HBA-Märskyn pojat ja Hongan tytöt isännöivät viikonloppuna EYBL-turnauksia

13.11.2013 Koripallon hieno kansainvälisten otteluiden värittämä syksy saa jatkoa junioritasolla tulevana viikonloppuna (15.-17.11.), kun Helsingissä ja Espoossa pelataan Euroopan Nuorten Koripalloliigan EYBL:in otteluita poikien ja tyttöjen turnauksissa.

Oskar Michelsenin (vas.) ja Aino Rauhansalon (oik.) edustamat HBA-Märsky ja Tapiolan Honka isännöivät kovatasoisia nuorten EYBL-turnauksia tulevana viikonloppuna. Kuva: Tytti Nuoramo.

Helsinki Basketball Academyn alaisuuteen kuuluva HBA-Märsky pelaa kauden toisen Euroopan Nuorten Koripalloliigan EYBL:in turnauksen kotikentällään Mäkelänrinteen Uintikeskuksen liikuntahallissa. Tapiolan Hongan 1999-syntyneet tytöt ovat puolestaan turnausemäntinä tulevana viikonloppuna oman ikäluokkansa EYBL-turnauksessa Honkahallissa, Tapiolassa.

Koripallon kansainvälistyminen ulottuu yhä enemmän myös nuoriin ikäluokkiin, joka vahvistaa koripallon mainiota menestystarinaa Suomessa. Mäkelänrinteen lukion apulaisrehtori Simo Tarvonen iloitseekin suomalaisen koripallohuuman ulottumisesta myös koulumaailmaan.

- Upeaa että saamme isännöidä näin tasokasta turnausta. Kovat kansainväliset pelit kotiyleisön edessä tarjoavat hienon kokemuksen pelaajillemme. Turnaus on koko koulun juttu ja se tuo Märskylle tärkeän kansainvälisyyden koulun omiin tiloihin, kertoo Simo Tarvonen.

HBA-Märskyn joukkue osallistuu alle 20-vuotiaiden poikien sarjaan ja vastustajat kovaa luokkaa. Mukana ovat Märskyn lisäksi ruotsalaisjoukkue Alvik, venäläiset Spartak ja Samara, latvialaiset Riga, Liepaja ja Ventspils sekä virolainen Tallinnan Kalev. Viikonloppuna Mäkelänrinteellä riittääkin vilskettä, sillä koko turnauksessa pelataan yhteensä 20 ottelua kolmen päivän aikana.

Saman verran (20 ottelua) on luvassa vilinää Espoossa. Hongan vieraana alle 15-vuotiaiden turnauksessa on kuusi venäläisjoukkuetta, jotka matkaavat Suomeen Moskovasta ja Pietarista sekä ruotsalainen Södertälje (SBBK).

HBA-Märskyn ottelut Mäkelänrinteessä

  • pe 15.11. klo 12.00 HBA-Märsky - BS Riga/DSN (LAT)
  • pe 15.11. klo 18.00 Liepaja (LAT) - HBA-Märsky
  • la 16.11. klo 12.00 HBA-Märsky - Ventspils (LAT)
  • la 16.11. klo 18.00 Samara (RUS) - HBA-Märsky
  • su 17.11. klo 13.30 HBA-Märsky - Tallinnan Kalev (EST)

 

Turnauksen koko otteluohjelma sekä otteluiden live-seuranta löytyvät osoitteesta http://www.eybl.lv/new/b_juniors_scheduler.php.

Honka-99:n ottelut Honkahallissa

  • pe 15.11. klo 10.00 Honka – Timirazevskaja (RUS)
  • pe 15.11. klo 17.00 BC Sparta&K (RUS) – Honka
  • la 16.11. klo 10.30 BC Trinta (RUS) – Honka
  • la 16.11. klo 17.00 Honka – A.Gomelski Olympic (RUS)
  • su 17.11. klo 11.00 Honka – Olimp Pietari (RUS)

Turnauksen koko otteluohjelma sekä otteluiden live-seuranta löytyvät osoitteesta http://www.eybl.lv/new/g_u15_d1_scheduler.php.

 
16.8.2022 16:44 Susijengi

Jyväskyläläinen! Isäntäperheeksi ukrainalaisjuniorille 17.–19.8.?

Jyväskylän alueen asukas! Löytyykö kodistasi tai läheistesi kodista tilaa majoittaa ukrainalaislähtöistä koripallojunioria keskiviikon 17.8. ja perjantain 19.8. väliseksi ajaksi?

