23.6.2009 Turun NMKY:n koripallojaosto on valinnut Pekka Lähteen, 32, uudeksi juniorivalmennuspäälliköksi 1.8. alkavaan työsuhteeseen.

Viime kaudella Turun NMKY:n miesten edustusjoukkuetta valmentanut Lähde on viime vuosina toiminut FoKoPossa miesten edustusjoukueen sekä A-poikien valmentajana. Ennen Forssan vuosiaan Lähde valmensi TuNMKY:ssa A- ja B-poikia. Lähteen valmennusura on alkanut Raision Palloseuran juniorijoukkueiden valmentajana.
Seurajoukkueiden lisäksi Lähde on toiminut viisi vuotta aluevalmentajana Koripalloliiton järjestämillä leireillä. Tällä hetkellä Lähde osallistuu Huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) suorittamiseen. Koulutukseltaan Lähde on ympäristösuunnittelija.
Pekka Lähde on erittäin motivoitunut tulevasta tehtävästään.
- Otan innoissani vastaan tämän uuden tehtävän koripallon parissa. Toivottavasti voin viedä turkulaista koripalloa eteenpäin. Tähän on mainiot edellytykset edellisen juniorivalmennuspäällikön hyvän työn jäljiltä.
- Pyrin olemaan erityisesti valmentajien apuna päivittäisvalmennuksessa. Näen tärkeänä harrastajamäärien nostamisen seurassa ja myös löytyvien huippulahjakkuuksien eteenpäin viemisen omilta lähtökohdiltaan, pohtii Lähde alkavaa työsarkaansa.
Etsimme joukkoomme positiivisia ja innostavia henkilöitä koripallojaoston eri tehtäviin kaudelle 2026-2027. Mahdollisuus jatkoon seuraavalla toimintakaudella.
TVO ja Rauma Basket ry järjestävät kesällä 2026 vauhdikkaan ja innostavan koripalloleirin vuosina 2008–2015 syntyneille tytöille ja pojille.
Raholan Pyrkivä etsii juuri sinua! Meillä on tilaa vielä muutamalle innostuneelle ja motivoituneelle korisvalmentajalle, niin tyttö- kuin poikajuniorijoukkueissa kaudelle 26-27.
Tulevalla kaudella seurassa jatketaan hyvin toimivaa pelaajapolkumallia, jossa seuran valmennuspäällikkö Aleksi Iltanen on vahvasti mukana joukkueiden päivittäisharjoittelussa ja toimii päävalmentajien tukena.
Lasten koris toiminta ja YBL-koris on alueellista matalan kynnyksen toimintaa Tampereella ja lähikunnissa. Toiminnan tavoitteena on tarjota kaikille lapsille mahdollisuus harrastaa korista lähellä omaa kotia. Pikkusudet- ja YBL-turnaukset toteutetaan myös lasten ehdoilla ja tavoitteena on sytyttää jokaiseen pelaajaan koriskipinä.
YMCA Tampere koripallo on nimennyt koripallon juniorijoukkueidensa vastuuvalmentajat kaudelle 2026–2027.
Kesäinen katukorisvaltaa Rauman! Hook Street Basket pelataan 4.7.2026 Otanlahden ulkokentillä, ja ilmoittautuminen turnaukseen on nyt käynnissä.
Tule mukaan HOLIDAY HOOPS 3x3 -turnaukseen 22.2.2026. Suuren suosion viime vuonna saavuttanut turnaus järjestetään nyt toista kertaa Tampereella Tammelan koululla.
Koripallovuosi 2026 alkaa perinteisellä AND1-turnauksella, joka pelataan Salossa loppiaisviikonloppuna 2.–4. tammikuuta. Turnauksessa pelataan tuttuun tapaan sarjat ikäluokissa U9–U16. Viime vuonna mukana oli peräti 117 joukkuetta.
BC Nokian junioreiden valmentajista löytyy paljon vanhoja ja uusia nimiä. Junioreiden valmentajista löytyy paljon kokemusta ja osaamista.