Ura jätti Korihait yksin ilman voittoja sarjataulukon hännille

7.10.2019 20:42 Ura Basket eGameStars tulitti Uudessakaupungissa peräti 108 pistettä. Tyrell Bellot-Green upotti 30 pistettä ja kahdeksan kolmosta.

Marius Van Andringan ja Eero Sahlberg juhlivat kauden avausvoittoaan maanantaina. Kuva: Ville Vuorinen

Kaarinan Ura Basket eGameStars otti helpottavan voiton Uudenkaupungin Korihaiden vieraana koriluvuin 89–108 (44–58). Uran voiton myötä Korihait on nyt Korisliigan ainoa joukkue, joka ei ole vielä onnistunut karttuttamaan voittosaldoaan.

Korihait ei saanut maanantaina oikein missään vaiheessa kunnon otetta Uran hyökkäämiseen. Ura käytti surutta hyödykseen kotijoukkueen puolustuksen virheitä. Korihait yritti olla aggressiivinen, mutta tällä kertaa Ura hallitsi ottelua paremmalla yksi vastaan yksi -pelaamisellaan.

Etenkin apupuolustus tuntui Korihailla olevan jatkuvasti myöhässä. Ura kasasikin ottelussa peräti 50 pistettä kolmen sekunnin alueelta.

 – Lähtökohtaisesti tiesimme, että jos tämä menee koko kentän pelaamiseen, niin olemme vahvoilla, Uran päävalmentaja Kristian Palotie pohti Elisa Viihteen Korismaanantain haastattelussa.

– Keskittyminen puolustuksessa on meillä edelleen se juttu, jossa edelleen pitää kovasti parantaa, Palotie muistutti.

Uran Tyrell Bellot-Green (30/6/4s) näytti läpi ottelun heittovoimaansa. Bellot-Green upotti hienosti peräti kahdeksan kolmosta. Kaarinalaisilta myös Stephaun Branch (18/12/6s), Trey Niemi (11/1/6s) ja Marius Van Andringa (14/2/2s) esiintyivät jälleen edukseen.

– Meidän piti parantaa puolustuksessa keskittymistä, sellaista yhtenäistä läsnäoloa. Heti ottelun alussa tekeminen lähti sillä saralla oikeaan suuntaan, Bellot-Green iloitsi.

– Viime ottelussa hieman tuskailin heitoissani. Tein kuitenkin kesällä paljon töitä heittoni kanssa, joten tiesin, että pitää vain luottaa omaan osaamiseensa.

Korihaiden synkän illan valopilkut löytyivät takakentältä. Vesa Heinonen (19/1/4s), Casey Benson (16/14/8s) ja Anton Cook (19/7) kasasivat kelpo tilastot.

Korihait metsästää seuraavaksi avausvoittoaan jo keskiviikkona Kouvolassa. Ura saa myös jo keskiviikkona vieraita Lapualta.

– Kobrat asettaa meille taas hieman erilaisen haasteen kuin aiemmat kohtaamamme joukkueet. Korisliigassa on aika hauskan kirjavasti rakennettuja joukkueita. Siksikin on tärkeintä keskittyä ennen kaikkea oman joukkueen kehitykseen, Palotie kuvaili.

Ottelutilasto

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia