Yhdistä opiskelu ja valmennus, tule opiskelemaan Vierumäelle ja valmenna Heinolassa

1.4.2016 Vierumäellä Suomen Urheiluopistolla voit opiskella liikunta-alan ammattilaiseksi tai täydentää ammattitaitoasi lukuisilla eri osaamisaloilla.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus, liikunnanohjaaja (AMK) yhteishaku päättyy 6.4.2016 klo 15.00.

Liikunnanohjaajana voi toimia julkishallinnossa, kansalaisjärjestöissä tai yksityissektorilla. Työ voi sisältää hallinnollisia tehtäviä, kuten suunnittelua, markkinointia, organisointia ja johtamista. Liikunnanohjaaja voi työskennellä monipuolisissa ohjaus-, koulutus- ja valmennustehtävissä ja toimia myös yrittäjänä. Työn tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja erilaisten asioiden ja toimintojen kehittäminen.

Heinolan NMKY:n junioritoiminnan uudelleen organisointi aloitettiin syksyllä 2009. Varsinkin kolmen viime vuoden aikana junioritoiminta on ollut kovassa nosteessa. Tällä hetkellä mukana on jo 200 tyttöä ja poikaa. Lisätietoa Heinolan NMKY:n toiminnasta löytyy osoitteesta http://www.heinmky.fi

Etsimme joukkoomme uusia valmentajia, jotka ovat valmiita sitoutumaan ja kehittämään itseään valmentajana ja liikunta-alan ammattilaisina. Heinolassa voimme tarjota hyvät kehitysmahdollisuudet sekä opiskeluun että valmentamiseen. Suomen Urheiluopistolta Heinolan keskustaan on matkaa noin 10 kilometriä.

Lisätietoja: Vesa Hämäläinen
Heinolan NMKY:n toiminnanjohtaja
0440-331 383
toimisto.heinmky@gmail.com
 
22.1.2024 10:07 Seura tiedottaa

Kempower Easter Tournamentin pääyhteistyökumppaniksi

Kempower Easter Tournamentin pääyhteistyökumppaniksi – yksi Suomen suurimmista juniorikoripalloturnauksista liikuttaa lapsia Lahdessa pääsiäisenä 2024

9.1.2024 10:43 Seura tiedottaa

Lahti Basketball Junioreiden Erik Sajantila -leiri liikutti 70 lasta

Lahti Basketball Junioreiden välipäivinä 27.-29.12. järjestämälle Erik Sajantila -korisleirille osallistui hieman yli 70 lasta. Osallistujamäärä on seuran järjestämillä leireillä suurin lähes vuosikymmeneen, mikä kertoo paitsi koriksen kiinnostavuudesta myös koulujen lomille sijoittuvien leirien tarpeellisuudesta.

13.9.2023 15:38 Seura tiedottaa

Tuomariksi Kouvot-turnaukseen

Kouvot -turnaus pelataan Kouvolassa 17.-19.11.2023. Turnaus on järjestyksessään jo 31. ja tuomarihaku tämän vuoden turnaukseen on nyt auki.

5.9.2023 10:57 Seura tiedottaa

Satu Halla kehittämään Lahti Basketball Junioreiden lapsivaiheen toimintaa

"Tämä on seuraltamme merkittävä panostus Lahden alueen lasten liikuttamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi."

3.8.2023 14:07 Seura tiedottaa

Perinteikäs ja järjestyksessään jo 31. Kouvot-turnaus järjestetään 17.-19.11.2023 Kouvolassa

Kouvot järjestää perinteikkään Kouvot-turnauksen jälleen syksyllä. Turnaus pelataan 17.-19. marraskuuta. Ilmoittautuminen aukeaa maanantaina 7.8. klo 9:00! Joukkuemaksu spesiaalihintaan sunnuntaihin 27.8. asti: 2010-2013 syntyneet 100€ (norm. 150€), mikrot 60€ (norm. 90€)!

25.7.2023 09:28 Seura tiedottaa

Valmennusklinikka nuorten koripalloilijoiden valmentajille Kotkassa

PerforMax Athletics -valmennusklinikka tarjoaa laadukasta valmennusoppia nuorten koripalloilijoiden valmentajille (yli 12 v.). Teemoina mm. integroitu taitoharjoittelu, voimaharjoittelu ja nuorten tyypillisimmät ylirasitusvammat. Mukana kouluttamassa Michael Pounds, Sauli Lanki, Petteri Koski, Milos Dobras & Dionne Pounds.

13.4.2023 10:38 Kaakkoinen alue

Kouvot Juniorit hakee valmentajia kaudelle 2023-2024

Kouvot Juniorit hakee valmentajia kaudelle 2023-2024

23.9.2022 10:07 Seura tiedottaa

LähiTapiola Kaakkois-Suomi turnauksen ilmoittautuminen auki!

KTP Koripallo Ry järjestää yhteistyössä LähiTapiola Kaakkois-Suomen kanssa marraskuussa koripalloturnauksen ensimmäisen kerran Kotkassa moniin vuosiin. Turnaus pelataan 5.-6.11.2022 Kotkan hyvissä urheilupuitteissa.

8.8.2022 15:13 Seura tiedottaa

Kouvot Junioreiden valmentajat kaudella 2022-2023

Kouvot junioreiden kesän valmentajarekrytoinnit on olleet loistavat ja saatu kasaan loistava nippu innokkaita valmentajia. Seurassa toimii kaksi päätoimista valmentajaa ja 34 sopimusvalmentajaa.

2.8.2022 16:16 Seura tiedottaa

Perinteikäs ja järjestyksessään jo 30. Kouvot-turnaus järjestetään 18.-20.11. Kouvolassa

Kouvot järjestää perinteikkään Kouvot-turnauksen jälleen syksyllä. Turnaus pelataan 18.-20. marraskuuta. Ilmoittautuminen aukeaa perjantaina 5.8. klo 9:00!! Joukkuemaksu spesiaalihintaan sunnuntaihin 14.8. asti: 2009-2012 syntyneet 100€ (norm. 150€), mikrot 60€ (norm. 90€)!!

Näytä lisää vastaavia