9.12.2012 Taru Tuukkanen kuului jälleen Caja Rural Zamoran kantaviin voimiin Espanjan liigassa, kun Zamora jatkoi hyvä syyskauttaan ryöpyttämällä Gran Canariaa lauantai-iltana 81–60 (43–30). Tuukkanen upotti 12 pistettä, kun taas Dionne Pounds seurasi ottelua nilkkavaivaisena sivusta.
Taru Tuukkasen Zamora nousi Liga Femeninan neljän parhaan kastiin. Kuva: Francois Perthuis.
Gran Canaria oli lopulta köykäinen vastus Zamoralle, kun kotijoukkue sai puolustuspelinsä ojennukseen. Zamora hallitsi ottelun pelitempoa täysin ja kasvatteli johtoaan hiljalleen suuremmaksi aina kolmannen jakson loppuun asti. Neljännellä jaksolla Zamora keskittyi pitämään Gran Canarian kaukana iskuetäisyydeltä.
Taru Tuukkanen kuului tuttuun tapaan Zamoran avausviisikkoon ja nosteli lähietäisyyksiltä 12 pistettä. Tuukkaselle merkittiin myös kaksi levypalloa, kaksi syöttöä sekä blokki. Harjoituksissa nilkkaansa loukannut Dionne Pounds seurasi ottelua sivusta.
Zamora on voittanut yhdeksästä ottelustaan viisi ja kiipesi voitollaan Liga Femeninan neljännelle sijalle. Sijoitus on merkittävä, sillä Liga Femeninassa pudotuspeleihin selviää vain runkosarjan neljä parasta joukkuetta.
Caja Rural Zamora – Gran Canaria 81–60 (19–16, 43–30, 65–45)
Zamora: Kim Mestdagh 15/6/4 syöttöä, Amy Denson 14/3.
Gran Canaria: Yurena Diaz 21/3.
T.Tuukkanen: Aloitusviisikossa, Minuutit 25, Pisteet 12 (2p 6-12), Levypallot 2, Syötöt 2, Blokit 1.
Tuomas Iisalo sai jälleen uuden sulan hattuunsa, kun hänet valittiin Ranskan liigan vuoden valmentajaksi. Aiemmin tällä kaudella Iisalo nimettiin EuroCupin vuoden valmentajaksi.
Euroopan kentillä saatiin viimeisetkin runkosarjat päätökseen, kun Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa paketoitiin runkosarjat. Suomalaisittain kuului niin hyviä kuin huonoja uutisia.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.
Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.
Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.
Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.
Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.
Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.
Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.
Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.