Turussa esikoululaiset tutustuvat korikseen

14.1.2013 Turun NMKY:n, Turun Riennon, kaupungin liikuntatoimen ja LiikU:n kanssa yhteistyössä tehtävien päiväkotikäyntien aikana lähes 200 esikoululaista kokeilee korista. Toimintaa toteutetaan seitsemässä eri päiväkodissa ja kahdessatoista ryhmässä noin tunnin mittaisina liikuntatuokioina, joissa erilaisten leikkien ja tehtävien kautta tutustutaan koripalloon. Koristuokiot on toteutettu päiväkotien tiloissa soveltamalla sisältöjä kunkin päiväkodin tilan ja lasten lukumäärän mukaan.

TuNMKY ja TuRi ovat tehneet kaupungin liikuntatoimen ja LiikU:n kanssa yhteistyössä päiväkotikäyntejä. Keväällä käynnistyy esikoululaisille ja ekaluokkalaisille tarkoitettu koripallokerhoa.

Koripallotuokioiden sisällöstä ja kokonaisuuden suunnittelusta ja koordinoinnista on vastannut TuNMKY:n valmennuspäällikkö Marja Miettinen. Yhteyden päiväkoteihin on luotu yhteistyössä kaupungin liikuntatoimen kanssa. Monipuoliset liikunnan mahdollistavat välineet on saatu LiikU:sta ja itse koristuokioita on ohjattu Turun Riennon ja TuNMKY:n ohjaajien, valmentajien ja vierailevien tähtien kanssa. 

Innostus koristuokioissa on ollut valtavaa. Lapset ovat olleet todellakin kiinnostuneita tarkkuutta ja erilaisten pallojen käsittelyyn liittyvistä tehtävistä. Myös ihan oikeita koripallojakin on käsitelty ja kuljetettu ja korejakin on saatu aikaiseksi.  TuNMKY:n amerikkalaispelaajan Antoni Hesterin käynti muutamassa ryhmässä lisäsi lasten innostusta entisestäänkin. 

Tavoitteena on luoda yhteistyössä edellä mainittujen tahojen kanssa sopiva malli, jolla elokuussa ja tammikuussa tehtävien koriskokeiluiden kautta saadaan mahdollisimman moni turkulainen lapsi kokeilemaan korista ja mahdollisesti löytämään koriksesta itselleen sopivan liikuntamuodon.  Tämän kokeilun kautta päätetään, mikä jatkossa on paras tapa tehdä koriksen markkinointia.  Kilpailu lasten seuratoiminnassa on Turussa kovaa ja innostaminen koriksen pariin on aika hankalaa, mutta sekä Riennossa että Namikassa uskotaan vahvasti, että pitkäjänteiselle työllä koriskulttuurin kasvattaminen Turussa on mahdollista. 

TuNMKY:ssä käynnistyy keväällä kolme esikoululaisille ja ekaluokkalaisille tarkoitettu koripallokerhoa, Vesseliryhmää ja Turun Riennossa yksi vastaava ryhmä, Piccolo Basket. 

Ilmoittautumiset ja lisätiedot Vesseleistä http://www.tunmky.fi/koripallo-liikunta tai Marja Miettiseltä, marja.miettinen@tunmky.fi ja Piccolo Basketista www.turunriennonkoripallo.net tai Jukka Valpolalta, jukka.valpola@gmail.com.
 
27.2.2025 14:32 Seura tiedottaa

Lahdessa eletään korisbuumia – Lahti Basketball Juniorit nousi lisenssimäärässä mitattuna Suomen kolmanneksi suurimmaksi koripalloseuraksi

Kun alle kouluikäisten lasten ryhmät ja kaksi viimeisintä korisleiriä myydään loppuun, kouluilla järjestettävät maksuttomat koripallokerhot menevät jonotuspaikkoja myöten täyteen ja matalan kynnyksen Alakoulun Korisliiga AKL:n kasvuprosentti on huimat 600 voidaan sanoa, että koripallolla on Lahdessa kova kysyntä.

3.1.2018 Pohjoinen alue

Ensi kaudeksi Tampereelle ja Pyrintöön valmentajaksi?

Tampereen Pyrinnön juniorivalmennuksen suunnittelu kaudeksi 2018-19 on hyvässä vauhdissa.

20.11.2017 Korisleirit

Kesäleiri Tukhomassa/Bosön Basket Camp 2018

TuNMKY järjestää kaikille koripalloilijoille avoimen Bosön Basket Camp (BBC) –ulkomaanleirin. Leiri järjestetään Tukholmassa, Bosön olympiaharjoituskeskuksessa 12.6.-17.6.2018.

15.9.2017 Eteläinen alue

Tapiolan Hongan syyslomaleiri

Tapiolan Honka järjestää koulujen syyslomalla koripalloleirin 2006–2012 syntyneille junioreille. Leiri järjestetään tiistaista torstaihin 17.–19.10. ja se on avoin kaikkien seurojen junioreille. Leirin harjoitukset pidetään Honkahallilla.

15.9.2017 Junioriturnaus

Mesuca XIIII Junioriturnaus Salossa

Mesuca Basket ry järjestää junioriturnauksen Salossa 30.9.–1.10.2017.

14.9.2017 Junioriturnaus

Tykkimäki-turnaus 17.-19.11.2017 Kouvolassa

Kouvojen järjestämä perinteinen juniorikoripalloturnaus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tykkimäki-turnaus. Ilmoittautuminen turnaukseen on jo hyvässä vauhdissa, mutta vielä ehtii mukaan.

11.9.2017 Korisleirit

Helsingin NMKY:n syyslomaleiri

HNMKY järjestää syyslomaleirin maanantaista perjantaihin 16.-20.10.2017 Hotel Arthurilla. Leiri on tarkoitettu 2006-2010 syntyneille junioreille ja on avoin kaikkien seurojen pelaajille.

11.9.2017 Korisleirit

Biddy Basket syyskuun leirit

Vielä ehdit mukaan syyskuun Biddy Basket leireille. Leirejä Helsingissä, Kauhajoella ja Äänekoskella!

30.8.2017 Junioriturnaus

LePyn mikroturnaus 16.-17.9.2017 Espoossa

Loistavat olosuhteet, rehtiä voiton taistelua, hymyä, hikeä ja suuria tunteita, urheilujuhlan tuntua, tunnelma katossa, mieletön fiilis! Niistä on LePyn mikroturnaus tehty!

23.8.2017 Junioriturnaus

Pikkusudet-korisrieha Tampereella 28–29.10.2017

Tampereen Pyrintö järjestää Pikkusudet-korisriehan sekä pojille että tytöille sarjoissa 09 ja 10/11.

Näytä lisää vastaavia