Tuuletusten viikonloppu Nokialla

28.10.2013 Kymmenen joukkueen voimin pelattavan Unified-koripallon sarjakausi käynnistyi Nokialla 26.-27.10 pelatussa turnauksessa. Tällä kaudella Suomessa pelataan kahdessa divisioonassa, ”kutosessa” ja ”seiskoissa”. Koripalloilijoille tutut nimet tulevat divisioonissa käytettävien pallojen kokonumeroista.

Lauantaisessa ottelussa kotijoukkue BC Nokia Yellow kohtasi vantaalaisen PuHu Unified Mustan. Nokialaiset pääsivät muuttamaan kertaan pujottelemaan vantaalaisten korin alle, mutta monesti kotijoukkue törmäsi tiukkaan vantaalaispuolustukseen. Kentän laidalla ollut yleisö hämmästeli myös kokeneen vierasjoukkueen heittopeliä – palloja pistettiin pussiin niin alta kuin kaukaakin. Vaikka vantaalaiset saivat ottelussa tuulettaa tehtyjen korien jälkeen useammin, nokialaiset ottivat ilon irti jokaisesta tehdystä korista. Ottelun lopputulokseksi kirjattiin lopulta vantaalaisten 10-36 voitto kotijoukkueesta.

Ottelun jälkeen BC Nokia Yellow’n pelaajat Santeri Verlinna ja Laura Hamdi kertoivat omista koripallokokemuksistaan.  Santerin mielestä koripallossa parasta ovat peli ja harjoittelu ja joukkueen partneripelaaja Lauran mukaan erityisesti se, että kyseessä on joukkuepeli, jossa voitetaan ja hävitään yhdessä. Kaksi vuotta yhdessä harjoitelleet pelaajat eivät painaneet ottelun jälkeen leukaa rintaan, vaan antoivat reilun tunnustuksen voiton vieneelle vantaalaiskokoonpanolle.  – ”Ne pelasivat tosi hyvin”, totesi Verneri ja jatkoi matkaansa haastattelusta pukuhuoneeseen.

Unified-koripallon seuraava sarjaturnaus pelataan Turussa 14.-15.12.2014.

 
15.4.2024 15:50 Seura tiedottaa

Tampereen Pyrintö nimennyt päävalmentajat kaudelle 2024–2025

Tampereen Pyrintö valmistautuu kauteen 2024-25 ja valmennustiimit alkavat pikkuhiljaa muotoutua. Seura on tunnettu kokonaisvaltaisista pelaajapoluista niin tytöissä kuin pojissa ja eteneminen aikuisten korkeimmalle sarjatasolle asti on Pyrinnön ympäristössä mahdollista.

10.4.2024 12:26 Seura tiedottaa

Honka3x3 pelataan lauantaina 25.5.2024

Tapiolan Honka järjestää kahdeksannen kerran junioreille suunnatun 3x3-turnauksen Honkahallilla lauantaina 25.5.2024.

8.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Taneli Tuokko YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi

Taneli Tuokko on valittu YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi. Tuokko vastaa U13–U19 -kokonaisuudesta yhdessä valmennuspäällikkö Sami Toiviaisen kanssa. Lisäksi hän osallistuu YMCA Tampere koripallon toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

8.4.2024 10:47 Seura tiedottaa

Kataja Basket rekrytoi

Kataja Basket on yhtiöittänyt miesten edustusjoukkueen toiminnan ja hakee nyt toimitusjohtajaa ja toiminnanjohtajaa.

5.4.2024 13:59 Seura tiedottaa

Sami Toiviainen YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi

Sami Toiviainen on valittu YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi. Toiviaisen työtehtäviin kuuluu valmennuksen suunnittelu ja koordinointi sekä koko koripallotoiminnan pitkäjänteinen ja tavoitteellinen kehittäminen.

5.4.2024 11:35 Seura tiedottaa

Yhä useampi löytää koripallon ilon HoNsU:n toiminnassa

Koripalloon erikoistunut Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat, tuttavallisemmin HoNsU, tekee laadukasta työtä lasten ja nuorten harrastus- ja kilpailutoiminnan parissa. Seuran kasvatustyöhön luotetaan, sillä se on jo toisella kaudella putkeen ylittänyt 600 lisenssin rajapyykin. Positiivinen pöhinä näkyy myös pelillisenä menestyksenä.

3.4.2024 16:51 Seura tiedottaa

Kisakallio järjestää yläkoululeirityksen tutustumisleirin 15.-16. huhtikuuta

Nyt on mahdollisuus päästä tutustumaan yläkoululeiritykseen normaalia lyhyemmän leirityksen merkeissä. Valmennus toteutetaan yhdessä lajiliittojen, Kisakallion Urheiluopiston, Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian (URHEA) kanssa.

26.3.2024 15:29 Seura tiedottaa

OP Uusimaa School's Out Camp -leirin ilmoittautuminen on avattu

OP Uusimaa ja LePy järjestävät yhteistyössä kesän hauskimman leirin 2010–2018 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.

26.3.2024 13:01 Seura tiedottaa

Tervetuloa Keravalle Sherwoodin 3X3 -turnaukseen 18. toukokuuta

Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!

26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

Näytä lisää vastaavia