Jorma Kuparisesta PuHu Juniorit ry:n uusi toiminnanjohtaja 1.8.2014 alkaen

30.6.2014

PuHu Juniorit ry:n toiminnanjohtajana kuusi vuotta toiminut Danny Jansson siirtyy Saksaan Ratiopharm Ulmin akatemiajoukkueen valmentajaksi heinäkuussa 2014. Hänen tilalleen toiminnanjohtajaksi seuran hallitus nimittää PuHu:ssa talousvastaavana ja hallituksen jäsenenä vuosina 2008–2014 toimineen 49-vuotiaan kasvatustieteiden maisterin Jorma Kuparisen. Kuparinen aloittaa tehtävässä virallisesti 1.8, mutta sijaistaa Janssonia 14.7. alkaen.
Omien sanojensa mukaan Kuparinen kokee uuden tehtävänsä erittäin myönteisenä haasteena ja on ylpeä saadessaan mahdollisuuden työskennellä Suomen parhaaksi valitun urheiluseuran johdossa: ”Olen havainnut, kuinka mahtava henki PuHu-yhteisössä on, ja luotankin siihen, että myös tulevaisuudessa tuo henki antaa toiminnanjohtajalle virtaa hoitaa tehtävää menestyksekkäästi. Erityishuomiota haluan kiinnittää siihen, että jatkossakin seuran talous pysyy vakaalla pohjalla ja että jokainen seurassa pelaajana tai muussa roolissa toimiva kokee itsensä tärkeäksi ja voi olla ylpeä puhulaisuudestaan. Vaikka edeltäjäni jättää isot saappaat täytettäväksi, olen varma, että noissa saappaissa on riittävän pitkät varret ja että ne ovat ehjät. Hyppään niihin luottavaisena ja innokkaana!”
Jorma Kuparisella on työkokemusta muun muassa media-alan myynti-, markkinointi- ja esimiestehtävistä sekä yrittäjyydestä yhteensä parinkymmenen vuoden ajalta. PuHu Junioreiden sekä edeltäjäseura Pussihukkien toiminnassa hän on ollut mukana vuodesta 2004, esimerkiksi joukkueenjohtajana, projektipäällikkönä, vt. toiminnanjohtajana sekä harrastejoukkueen aktiivijäsenenä. Kuparinen on tutustunut suomalaiseen koripallomaailmaan myös Koripalloliiton luottamustoimien kautta sarjavastaavana, erotuomarinimeäjänä ja nuorten sarjojen kilpailuryhmien jäsenenä.
PuHu Junioreiden hallitus näkee Jorma Kuparisen parhaana ehdokkaana täyttämään Janssonin saappaat ja toivoo, että kaikki seuran jäsenet tukevat uutta toiminnanjohtajaa haastavassa tehtävässään. ”Jorma edustaa puhulaisuutta ja PuHu:n arvoja. Hänen edukseen valintaa tehdessä laskettiin toimiminen seuran hallituksessa kuuden vuoden ajan, halu tarttua tähän vaativaan toimeen sekä oivallisesti hoidettu toiminnanjohtajan sijaisuus vuoden 2013 lopulla”, perustelee PuHu:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Huovinen.

 
26.3.2024 15:29 Seura tiedottaa

OP Uusimaa School's Out Camp -leirin ilmoittautuminen on avattu

OP Uusimaa ja LePy järjestävät yhteistyössä kesän hauskimman leirin 2010–2018 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.

26.3.2024 13:01 Seura tiedottaa

Tervetuloa Keravalle Sherwoodin 3X3 -turnaukseen 18. toukokuuta

Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!

26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

18.3.2024 10:07 Seura tiedottaa

Drive Basketballille mestaruus EYBL-lopputurnauksessa

Drive Basketball Academy voitti sunnuntaina päättyneen kansainvälisen European Youth Basketball Leaguen 20-vuotiaiden lopputurnauksen Tallinnassa. Joukkue voitti sarjan Superfinals-lopputurnauksessa kaikki neljä otteluaan ja kukisti finaalissa Inter Bratislavan Slovakiasta luvuin 69-53.

11.3.2024 10:08 Seura tiedottaa

Puhu Juniorit ry hakee toiminnanjohtajaa

PuHu Juniorit ry on yksi Suomen suurimmista koripalloseuroista, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää koripalloharrastusta Vantaalla. Seura hakee nyt toiminnanjohtajaa vastaamaan seuratoiminnan johtamisesta, hallinnosta ja seuran kehittämisestä.

29.2.2024 13:52 Seura tiedottaa

Talvilomaleirillä treenattiin Lahti Basketballin Harrison Clearyn ja James Padgettin opissa

Lahti Basketball Juniorit järjesti talvilomaviikolla kolmen päivän korisleirin, jonka teemat keskittyivät Lahden miesten korisliigajoukkueen vahvistusten ympärille. Reilu 60 leiriläistä pääsi oppimaan heitto- ja pallonkäsittelytaitoja Harrison Clearyltä sekä sisäpelaajan liikkeitä James Padgettilta.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

15.2.2024 16:43 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen Namika Areenalla maaliskuussa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen Namika Areenalla 30.3.24. Kokoa oma joukkueesi ja tule haastamaan muita.

14.2.2024 12:30 Pelaajat

Sotungin lukion urheilulinjalla mahdollisuus koripallon aamuharjoitteluun

Lukio sijaitsee Hakunilan urheilupuiston vieressä, upeiden liikuntamahdollisuuksien keskellä. Sotungin lukio on luonut koripallolle ja urheiluvalmennukselle erinomaiset olosuhteet ja laajan opintotarjonnan.

14.2.2024 11:58 Seura tiedottaa

Kisakallio Basket Camp järjestetään kesäkuun alussa

Kisakallio Basket Camp järjestetään jo kolmannentoista kerran Kisakallion Urheiluopistolla 3.-6.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 -syntyneille junioreille. Tytöille ja pojille. Leirille mahtuu mukaan 100 innokasta pelaajan alkua.

Näytä lisää vastaavia