Hongan Joonatan Akkanen Fraport Skylinersin valmennustiimiin

27.8.2015 Suomalaisen koriksen ympärillä tapahtuu hienoja asioita. Susijengi taistelee syyskuussa EM-kisoissa ja nuorten maajoukkueet ovat kesällä esiintyneet edukseen eri puolilla Eurooppaa. Myös valmentajarintamalla on kevään ja kesän aikana tapahtunut etenkin Hongan vihreä-valkoisten lasien läpi katsottuna hienoja asioita. Seuran miesten divarijoukkueen päävalmentaja Ville Neva valittiin yhdessä Hanno Möttölän kanssa edustamaan Suomea FIBA Europe Coaching Certificate –koulutukseen (FECC).



Toinen hieno uutinen on Hongan C-poikien valmentajan Joonatan Akkasen saama upea mahdollisuus valmentaa yhdessä Euroopan parhaista korisorganisaatioista. Akkanen nimettiin heinäkuussa saksalaisen Fraport Skylinersin ProB joukkueen valmennustiimiin. Fraport Skylinersin edustusjoukkue on yksi Saksan Bundesliigan kestomenestyjistä. Joukkueessa on nähty suomalaisväriä niin kentällä kuin vaihtopenkilläkin, sillä Gordon Herbert jatkaa joukkueen päävalmentajana ja joukkueen riveissä ovat pelanneet Jukka Matinen ja Mikko Koivisto.

Miten sitten nuori, 23-vuotias valmentaja päätyy valmentamaan Saksaan? Se selviää alta Joonatanin haastattelusta. Joonatan on elävä esimerkki siitä, että nuorilla valmentajilla on kovalla työllä ja ripauksella onnea mahdollisuus päästä uusiin ympäristöihin ja mennä urallaan eteenpäin.

Miten valmentajaurasi alkoi?

Aloitin valmentamisen 15-vuotiaana Kouvolassa minipoikien apukoutsina. Pari vuotta myöhemmin Tuomas Iisalo tuli takaisin Kouvolaan ja otti minut mukaan omiin valmennusprojekteihinsa. Olin jo innoissani valmentamisesta, mutta Tuomas sai minua innostettua vielä enemmän ja rohkaisi valmentamaan eri ympäristöissä. Keskustelimme Tuomaksen kanssa valmennusasioista päivittäin.

Miten päädyit valmentamaan Honkaan?

Kun Tuomas lähti Kouvolasta Espooseen, minulle oli tullut vahva tunne siitä, että haluan mennä valmentajana eteenpäin. Heti lukion jälkeen muutin Espooseen, kun sain EBT:stä valmentajapestin. Vaikka en tuntenut Espoosta ketään, uskalsin lähteä, koska koin että pohjat oli kunnossa.

Toimin EBT:ssä kaksi vuotta eri ikäluokkien valmennuksessa, mutta halusin edelleen mennä pidemmälle ja valmentaa vieläkin tavoitteellisemmin ja määrätietoisemmin. Kauden 2013-2014 alussa tulin mukaan Hongan minipoikiin, jossa Niko Nyholm oli päävalmentajana.

Miten olet kehittynyt valmentajana vuosien varrella?

Tuomaksen kanssa työskentely ja keskustelut Kouvolassa loivat pohjan valmennukselle. Honkaan tuloa pidän silti monella tapaa käännekohtana. Niko otti minut ”oppipojakseen” ja on auttanut ja rohkaissut todella paljon. Nikolta olen oppinut, että pitää uskaltaa heittäytyä sekä näyttää sitä intoa ja paloa, mitä minulla on – sen enempää miettimättä. Vielä muutama vuosi sitten minulla oli ajatus, että valmentajana pitää olla joku tietynlainen persoona, mutta nyt olen oppinut, että on parasta olla vain oma itsensä. Mitä aidompi ja rehellisempi on, sitä paremmin menee. Samalla olen huomannut, että nälkä valmentamiseen on vain kasvanut sen johdosta, että on uskaltanut tuoda omaa persoonaa valmennukseen.

Miten päädyit Fraport Skylinersin valmennustiimiin?

Sain mahdollisuuden lähteä opiskelujen kautta Saksaan opiskelijavaihtoon. Samalla heräsi kiinnostus tutkia vaihtoehtoja valmentaa siellä opintojen ohessa. Niko auttoi minua olemaan yhteydessä Gordon Herbertiin, joka keskusteli sitten seuran johdon kanssa. Hieman myöhemmin Saksasta oltiin minuun yhteydessä ja kysyivät, olisiko minun mahdollista tulla käymään Frankfurtissa. Menin sinne työhaastatteluun, jonka piti Herbertin apuvalmentaja (ja ProB joukkueen päävalmentaja) Eric Detlev. Haastattelua seuranneena päivänä pääsin vetämään osan joukkueen harjoituksesta – seuran johtohenkilöitä oli katsomassa harjoituksia ja seuraamassa minun toimintaani. Harjoituksen jälkeen he kertoivat, että ProB –joukkueessa olisi tarve yhdelle apuvalmentajalle. Muutama viikko tästä saatiin sopimus allekirjoitettua ja työt Saksassa alkavat syyskuun alussa.

Vinkkejä valmennusuraansa käynnisteleville nuorille valmentajille?

Valmentajalla pitää olla intoa ja rohkeutta ottaa vastaan uusia haasteita, sekä halua kantaa vastuuta. Kannattaa koittaa löytää aikaisessa vaiheessa henkilö tai henkilöitä, jotka pystyvät tukemaan, opettamaan ja rohkaisemaan sinua.

