Taikuri Rannikon palloskriinishow oli liikaa Kouvoille – Finaalipaikka katkolla Vilppaalle äitienpäivänä Kouvolassa

10.5.2019 21:13 Vilpas löysi hurmosvaihteen Salohallissa 29 pistettä taituroineen Rannikon johdolla. Pelintekijä Tuomas Hirvosen poissaolo aiheutti Kouvoille haasteita.

Side päässään pelannut 38-vuotias Teemu Rannikko loi jatkuvasti ratkaisevia etuja Vilppaalle. Kuva: Ville Vuorinen

Salon Vilpas näytti perjantaina viidennessä välierässä pudotuspelikevään toistaiseksi parastaan kaatamalla Kouvolan Kouvot selvin lukemin 89–73 (59–32). Näin otteluvoitot ovat runkosarjan voittajan hyväksi 3–2.

Vilppaalla on siis mahdollisuus lunastaa finaalipaikkansa äitienpäivänä sunnuntaina Kouvolan jäähallissa, Lumon Areenalla.

Molemmilla joukkueilla oli perjantaina edelliseen kohtaamiseen nähden yksi muutos kokoonpanoissaan. Vilppaalta monipuolisen Brandon Taylorin korvasi vähälle peliajalle pudotuspeleissä jäänyt Reggie Dillard. Kouvojen pelintekijää Tuomas Hirvosta sen sijaan ei kukaan kokoonpanossa sinänsä korvannut. Aloitusviisikossa Hirvosen paikan otti Severi Kaukiainen.

Vilpas sai otteluun unelma-alun, kun Kouvoilla oli suuria vaikeuksia kotijoukkueen aggressiivisen puolustamisen kanssa. Kouvot avasi pistetilinsä vasta miltei neljän minuutin pelaamisen jälkeen.

Vilppaan Mikko Koivisto osui jälleen erän lopussa summeriheitossaan. Kuva: Ville Vuorinen

Kouvot näytti jo hetken toipuneen Vilppaan vahvasta startista. Edellisessä kohtaamisessa silmäkulmaansa haavan saaneen Teemu Rannikon huima vire kuitenkin yllytti Vilppaan parhaimpaansa. Kouvot menetti voittomahdollisuutensa lopulta oikeastaan jo lähtösuoralla.

Vilpas karkasi vierailijoiltaan toisella jaksolla. Peräti 36 pistettä neljänneksellä tehtaillut kotijoukkue heittikin kuin hurmoksessa. Melkoista palloskriinishow’ta Salohallissa esittänyt Rannikko tehoili puoliaikataukoon mennessä 19 pistettä ja kolme syöttöä ainoastaan 13 minuutin peliajallaan. Vilppaan johto oli jopa 27 pistettä ennen toista puoliaikaa.

– Teimme tosiaan muutoksia kokoonpanoon. Olimme varmoja siitä, että se avaa meidän hyökkäämistämme. Kouvot ei enää pystynyt sumputtamaan niin paljon kuin aikaisemmin. Siihen Teemun huikea toinen neljännes, niin se siivitti meidät miltei 30 pisteen karkumatkalle, Vilppaan käskyttäjä Joonas Iisalo iloitsi.

– Me ei voida antaa Kouvojen enää määrätä tempoa ja päästää (Thomas) Gipsonia kävelemään korin alle. Senkin takia teimme muutoksia. Ja tietenkin siksi, että (David) Gonzalvez on ollut niin loistava. Dillardin fyysiset ominaisuudet oli tiedossa, ne sopivat hänen puolustamiseensa.

Toinen puoliaika oli Kouvoilta jo huomattavasti parempi kokonaisuus molemmissa kenttäpäädyissä. Vilppaan tukeva johtoasema oli kuitenkin liikaa kirittäväksi. Päätösneljänneksellä Vilppaalle huolta aiheutti järkälemäisen Jamie Skeenin loukkaantuminen.

– Vilpas oli hienosti valmisteltu joukkue. He tulivat heti ensimmäisistä minuuteista meihin aggressiivisesti kiinni. Siitä se aina lähtee. He laittoivat koko ajan painetta ja jokainen syöttö ei ollutkaan enää niin helppo, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen totesi.

