FIBA 3x3 koris laajenee Suomessa

17.12.2015 FIBA:n virallisten 3x3 sääntöjen mukainen koripallo laajenee Suomessa kovaa vauhtia. HNMKY Yökoris on järjestänyt FIBA 3x3 turnauksia jo parin vuoden ajan ja nyt mukaan on liittynyt Tapiolan Honka, joka järjestää ensimmäisen avoimen 3x3 junioriturnauksensa sunnuntaina 27.12. Espoon Summahallilla. Odotettavissa onkin, että yhä useampi suomalainen katukorisjärjestäjä liittyy FIBA 3x3 turnausverkostoon ensi vuoden aikana.

- Pelaajat tykkäävät kovasti uusien 3x3 sääntöjen mukanaan tuomasta pelin vauhdikkuudesta ja turnauspäivien rennosta tunnelmasta.  Lisäksi olemme kansinvälisen 3x3-turnausverkoston kautta voineet lähettää voittajajoukkueita pelaamaan turnauksiin mm. Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä, mikä on ollut monelle pelaajalle tosi upea kokemus, kertoo Olsi Marko, HNMKY Yökoriksen turnausjärjestäjä.

Yhteen koriin pelattavassa 3 vs 3 koripallohan ei ole Suomessa mitään uutta. Varttuneempi korisväki muistaa legendaariset mm. Reebok ja Dumle Streetbasketit 80- ja 90-luvulta. Tähän aikaan verrattuna FIBA 3x3 on kuitenkin kehittynyt eteenpäin, niin kuin koripallo muutenkin. FIBA loi vuoden 2010 nuorten olympialaisia varten viralliset FIBA 3x3 säännöt, jotka ovat vuosittain hioutuneet osana FIBA:n tavoitetta saada lajia Tokion vuoden 2020 olympialaisiin. Esimerkiksi pelin jatkuvuuteen korin jälkeen ja hyökkäysajan pituuteen liittyviä sääntöjä on rukattu nopeita ja taitavia pelaajia suosiviksi.

Lisää FIBA 3x3:stä kerrotaan Hongan 3x3 sivuilla, joiden kautta voi myös ilmoittautua 27.12. turnaukseen (viimeinen ilmoittautumispäivä on su 20.12) http://www.tapiolanhonka.fi/honka3x3/.
HNMKY Yökoriksen 3x3 koris GoExpo messujen yhteydessä lauantaina 5.3.2016 https://www.facebook.com/Y%C3%B6koris-1566965246895945/
 
5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Espoossa

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä EBT:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Espoossa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

27.3.2018 Kaakkoinen alue

Pelaajan polku-päivä Helsingissä 17.5. klo 17 - 20

Pelaajan polku-päivä on tarkoitettu pallopelien lasten valmentajille ja ajatuksena on kokoontua yhteiseen tapaamiseen tutustumaan, jakamaan kokemuksia ja keskustelemaan pelistä.

13.2.2018 Pohjoinen alue

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa, ilmoittautuminen päättyy 1.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 1.3. ja kurssille on vielä varmasti 7 paikkaa jäljellä.

19.12.2017 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaariin lisää majoitustilaa opistotasoisissa huoneissa

Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.

Teemakoulutus Helsingissä 9.12.

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Pakilan Visan kanssa Teemakoulutuksen, jonka aiheena on "Miten rakennan hyvän lasten koripalloharjoituksen?".

22.11.2017 3x3

3x3 koripallo esittäytyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3x3 - koriksen uusi olympialaji.

13.11.2017 Pohjoinen alue

Koripalloliiton alueiden aluehallitukset valittu kaudelle 2018-2019

Suomen Koripalloliiton aluekokouksissa valittiin aluehallitukset seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Alueiden puheenjohtajina jatkavat tutut nimet, kun Tenho Ulmanen (etelä) Ira Pasi (kaakko), Outi Keski-Saari (keskinen), Anu Sivonen (läntinen) ja Markku Annanolli (pohjoinen) valittiin jatkokaudelle. Itäisellä alueella puheenjohtajaksi valittiin Jari Tuomainen.

13.11.2017 Pohjoinen alue

Ville Neva uusin esiintyjä Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Ville Neva täydentää seminaarin kattauksen.

30.10.2017 Pohjoinen alue

Mikko Tupamäki esiintymään Nuorisovalmennusseminaariin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Mikko Tupamäki on seminaarin viimeisin esiintyjäkiinnitys.

Näytä lisää vastaavia