Jos tavoitteena on mennä eteenpäin ja kehittyä, sen eteen pitää olla valmis tekemään töitä määrätietoisesti ja antaa kaikkensa sen eteen, mitä tekee.

Lopputerveiset?

Viimeiset kaksi vuotta Hongassa ovat olleet älyttömän hauskoja. Hongassa on ollut turvallinen olo valmentaa ja se on antanut energiaa tehdä töitä päivästä toiseen. Olen kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana paljon sekä valmentajana että muutenkin henkisesti monella tapaa. On tullut varmempi olo, että on valmis lähtemään eteenpäin. Samalla tosin tiedostan, että opeteltavaa on ihan älyttömästi.

Omalta osaltani haluan myös kiittää kaikkia pelaajia ja muita henkilöitä, joiden kanssa olen saanut toimia yhteistyössä näinä vuosina. Lupaan myös jatkossa olla valmentamilleni junioreille avuksi aina tarvittaessa, vaikka Saksastakin käsin.

Koko Tapiolan Honka toivottaa Joonatanille menestystä uusiin tehtäviin. Auf Wiedersehen!

 
18.3.2024 10:07 Seura tiedottaa

Drive Basketballille mestaruus EYBL-lopputurnauksessa

Drive Basketball Academy voitti sunnuntaina päättyneen kansainvälisen European Youth Basketball Leaguen 20-vuotiaiden lopputurnauksen Tallinnassa. Joukkue voitti sarjan Superfinals-lopputurnauksessa kaikki neljä otteluaan ja kukisti finaalissa Inter Bratislavan Slovakiasta luvuin 69-53.

12.3.2024 17:29 Seura tiedottaa

BC Nokia hakee juniorijoukkueiden ja akatemian valmentajia

BC Nokiassa pelaa yli 500 lasta ja nuorta. Seura tarjoaa vahvan pelaajapolun aina pallokoulusta aikuisten pääsarjoihin. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä Nokian Koripalloakatemian valmennuksessa. Haemme nyt laajenevaan toimintaamme motivoituneita, innostavia ja osaavia juniorijoukkueiden sekä akatemian valmentajia.

11.3.2024 10:29 Seura tiedottaa

Virnex Group ja Lahti Basketball Juniorit jatkavat yhteistyötä lasten ja nuorten liikuttamiseksi

Lahti Basketball Juniorit ry ja Virnex Group Oy ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen yhteistyölle, jolla pyritään liikuttamaan yhä useampaa lasta ja nuorta sekä kannustetaan lahjakkaita pelaajia tukemalla pelaajien maajoukkuetoimintaa. Tuella on vaikutettu jo lähes 150 lapsen harrastamiseen.

11.3.2024 10:08 Seura tiedottaa

Puhu Juniorit ry hakee toiminnanjohtajaa

PuHu Juniorit ry on yksi Suomen suurimmista koripalloseuroista, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää koripalloharrastusta Vantaalla. Seura hakee nyt toiminnanjohtajaa vastaamaan seuratoiminnan johtamisesta, hallinnosta ja seuran kehittämisestä.

11.3.2024 10:01 Seura tiedottaa

Janne Stude lopettaa PuHun toiminnanjohtajana kauden 2023-2024 jälkeen

PuHu Junioreiden toiminnanjohtajan tehtävää kesäkuusta 2021 alkaen hoitanut Janne Stude jää pois seuran johtotehtävistä vaiheittain kevään ja kesän 2024 aikana. Seura käynnistää uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnin välittömästi ja tarkempi aikataulu muutoksille selviää, kun uusi henkilö tehtävään on löydetty.

29.2.2024 15:07 Seura tiedottaa

Opiskelu ja harjoittelu Tampereella

Tampereella voi helposti yhdistää opiskelun ja harjoittelun. Tampereen seutu on yksi Suomen nopeimmin kasvavia keskuksia, joka tarjoaa valtavasti opiskelumahdollisuuksia yläkoulusta toiselle asteelle ja korkeakouluun asti.

29.2.2024 13:52 Seura tiedottaa

Talvilomaleirillä treenattiin Lahti Basketballin Harrison Clearyn ja James Padgettin opissa

Lahti Basketball Juniorit järjesti talvilomaviikolla kolmen päivän korisleirin, jonka teemat keskittyivät Lahden miesten korisliigajoukkueen vahvistusten ympärille. Reilu 60 leiriläistä pääsi oppimaan heitto- ja pallonkäsittelytaitoja Harrison Clearyltä sekä sisäpelaajan liikkeitä James Padgettilta.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

21.2.2024 10:24 Korisleirit

Tiina Stenin tyttökorisleiri Kisakalliossa kesäkuussa

Yhdeksättä kertaa Kisakallion Urheiluopistolla järjestettävä tyttökorisleiri tullaan kokemaan tulevana kesänä 9.-12. kesäkuuta. Leiri on suunnattu 2009-2014 -syntyneille tyttöpelaajille.

21.2.2024 09:39 Seura tiedottaa

Yhdistä opiskelu ja urheilu Jyväskylässä!

Kevään 2024 yhteishaku on nyt käynnissä. Jyväskylä tarjoaa koripalloilijoille hyvät olosuhteet opiskelun ja laadukkaan harjoittelun yhdistämiseen.

Näytä lisää vastaavia