Espoossa pelataan viikonloppuna Suomen suurin juniorikoripalloturnaus

20.8.2015 Suomen suurin juniorikoripalloturnaus, Tapiolan Hongan ja Espoo Basket Teamin yhdessä järjestämä EHBT-turnaus, pelataan Espoossa 21.-23.8.2015. Turnaus on yksi maailman suurimmista viikonlopputurnauksista ja Espoon suurin yksittäinen vuosittainen urheilu- ja matkailutapahtuma.

Turnaukseen osallistuu tänä vuonna 345 joukkuetta ja noin 3500 pelaajaa. Yhteensä turnausvieraita odotetaan Espooseen noin 5000. EHBT-turnaus on kasvanut tasaisesti vuodesta toiseen ja vuoden 2015 turnaus on kaikkien aikojen suurin. 

Honka ja EBT järjestävät turnauksen yhdessä jo 18. kerran. Lisäksi Leppävaaran Pyrintö on mukana turnausjärjestelyissä. EHBT-turnaus on hieno osoitus espoolaisten koripalloseurojen yhteistyöstä. 

EHBT-turnauksen otteluita pelataan kouluilla ja urheiluhalleilla ympäri Espoota. Turnauksen päänäyttämönä toimii kuitenkin Tapiolan urheilupuiston alue, jossa turnauksen käytössä on yhteensä 21 koripallokenttää Summahallilla, Tapiolan urheiluhallilla, Ratiopharm Arenalla ja Esport Centerissä. Turnauksen ottelut alkavat perjantaina 21.8 klo 17 ja päättyvät sunnuntaina 23.8 noin klo 16:30. 

Turnauksen otteluohjelma ja lisätietoa löytyy osoitteesta www.ehbt.net. Turnauksen mobiilisovellus on ladattavissa App Storesta, Google Playsta ja Windows Storesta. 

Lisätiedot: 

Juhani Herrala, turnausjohtaja 050 500 2107 

juhani.herrala@tapiolanhonka.fi 

Henkilöt

 
12.10.2023 14:09 Seura tiedottaa

Tervetuloa tuomariksi Vantaan Energia -turnaukseen!

Vantaan Energia-juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 24. kerran 19-21.1.2024. PuHu Juniorit toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!

12.9.2023 08:29 Seura tiedottaa

Vantaan Energia -turnauksen ilmoittautuminen aukeaa 10.10!

Tammikuussa koripallo täyttää jälleen Vantaan koulujen salit, kun PuHu Junioreiden Vantaan Energia -turnaus pelataan 19.-21.1.2024. Yli 3000 koripalloilijaa Vantaalle kokoava turnaus pelataan nyt 24. kerran.

9.5.2023 13:48 Läntinen alue

Mieleinen Basket -junioriturnaus syyskuussa Loimaalla

Mikro-, mini- ja U14-ikäisten syysturnaus Mieleinen Basket järjestetään 23.-24.9.2023 Loimaalla.

4.5.2023 13:50 Seura tiedottaa

Tallink-turnauksesta Espoo liikkuu Tournament

Espoossa pelattava, Suomen suurin juniorikoripalloturnaus, tunnetaan jatkossa nimellä ESPOO LIIKKUU TOURNAMENT.

1.3.2023 11:54 Seura tiedottaa

Pikkusudet-turnaus supermikroille Espoossa huhtikuussa

Loistavat olosuhteet, rehtiä taistelua, hymyä, hikeä, suuria tunteita, urheilujuhlan tuntua, tunnelma katossa, mieletön fiilis! Tämä on LePyn Pikkusudet-turnaus!

9.2.2023 15:47 Seura tiedottaa

Tervetuloa Keravalle Sherwoodin Iloiseen Mikroturnaukseen 20.5.2023!

Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!

19.1.2023 11:46 Seura tiedottaa

Sima Basket -turnaus Järvenpäässä 5.-7.5.

Varma kevään merkki eli Sima Basket -turnaus pelataan jälleen Beat Basketin järjestämänä Järvenpäässä.

1.12.2022 10:25 Seura tiedottaa

Ilmoittaudu tuomariksi Vantaan Energia -turnaukseen

Vantaan Energia -juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 23. kerran 20.-22.1.2023. Turnaus toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!

16.7.2022 10:47 Läntinen alue

Tuomariksi Mieleinen Basketiin Loimaalle 10.-11.9.2022

Loimaan Korikonkareiden 10.-11.9.2022 järjestämään Mieleinen Basketiin haetaan nyt innokkaita tuomareita viheltämään mikro-, mini ja U14-ikäisten korisotteluita.

30.3.2022 15:27 Seura tiedottaa

Delfin Basketin ilmoittautuminen käynnistyy perjantaina – Susijengi ja Susiladies mukana turnaushuumassa elokuussa

Elokuun alussa vietetään Tampereella koripallon superviikkoa. Kansainväinen Delfin Basket Tournament järjestetään 35. kerran. Samaan aikaan Susijengi ja Susiladies pelaavat kansainväliset turnaukset Tampereella.

Näytä lisää vastaavia