Wartti Basketin B-pojille kaksi voittoa EYBL-peleissä Tartossa

27.1.2016 Wartti Basketin B-pojat voittivat kaksi viidestä pelistä Euroopan Nuorten Liigan (EYBL) 1-divisioonan toisessa osaturnauksessa Tartossa 22.-24.1.2016. Wartti sijoittui viidenneksi kovassa kahdeksan joukkueen lohkossa.

Tämän kertaiseen turnaukseen oli osunut 5 vastustajaa, joille on aina ennen hävitty. Ensimmäisessä pelissä BS Rigasta saatiin kuitenkin historiallinen voitto lukemin 59-53. Voitto tuli 6 vuoden ja 6 yrityksen jälkeen. Toinen vastustaja DSN Riga kaatoi Wartin 54-45. Viime kauden EYBL-mestari pyöritti Warttia puoliaikaan asti, mutta hyvällä toisella puoliajalla noustiin vielä pelaamaan voitosta viime minuuteilla. Lopulta DSN:n rutiini oli liikaa. Kolmannessa pelissä Wartin koko joukkue onnistui hienosti voittaessaan VEF Rigan 66-38. Valmentaja Kari Rantalan mukaan poikien asenne oli hyvä myös liettualaista Visi Kartua ja isäntäseura Tartu Rockia vastaan, mutta viimeistely ei ollut riittävällä tasolla voittoon asti näin kovia joukkueita vastaan. Tartu Rock oli viime kauden lopullisissa EYBL-sijoituksissa neljäs ja Visi Kartu on tällä hetkellä toisena Liettuan mestaruussarjassa. Visi Kartulle hävittiin 51-66 ja Tartu Rockille 57-71.

Wartin joukkueessa pelasivat Eelis Uitto, Mirko Laitinen, Juhani Jokio, Oskari Rantala, Elmo Villa, Otto Mäki, Daniel Lindner, Okko Ailio, Akseli Kähkölä, Mikael Jantunen, Jesper Granlund ja Bashkim Grepi. Joukkuetta valmensivat Kari Rantala ja Jouni Laakso.

Kolmas osaturnaus järjestetään Birzaissa Liettuassa 18.-20.3.2016.

 
26.3.2024 15:29 Seura tiedottaa

OP Uusimaa School's Out Camp -leirin ilmoittautuminen on avattu

OP Uusimaa ja LePy järjestävät yhteistyössä kesän hauskimman leirin 2010–2018 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.

26.3.2024 13:01 Seura tiedottaa

Tervetuloa Keravalle Sherwoodin 3X3 -turnaukseen 18. toukokuuta

Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!

26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

18.3.2024 10:07 Seura tiedottaa

Drive Basketballille mestaruus EYBL-lopputurnauksessa

Drive Basketball Academy voitti sunnuntaina päättyneen kansainvälisen European Youth Basketball Leaguen 20-vuotiaiden lopputurnauksen Tallinnassa. Joukkue voitti sarjan Superfinals-lopputurnauksessa kaikki neljä otteluaan ja kukisti finaalissa Inter Bratislavan Slovakiasta luvuin 69-53.

11.3.2024 10:08 Seura tiedottaa

Puhu Juniorit ry hakee toiminnanjohtajaa

PuHu Juniorit ry on yksi Suomen suurimmista koripalloseuroista, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää koripalloharrastusta Vantaalla. Seura hakee nyt toiminnanjohtajaa vastaamaan seuratoiminnan johtamisesta, hallinnosta ja seuran kehittämisestä.

29.2.2024 13:52 Seura tiedottaa

Talvilomaleirillä treenattiin Lahti Basketballin Harrison Clearyn ja James Padgettin opissa

Lahti Basketball Juniorit järjesti talvilomaviikolla kolmen päivän korisleirin, jonka teemat keskittyivät Lahden miesten korisliigajoukkueen vahvistusten ympärille. Reilu 60 leiriläistä pääsi oppimaan heitto- ja pallonkäsittelytaitoja Harrison Clearyltä sekä sisäpelaajan liikkeitä James Padgettilta.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

15.2.2024 16:43 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen Namika Areenalla maaliskuussa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen Namika Areenalla 30.3.24. Kokoa oma joukkueesi ja tule haastamaan muita.

14.2.2024 12:30 Pelaajat

Sotungin lukion urheilulinjalla mahdollisuus koripallon aamuharjoitteluun

Lukio sijaitsee Hakunilan urheilupuiston vieressä, upeiden liikuntamahdollisuuksien keskellä. Sotungin lukio on luonut koripallolle ja urheiluvalmennukselle erinomaiset olosuhteet ja laajan opintotarjonnan.

14.2.2024 11:58 Seura tiedottaa

Kisakallio Basket Camp järjestetään kesäkuun alussa

Kisakallio Basket Camp järjestetään jo kolmannentoista kerran Kisakallion Urheiluopistolla 3.-6.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 -syntyneille junioreille. Tytöille ja pojille. Leirille mahtuu mukaan 100 innokasta pelaajan alkua.

Näytä lisää vastaavia