23.7.2019 09:48 Seura tiedottaa

Seniorikoripallon MM-kisat valtaavat Espoon 25.7.-4.8.2019

Tapiolan Honka isännöi yhdessä Espoon kaupungin kanssa seniorikoripallon MM-kisoja Espoossa heinä-elokuun taitteessa, 25.7.-4.8.2019. Turnaukseen saapuu yli 230 joukkuetta 42 maasta ja turnausvieraita odotetaan saapuvaksi noin 4000.

27.7.2017 Junioriturnaus

Delfin Basket täydentää koripalloväen juhlavuoden

Tampereella järjestettävä koripalloturnaus Delfin Basket Tournament täyttää 30 vuotta. Ensimmäisen kerran vuonna 1988 järjestetty koripalloturnaus on vakiinnuttanut paikkansa Suomen suosituimpana koripalloturnauksena.

29.7.2016 Valmentajat

Delfin Basket Tournament 2016 käynnistyy Tampereella

Jo 29. kansainvälinen Delfin Basket -koripalloturnaus pelataan Tampereella 29.-31.7. Tapahtuma kerää kaikkiaan noin 5,000 osallistujaa Tampereelle pelaajien, huoltajien, valmentajien, katsojien ja vapaaehtoisten muodossa. Delfin Basketin yhteydessä nähdään myös kaksi juniorimaaottelua sekä Susijengin ja Belgian välinen maaottelu.

15.6.2016 Seura tiedottaa

Jyväskylä Basketball Academy käynnistää toimintansa

Jyväskylä Basketball Academy aloittaa toimintansa kesän aikana ja on palkannut päävalmentajakseen 1+2-mallisella sopimuksella Salon Vilppaan Korisliiga-pudotuspeleihin viime kaudella palkanneen Mikko Tupamäen. JBA ottaa HoNsU:n sarjapaikan Divari A:ssa ja järjestää try-out-tilaisuuden 29.6.

25.2.2016 Seura tiedottaa

Suomen ensimmäinen satelliittitason 3x3-turnaus GoExpo-messujen yhteydessä 5.3.

Helsingin NMKY:n Yökoris järjestää ensimmäisen satelliittitasoisen 3x3-turnauksen Suomessa. GoExpo-messujen yhteydessä lauantaina 5.3. järjestettävässä 3x3-tapahtumassa on kaksi sarjaa, joihin voi ilmoittautua 2.3. saakka tai niin kauan, kun sarjoissa on tilaa.

23.12.2015 Läntinen alue

Tampereen Tesomalle nousee uusi korispyhättö

Ensi syksynä 70 vuotta täyttävä Raholan Pyrkivä ei voisi juhlavuodeltaan enempää toivoa kuin vuosikymmeniä unelmoidun monitoimihallin toteutumisen. Tamperelaisseuran unelmat ovat vuosien määrätietoisen ja sitkeän työn jälkeen käymässä toteen, sillä Tesomalle on parhaillaan rakenteilla kolmen täysmittaisen koripallokentän kokonaisuus. Tesoman uuden korispyhätön on määrä avautua ensi kesänä.

2.11.2015 Kaakkoinen alue

Jengi Heinolasta -musiikkivideolla huippuartistit ja korisjunnut fiilistelevät koriksen parissa

Heinolan NMKY saa positiivista julkisuutta koris- ja musiikkikaupunki-imagolleen huippuartisteja vilisevän Jengi Heinolasta -videon ansiosta. Pääesiintyjä on lahtelainen rap-artisti Brädi.

16.2.2015 Seura tiedottaa

Pyrintö tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn Namika Lahtea vastaan

Tampereen Pyrintö tarjoaa tiistaiseen Korisliiga-otteluunsa Namika Lahtea vastaan ilmaisen sisäänpääsyn katsojille. Kyseessä on Heitä Pallo Peliin -tapahtuma, jonka avulla kerätään palloja Tampereen koulujen väliliikuntaa varten.

23.10.2014 Katsojat

Bisons tuo huippukoriksen Turkuun, kaikki lipputulot junioreille

Bisons Loimaa tuo pitkän tauon jälkeen huippukoriksen Turkuun. Samalla Bisons julkisti suomalaiseen urheiluun suunnatun uuden varainhankintamallin nimeltään BISONS B€€F. Konsepti on toteutettu yhdessä Silja Linen ja Matkapoikien kanssa.

Näytä lisää vastaavia