23.1.2011 19:38 Salon Vilpas on varmistellut Korisliigan sarjapaikkaansa tammikuun aikana etenkin kotivoitoillaan. Sunnuntaina Vilpas otti jo neljännen kotivoittonsa tässä kuussa, kun se päihitti Kouvot 77-71 (33-35) -tuloksella.
Matti Nuutinen teki tarkkaa jälkeä ex-seuraansa vastaan ja johdatti Vilppaan voittoon. Kuva: Francois Perthuis.
Kymmenestä viime pelistään seitsemän voittanut Vilpas on jättänyt putoamiskarsijan paikalla olevaan Lappeenrannan NMKY:n nyt kuuden pisteen päähän.
Kouvot johti peliä kolmannen jakson alkuun asti, jolloin Vilpas nousi ensi kertaa johtoon. Kouvot kävi edellä vielä päätösjaksollakin ja tavoitteli voittoa viimeiselläkin minuutilla 72-71 -tilanteessa. Vilpas sinetöi voittonsa tehtyään viisi viimeistä pistettä.
- Olimme alussa vaikeuksissa, kun emme pärjäneet yksi-vastaan-yksi -tilanteissa. Loppua kohden tilanne muuttui, kun aloimme voittaa noita kaksinkamppailuja ja sitä myöten saimme ratkaisupaikkoja sekä läheltä että kauempaa. Puolustuspelimme toimi hyvin koko pelin, kommentoi Vilppaan valmentaja Kimmo Vyyryläinen.
Vilppaan tehokkaimpia olivat Nick Okorie 21:llä ja Matti Nuutinen 18 pisteellä. Vilppaan tuorein yhdysvaltalaispelaaja Ronald Douglas pelasi ensiesiintymisessään vain yhdeksän minuuttia, otti neljä virhettä ja jäi pisteittä.
Josh Gonner teki Kouvoille 19 ja B.A. Walker 18 pistettä.
(STT)
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.
Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.