PuHu Juniorit hakee päätoimista koripallovalmentajaa

2.3.2017 PuHu palkkasi kuluvalle kaudelle seuran ensimmäisen päätoimisen valmentajan. Kokemukset ovat olleet positiivisia ja nyt seura etsii toista päätoimista valmentajaa.

PuHu Juniorit on koripallon erikoisseura, joka palkittiin Urheilugaalassa 2013 Suomen parhaana urheiluseurana. Seuralla on lähes 600 lisenssipelaajaa sekä lisäksi joukko harrastepelaajia, jotka eivät osallistu sarjatoimintaan. Seurassa on vahva "tekemisen meininki" ja talous on vakaalla pohjalla.

Vahvistamme valmennustiimiämme ja etsimme päätoimista vakituista työntekijää valmennustehtäviin seurassamme. Kyseiseen tehtävään kuuluu juniorijoukkueittemme valmentaminen sekä osallistuminen muihin valmennuksellisiin tehtäviin seurassamme. 

Toimenkuva räätälöidään tarkemmin valituksi tulevan henkilön toiveet ja osaamisalueet huomioiden. Luonnollisesti työajat painottuvat ilta-aikoihin ja otteluiden osalta sarjakauden aikana myös viikonloppuihin.

Edellytämme, että hakijalla on kokemusta koripallovalmentamisesta. Toivomme innostunutta asennetta, joustavuutta sekä sitoutumista seuramme arvoihin.

Työn aloitusaika on sovittavissa valituksi tulevan henkilön toiveiden mukaan.

Hakemukset tulee lähettää 19.3.2017 mennessä sähköpostitse osoitteeseen jorma.kuparinen@puhujuniorit.fi tai postitse osoitteeseen: PuHu Juniorit ry, Patotie 6a, 01600 Vantaa. 

Liitäthän hakemukseesi cv:n ja palkkatoivomuksesi. Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Jorma Kuparinen, puh. 0400 432372.

 
3.1.2018 Pohjoinen alue

Ensi kaudeksi Tampereelle ja Pyrintöön valmentajaksi?

Tampereen Pyrinnön juniorivalmennuksen suunnittelu kaudeksi 2018-19 on hyvässä vauhdissa.

20.11.2017 Korisleirit

Kesäleiri Tukhomassa/Bosön Basket Camp 2018

TuNMKY järjestää kaikille koripalloilijoille avoimen Bosön Basket Camp (BBC) –ulkomaanleirin. Leiri järjestetään Tukholmassa, Bosön olympiaharjoituskeskuksessa 12.6.-17.6.2018.

15.9.2017 Eteläinen alue

Tapiolan Hongan syyslomaleiri

Tapiolan Honka järjestää koulujen syyslomalla koripalloleirin 2006–2012 syntyneille junioreille. Leiri järjestetään tiistaista torstaihin 17.–19.10. ja se on avoin kaikkien seurojen junioreille. Leirin harjoitukset pidetään Honkahallilla.

15.9.2017 Junioriturnaus

Mesuca XIIII Junioriturnaus Salossa

Mesuca Basket ry järjestää junioriturnauksen Salossa 30.9.–1.10.2017.

14.9.2017 Junioriturnaus

Tykkimäki-turnaus 17.-19.11.2017 Kouvolassa

Kouvojen järjestämä perinteinen juniorikoripalloturnaus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tykkimäki-turnaus. Ilmoittautuminen turnaukseen on jo hyvässä vauhdissa, mutta vielä ehtii mukaan.

11.9.2017 Korisleirit

Helsingin NMKY:n syyslomaleiri

HNMKY järjestää syyslomaleirin maanantaista perjantaihin 16.-20.10.2017 Hotel Arthurilla. Leiri on tarkoitettu 2006-2010 syntyneille junioreille ja on avoin kaikkien seurojen pelaajille.

11.9.2017 Korisleirit

Biddy Basket syyskuun leirit

Vielä ehdit mukaan syyskuun Biddy Basket leireille. Leirejä Helsingissä, Kauhajoella ja Äänekoskella!

30.8.2017 Junioriturnaus

LePyn mikroturnaus 16.-17.9.2017 Espoossa

Loistavat olosuhteet, rehtiä voiton taistelua, hymyä, hikeä ja suuria tunteita, urheilujuhlan tuntua, tunnelma katossa, mieletön fiilis! Niistä on LePyn mikroturnaus tehty!

23.8.2017 Junioriturnaus

Pikkusudet-korisrieha Tampereella 28–29.10.2017

Tampereen Pyrintö järjestää Pikkusudet-korisriehan sekä pojille että tytöille sarjoissa 09 ja 10/11.

21.8.2017 Junioriturnaus

Spalding Cup 30.9.–1.10.2017

Spalding Cup pelataan neljännen kerran Heinolassa syys- lokakuun vaihteessa 30.9.-1.10.2017. Ottelut pelataan neljällä eri koululla. Jokaiselle joukkueelle tulee kolme ottelua ja joukkueen ottelut sijoitetaan samalle päivälle. Otteluiden väliin jää ainakin yksi kunnon tauko, jolloin joukkue ehtii hyvin ruokailemaan ja vierailemaan koriskaupassa.

Näytä lisää vastaavia