne Hartikainen

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.

29.4.2026 14:50 Seura tiedottaa

Janne Hartikainen Hyvinkään Pontevan miesten päävalmentajaksi

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.

20.4.2026 21:24 Seura tiedottaa

Tervetuloa Hyvinkään Katukorikseen

Hyvinkään Ponteva on järjestänyt Katukoristurnauksen jo 33 kertaa ja tuonut yhteen koripallon ystävät, kilpailijat ja katsojat, jotka rakastavat vauhtia, jännitystä ja yhteisöllisyyttä!

14.4.2026 14:49 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan valmennus kaudella 2026-2027

Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!

10.4.2026 17:33 Seura tiedottaa

LePyn Pikkusudet-turnaus 2019- ja 2020-ikäluokillle toukokuussa

LePy järjestää perinteisen Pikkusudet-turnauksen 2019- ja 2020-ikäluokan tytöille ja pojille. Turnaus pelataan lauantaina 23.5.2026 Leppävaaran liikuntahallilla. Tapahtuma on osallistujille maksuton.

10.4.2026 14:30 Seura tiedottaa

WB-Pantterit hakee vahvistusta nuorimpien ryhmien valmennukseen

WB-Pantterit on Itä-Helsingissä toimiva koripalloseura, joka tarjoaa toimintaa kolme vuotiaiden skidikoriksesta lähtien aikuistasolle saakka. Tulevalle kaudelle haemme lasten valmennukseen henkilöä vastaamaan alle kouluikäisten toiminnasta. Lisäksi mataliin koreihin pelaavien joukkueiden valmennustiimeihin etsitään vahvistusta.

Näytä lisää vastaavia