Viljami Vanjoki Hongasta Lappeenrantaan

12.7.2007 Koripallon Suomen mestaruutta tänä keväänä Espoon Hongan riveissä juhlinut 21-vuotias, 194-senttinen Viljami Vanjoki siirtyy Lappeenrannan NMKY:n riveihin. Vanjoki aloittaa opiskelut Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tänä syksynä.

Vanjoki on pelannut korisliigaa kolme kautta, ottelukohtaisena piste-ennätyksenään 20. Vanjoki on edustanut Suomea myös nuorten maaotteluissa. B-poikien maaotteluita Vanjoella on takanaan kaksi, A-poikien maaotteluita seitsemän (pistekeskiarvo 9,4) ja 20-vuotiaiden maaotteluita 25.

LrNMKY:n päävalmentaja Mika Turunen on erittäin tyytyväinen yliopiston vetovoimaan.

- Meillä on nyt kolme edustusjoukkueen pelaajaa yliopistossa, sillä Tuukka Kulha on opiskellut vuoden ja nyt uusina aloittaa Vanjoen lisäksi Suomea 20-vuotiaiden EM-kisoissa edustava Jouko Järvinen, Turunen kiittelee.

Turunen on halukas herättämään keskustelua koulujen ja seuran yhteistyöstä, sillä LrNMKY vetää ulkopaikkakuntalaisia pelaajia Lappeenrantaan tällä hetkellä kansainvälisillä otteluilla.

 - Kyllä ammatikseen kaksi kertaa päivässä harjoittelevatkin voivat opiskella, jos tehdään järjestelyjä, toteaa Turunen.

LrNMKYllä on koossa vahva pelaajarunko. Miesten maajoukkueen mukana sunnuntaina Viroon matkaavat Namikalaiset Aki Ulander, Petri Virtanen ja Juha Sten. Jouko Järvinen edustaa Suomea 20-vuotiaissa ja Reinar Hallik on esiintynyt Viron nuorten maajoukkueissa. Hyvää vauhtia kuntoutuvat kapteeni Pasi Riihelä on entinen miesten maajoukkuepelaaja. Vahvan kauden Islannissa pelannut Roni Leimu sekä Tuukka Kulha ovat harjoitelleet hyvin ja ehjästi koko kesän. Vanjoki on nyt LrNMKY:n yhdeksäs sopimuspelaaja.

Joukkueen amerikkalaisvahvistukseksi kaavailtu Boakai Lalugba ei edustakaan LrNMKYa seuraavalla kaudella. Lalugba on tehnyt sopimuksen Ranskan kakkosliigan Bourg en Bressen kanssa. LrNMKY on luvannut tiedottaa uusista amerikkalaispelaajista lähiaikoina.

Asiat

 
7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia