29.6.2013 Viimeisenä kahtena kautena naisten SM-sarjan neljän parhaan joukkoon edennyt Forssan Alku on kiinnittänyt tutun päävalmentajan kaudelle 2013/14. Jari Marjamäen korvaa Alun peräsimessä virolainen Tarmo Petter, joka johti Alun Suomen mestaruuteen keväällä 1999.
Alun ja Petterin välinen sopimus on 1+1 -vuotinen.
– Tarmo on valmentanut koko ajan Virossa ja viimeiset yhdeksän vuotta putkeen Tartossa samassa seurassa, mutta eri joukkueita sekä maan nuorisomaajoukkueita. Pelikirja on siis päivitettynä, Alun manageri Jyrki Tulander kertoo Forssan Lehdessä.
Tulander uskoo, että Petterin tulo valmentajaksi helpottaa myös pelaajien houkuttelemista Forssaan.
– Jokainen pelaaja haluaa tietää, kuka valmentaa. Kaikki eivät tunne Petteriä, mutta kerromme hänen meriittinsä ja näytämme, mikä mies hän on. Vielä ei ole nimiä papereissa, mutta lähiaikoina varmasti on, Tulander lupaa.
Tarmo Petter nousi Alun miehet SM-sarjaan keväällä 1993, jonka lisäksi hän luotsasi Alun B-pojat Suomen mestaruuteen ja A-pojat SM-hopealle 1990-luvun puolivälissä. Petter on valmentanut Suomessa lisäksi Karkkilassa, Lohjalla ja Hyvinkäällä.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.