Tyrone Nelson vahvistaa Pyrintöä

30.1.2017 Tampereen Pyrintö saa kaipaamaansa pituutta ja korinalusuhkaa, kun 206-senttinen amerikkalainen Tyrone Nelson liittyy joukkueeseen loppukevään kattavalla sopimuksella. Sopimus sisältää 2 viikon koeajan.

- Ison pelaajan etsimisprosessi on ollut erittäin haasteellinen ja muuttujia on ollut lukematon määrä, harmittelee päävalmentaja Ilkka Palviainen joukkueen tiedotteessa.

- Loppuvaiheessa meillä oli kaksi pelaajaa, jotka mielellään näkisimme Pyrinnön riveissä. Näistä kahdesta Tyrone Nelson liittyy joukkueen vahvuuteen ja harjoitteli sunnuntaina ensimmäisen kerran joukkueen kanssa.

31-vuotias Nelson New Mexico Staten yliopiston kasvatti. Ammattilaisurallaan hän on pelannut useita kausia Turkissa ja kaksi edellistä kautta Nelson on pelannut Libanonissa.

Kuluvan kauden sentteri aloitti Bahrainissa ja siirtyi sieltä Etelä-Amerikkaan Uruquayhin, jossa hän oli tammikuuhun asti korvaamassa loukkaantunutta pelaajaa.

Nelson on ehtinyt urallaan käydä myös Suomessa ja on Palviaiselle ennestään tuttu pelaaja.

-Tyrone oli hetken aikaa Namikan Lahden vahvuudessa, jossa toimin silloin apuvalmentajana. Järkyttävän perhetragedian johdosta hän joutui kuitenkin jättämään joukkueen pikaisesti, Palviainen kertoo.

- Nelson on kokenut pelaaja ja osoittanut olevansa erittäin hyvä levypallopelaaja sarjasta riippumatta. Kokoisekseen hän liikkuu hyvin ja viimeistelee korin läheisyydestä tarkkakätisesti, tietää Ilkka Palviainen.


Tyrone Nelson nähdään Pyrinnön paidassa keskiviikkona 1.2. Kotkassa. 

Asiat

 
4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

26.4.2024 10:13 Korisliiga

Salon Vilpas naarasi Vili Nymanin siirtomarkkinoilta

Vilpas on solminut yksivuotisen sopimuksen 26-vuotiaan Vili Nymanin kanssa. Päättyneellä kaudella KTP-kasvatti tilastoi KTP-Basketille 10,6 pistettä ottelua kohti.

26.4.2024 10:03 Korisliiga

Darko Mihajlovic KTP-Basketin päävalmentajaksi

Päättyneellä kaudella Korihaita luotsannut Darko Mihajlovic on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen kotkalaisseuran kanssa. Seura tiedotti samalla, että Michael Pounds toimii joukkueen apuvalmentajana.

26.4.2024 08:10 Korisliiga

Ivan Ivanovic Korihaiden päävalmentajaksi

Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi on nimitetty kahden vuoden sopimuksella viime syksynä Uuteenkaupunkiin saapunut montenegrolainen Ivan Ivanovic, 43.

Näytä lisää vastaavia