Tyson Patterson ToPon pelintekijäksi

2.7.2007 ToPon uusi pelintekijä on kovissa sarjoissa pelannut amerikkalainen Tyson Patterson. 28-vuotias Patterson on ansainnut urallaan tunnustuksia ja miehen edustamat joukkueet ovat menestyneet varsin hyvin Pattersonin pelinjohdossa.

175-senttinen Patterson on valittu urallaan Ranskan, Sveitsin ja Islannin sarjojen parhaaksi takamieheksi. Patterson johdatti joukkueensa Ranskan Pro-B sarjan mestariksi vuonna 2005 ja samalla nousuun Ranskan ykkösliigaan. Patterson voitti Ranskassa syöttötilaston mukavalla 8,1 syötön keskiarvolla ja Ranskan ykkösliigassakin Patterson oli tilastoissa viidentenä 5,7 syötön keskiarvollaan.

Pisteitä on syntynyt Euroopassa aina kaksinumeroisella keskiarvolla ja riistotilastoissa Patterson on myös takuuvarmoja kärkinimiä.

Menneellä kaudella Patterson kävi pokkaamassa Islannin mestaruuden ja siinä ohella syöttö- sekä riistotilaston kuninkuuden. ToPo keräsi uudesta ykköspelintekijästään tietoja valtavasti ja Pattersonista paljon hyvää.

Miestä kehui esimerkiksi viime kauden ToPoa edustanut Logi Gunnarsson, joka oli paikan päällä Islannin finaaleissa. Kehuja antoi myös Ranskassa miestä vastaan valmentanut Gordon Herbert.

ToPo-manageri Aleksi Valavuoren mukaan joukkue alkaa olla valmiina ja Pattersonin hankinta istuu uuteen ToPoon mainiosti.

- Pelaajan tilastoista näkee, että kyseessä on kova pelimies, mutta se on vain yksi osa pelaajascouttausta. Kiinnitimme päävalmentaja Tomi Kamisen kanssa erityisesti huomiota myös pelaajan johtamistaitojen ja luonteen selvittämiseen monien omien kontaktiemme kautta. Kaikki näyttää varsin hyvälle ja uskon, että Tyson on kaipaamamme liideri johdattamaan ToPon yleisöönmenevään ja vauhdikkaaseen pelityyliin.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

Näytä lisää vastaavia