– Meille kävi juuri se, mitä tuossa tilanteessa usein käy. Pelaaja, jolle laitetaan painetta, kuvittelee, että hänet on nyt haastettu kaksintaisteluun ja hänen pitää nyt voittaa tämä painetilanne. Pää menee vähän alas, ei malteta tai nähdä enää syöttää ja synergiat menee joukkueen hyökkäämisestä alas.

Lehtonen oli kaikesta huolimatta tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen.

– Vilpas pelasi taas kuin runkosarjassa totuttiin. Ei voi kuin kehua heidän tekemistään. Silti meidän pelaajat eivät lopettaneet taistelua, vaikka eroa tuli paljon. Tultiin vielä lähemmäksi ja opittiin asioita. Sen takia tämä on kiva jengi valmentaa.

Viidennen välieräkohtaamisen herra ja hidalgo oli ehdottomasti Rannikko (29/1/6s), jonka 29 pistettä on samalla takamieskonkarin ennätys Vilpas-paidassa. Myös väkivahva Antonio Ballard (23/10/3s) osoitti arvonsa. Vaihtopenkiltä Mikko Koivisto (11/1) ja Skeen (11/5/3s) toivat tarvittavia tehoja.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

Vilppaalta löytyi pistetehtailijoiden lisäksi myös lukuisia raatajia, joiden ansiosta Kouvot oli alati ahtaalla. Esimerkiksi Dillard (2/0), Riku Laine (5/3) ja Henri Kantonen (5/5/3s) taistelivat jokaisen tilanteen esimerkillisellä asenteella.

Kouvoilta tehokkain pelaaja oli sentteri Thomas Gipson III (16/6). Kaukiainen (15/3/6s), Brian Asbury (13/7) ja Jeremy Morgan (10/5/3s) olivat vierailta muut kaksinumeroisille pisteille yltäneet.

Läpi välieräsarjan loistanut Kouvojen David Gonzalvez (5/2) puolustettiin sen sijaan miltei täysin pimentoon. Edellisiä välieriä laajempaa rotaatiota käyttänyt Vilpas oli puolustuksessa aggressiivinen ja tuplasi pallollista pelaajaa taajaan.

Ilman pelintekijä Hirvosta otteluun lähtenyt Kouvot ei tuntunut nyt saavan pelattua palloa haluamiinsa paikkoihin tai ykkösratkaisijoilleen. Vilpas teki puolustuksessa erinomaisia valintoja keskittymällä Kouvojen syömähampaiden tylsyttämiseen. Poikkeuksellisesti eniten heittoyrityksiä ottivatkin Kaukiainen (11 pelitilanneheittoa) ja Teemu Knihtinen (10 pelitilanneheittoa), kun muun muassa Gonzalvezin heittomäärä jäi viiteen yritykseen.

– Sain kuulla keskiviikon ottelun jälkeen, että pääsen pelaamaan. Tehtävänäni oli hidastaa Gonzalvezin pelaamista. Hän on loistava pelaaja, jolla ei ole oikeastaan heikkouksia millään osa-alueella. Onnistuin hyvin valmentajan asettamissa tavoitteissa. Siinä mielessä saan nukkua yöni hyvin, Dillard hymyili.

– Vilpas pelasi tosi hyvän ottelun. Ensimmäisellä puoliajalla olimme koko ajan jäljessä, Vilpas oli reagoinut muutamaan meidän juttuun. Toisella puoliajalla vastasimme ja pelasimme jo paljon paremmin. Siitä on hyvä jatkaa ylihuomenna, Knihtinen linjasi.

Välieräsarjan kuudes näytös on siis luvassa äitienpäivänä Kouvolan jäähallissa. Jos Vilpas onnistuu voittamaan vierasparketilla, varmistuu Kauhajoen Karhu Basketin finaalivastustaja.

Ottelutilasto

Vilpas-luotsi Joonas Iisalo käytti viidennessä välierässä hieman laajempaa rotaatiota kuin aiemmissa Kouvot-otteluissa. Kuva: Ville Vuorinen
 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia