Vilma Kesäsen tyttökorisleiri Varalan Urheiluopistolla 26.-29.6.2017

13.6.2017 Naisten maajoukkueen Vilma Kesänen järjestää ensimmäisen nimikkoleirinsä tulevana kesänä Varalassa. Leirille ehtii vielä ilmoittautua!

Tamperelaislähtöinen Vilma Kesänen on kuulunut naisten maajoukkueen vakiokalustoon vuodesta 2007 lähtien. Kymmenen menestyksekkään naisten Korisliigakauden jälkeen Kesänen suuntasi etelän lämpöön ja kaksi viimeistä kautta hän on pelannut Espanjan pääsarjaa Star Center Uni Ferrol – joukkueessa sijoittuen päättyneellä kaudella kolmanneksi Liga Femeninassa ja saavuttaen paikan maineikkaassa Copa de la Reina-turnauksessa.

Leiri on suunnattu 2002-2007 syntyneille tyttöpelaajille. Leirillä keskitytään aamulla henkilökohtaisten lajitaitojen kehittämiseen ja iltapäivän pelitreeneissä uudet taidot laitetaan heti testiin pienpeleissä ja 5 vs 5-tilanteissa. Leiriläiset saavat vinkkejä omaan peliinsä suoraan Suomen naiskoriksen huipulta, sillä Vilman lisäksi leirikoutseina nähdään myös muita tuttuja Susiladies-pelaajia!

Koripallo on leirillä suurimmassa roolissa, mutta leirin aikana päästään kokeilemaan myös muita huikeita lajeja, kuten melontaa, flowparkia, frisbeegolfia, uintia ja yksi iltapäivä hullutellaan Särkänniemen huvipuistossa.


Paikkoja on rajoitetusti, joten nyt kannattaa pitää kiirettä ilmoittautumisen kanssa.

Leirin hinta on 269 €. Hinta sisältää täyshoidon, majoituksen 2-3 hh ja monipuolisen ohjelman ammattitaitoisten ohjaajien vetämänä.

Ilmoittautuminen: Siirry ilmoittautumiseen

Tiedustelut:

Joni Harjula
+358 44 3459 921
joni.harjula@varala.fi

Marita Kivistö
myyntisihteeri 03 2631 214
marita.kivisto@varala.fi

 
3.1.2018 Pohjoinen alue

Ensi kaudeksi Tampereelle ja Pyrintöön valmentajaksi?

Tampereen Pyrinnön juniorivalmennuksen suunnittelu kaudeksi 2018-19 on hyvässä vauhdissa.

20.11.2017 Korisleirit

Kesäleiri Tukhomassa/Bosön Basket Camp 2018

TuNMKY järjestää kaikille koripalloilijoille avoimen Bosön Basket Camp (BBC) –ulkomaanleirin. Leiri järjestetään Tukholmassa, Bosön olympiaharjoituskeskuksessa 12.6.-17.6.2018.

15.9.2017 Eteläinen alue

Tapiolan Hongan syyslomaleiri

Tapiolan Honka järjestää koulujen syyslomalla koripalloleirin 2006–2012 syntyneille junioreille. Leiri järjestetään tiistaista torstaihin 17.–19.10. ja se on avoin kaikkien seurojen junioreille. Leirin harjoitukset pidetään Honkahallilla.

15.9.2017 Junioriturnaus

Mesuca XIIII Junioriturnaus Salossa

Mesuca Basket ry järjestää junioriturnauksen Salossa 30.9.–1.10.2017.

14.9.2017 Junioriturnaus

Tykkimäki-turnaus 17.-19.11.2017 Kouvolassa

Kouvojen järjestämä perinteinen juniorikoripalloturnaus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tykkimäki-turnaus. Ilmoittautuminen turnaukseen on jo hyvässä vauhdissa, mutta vielä ehtii mukaan.

11.9.2017 Korisleirit

Helsingin NMKY:n syyslomaleiri

HNMKY järjestää syyslomaleirin maanantaista perjantaihin 16.-20.10.2017 Hotel Arthurilla. Leiri on tarkoitettu 2006-2010 syntyneille junioreille ja on avoin kaikkien seurojen pelaajille.

11.9.2017 Korisleirit

Biddy Basket syyskuun leirit

Vielä ehdit mukaan syyskuun Biddy Basket leireille. Leirejä Helsingissä, Kauhajoella ja Äänekoskella!

30.8.2017 Junioriturnaus

LePyn mikroturnaus 16.-17.9.2017 Espoossa

Loistavat olosuhteet, rehtiä voiton taistelua, hymyä, hikeä ja suuria tunteita, urheilujuhlan tuntua, tunnelma katossa, mieletön fiilis! Niistä on LePyn mikroturnaus tehty!

23.8.2017 Junioriturnaus

Pikkusudet-korisrieha Tampereella 28–29.10.2017

Tampereen Pyrintö järjestää Pikkusudet-korisriehan sekä pojille että tytöille sarjoissa 09 ja 10/11.

21.8.2017 Junioriturnaus

Spalding Cup 30.9.–1.10.2017

Spalding Cup pelataan neljännen kerran Heinolassa syys- lokakuun vaihteessa 30.9.-1.10.2017. Ottelut pelataan neljällä eri koululla. Jokaiselle joukkueelle tulee kolme ottelua ja joukkueen ottelut sijoitetaan samalle päivälle. Otteluiden väliin jää ainakin yksi kunnon tauko, jolloin joukkue ehtii hyvin ruokailemaan ja vierailemaan koriskaupassa.

Näytä lisää vastaavia