6.5.2013 Korisliigan kauteen 2013/14 valmistautumisensa muutaman viikon päästä aloittava Lappeenrannan Namika on tehnyt jatkosopimukset omien kasvattiensa Anttoni Tapion ja Anton Kankaanpään kanssa. Jo aiemmin Namika tiedotti jatkosopimuksista päävalmentaja Lassi Tuovin ja kapteeni Antti Niskasen kanssa.
193-senttinen, kesäkuussa 21 vuotta täyttävä Tapio on solminut Namikan kanssa 1+1-vuotisen jatkosopimuksen. Tapio upotti päättyneellä kaudella 3,5 pistettä ottelua kohden ja suoritti samalla varusmiespalveluksensa Lahden Urheilujoukoissa.
– Tämä oli luonnollinen jatkumo tässä vaiheessa uraa. Armeija on kohta käyty, joten kesällä pääsee hyvin treenaamaan ja toivottavasti kehittymään. Namikassa asiat on hoidettu viime aikoina erittäin hyvin ja on hieno asia, kun sekä pelaajistossa että valmennuksessa yritetään saada jatkuvuutta aikaan, Tapio komentoi.
194-senttinen, Tapion tavoin kesäkuussa 21 vuotta täyttävä Anton Kankaanpää jatkaa puolestaan yksivuotisella jatkosopimuksella. Kankaanpää nakutti kaudella 2,4 pisteen keskiarvolla koreja.
– On kiva huomata, että Namika haluaa minun pysyvän täällä. Lähden nyt käymään Yhdysvalloissa muutamassa eri koulussa ja sen jälkeen katsotaan, löytyykö tarpeeksi hyvää ratkaisua sinne. Jos sinne ei löydy järkevää pakettia, niin Namikassa jatkaminen on erinomainen vaihtoehto, Kankaanpää kommentoi.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.
Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.