URHOtv-ennakko: KTP haastaa tappiottoman Karhun Kauhajoella

16.10.2013 URHOtv:n keskiviikkoillan trillerissä nähdään huippukoripalloa Pohjanmaan lakeuksilta, kun tappiottomana liigan kärkisijan jakava Kauhajoen Karhu kohtaa viime kevään hopeamitalistin KTP:n. KTP on voittanut kaksi viimeisintä otteluaan.

Sharaud Curryn KTP lähtee karhupainiin Kauhajoelle. Kuva: Kai Kilappa.

Ari Tammivaaran piiskaama Karhu rynni viime keväänä ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan Korisliigan neljän parhaan joukkoon kukistamalla Tampereen Pyrinnön puolivälierissä voitoin 3-1. Menestyksen makuun päässeen Karhun maha kurnii samaa herkkua, ja pohjanmaalaisjoukkue onkin aloittanut kautensa kolmella perättäisellä voitolla.

 

KTP-Basket eteni keväällä 2013 ensimmäistä kertaa 19 vuoteen Korisliigan finaaleihin, mutta Suomen mestaruus jäi kotkalaisittain harmittavasti yhden voiton päähän Loimaan Liikuntahallin ratkaisevassa viidennessä finaaliottelussa. Tällä kaudella Korisliigan lisäksi EuroChallengea pelaava KTP aloitti kautensa tappiolla Loimaan ”finaaliuusinnassa”, mutta edelliset kaksi otteluaan kotkalaiset ovat päättäneet voittoon.

 

Karhu on lähtenyt kauteen viime kausista tutulla konseptilla – liigan kenties kovakuntoisimmat pelaajat ja äärimmäisen tiivis, epäitsekäs joukkuepuolustus yhdistettynä vauhdikkaaseen vastahyökkäyspeliin ja kolmen pisteen heittopeliin.

 

Karhun viime kauden kotimaisista tehopelaajista Ilkka Vuori ja Eldar Skamo ovat joukosta poissa, mutta Bojan Sarcevic (190 cm/25 v) ja Markus Molenius (202/21) ovat täyttäneet kaksikon saappaat mallikkaasti ja Aleksi Huuskonen (188/25) on tuonut ruutia rotaatioon loukkaantunutta Jussi Eskolaa (189/26) korvaten.

 

Korisliigan vuoden puolustaja Henri Hirvikoski (191/27), duunariäijä Matias Ojala (197/24) sekä viime kauden loukkaantumiset karistanut Niko Mattila (192/19) ovat tuttuja miehiä lakeuksilla. Amerikkalaisista Quincy Hankins-Cole (203/23) on osoittautunut kultakimpaleeksi, Antwine Williams (192/38) tuo kokemusta kehiin ja Andre Williamson (202/24) hoitaa päävastuun korinaluspelistä.

 

Sami Toiviaisen luotsaama KTP on pysynyt pitkälti ennallaan. ”Air Canada” Sefton Barrett (196/29), Jukka Matinen (203/34), Timo Heinonen (198/31), Mike Pounds (189/25) ja Joonas Lehtoranta (194/19) ovat palanneet joukkueeseen kirkastamaan hopeaa.

 

Merkittävällä eurokokemuksella varustettu Chris Owens (204/34) on Kotkan uusi mies korin alla ja taskuraketti Sharaud Curry (178/26) on ollut alkukaudella joukkueen paras pistemies. Kouvoista siirtyneet Samuli Vanttaja (210/22) ja Aleksi Akpaso (192/21) tuovat lisää osaamista KTP:n rotaatioon.

 

Suora lähetys: URHOtv:n keskiviikon ottelu Kauhajoen Karhu – KTP Basket keskiviikkona 16.10. klo 18:25 alkaen.

 

Asiat

 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

26.4.2024 10:13 Korisliiga

Salon Vilpas naarasi Vili Nymanin siirtomarkkinoilta

Vilpas on solminut yksivuotisen sopimuksen 26-vuotiaan Vili Nymanin kanssa. Päättyneellä kaudella KTP-kasvatti tilastoi KTP-Basketille 10,6 pistettä ottelua kohti.

26.4.2024 10:03 Korisliiga

Darko Mihajlovic KTP-Basketin päävalmentajaksi

Päättyneellä kaudella Korihaita luotsannut Darko Mihajlovic on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen kotkalaisseuran kanssa. Seura tiedotti samalla, että Michael Pounds toimii joukkueen apuvalmentajana.

Näytä lisää vastaavia