VTB-Liiga: Bisonsin bensa ei riittänyt loppuun asti

28.2.2016 Loimaan Bisonsin hieno taistelu sunnuntain VTB-Liigan kotiottelussa Jeniseitä vastaan ei aivan riittänyt voittoon asti. Päätösjakson lopulla vielä voitossa kiinni olleet loimaalaiset eivät kevennetyllä kokoonpanolla jaksaneet kuitenkaan jatkoajalle venyneessä ottelussa puristaa voittoon asti, Jenisein karatessa ylimääräisellä viisiminuuttisella 110-99 (47-53, 94-94) –vierasvoittoon.

Bisons oli lähellä kotivoittoa VTB-liigassa PJ Hillin johdolla. Kuva: Kai Kilappa.

Loimaan Bisonsin kausi Itä-Euroopan VTB-Liigassa sai jatkoa sunnuntaina kotiottelulla Jeniseitä vastaan. Ennen sunnuntaita kaksi voittoa Bisonsin takana ollut Jenisei oli ongelmissa Bisonsin kanssa läpi koko varsinaisen peliajan, mutta onnistui jatkoajalle venyneessä ottelussa venymään lopulta 110-99 (47-53, 94-94) –vierasvoittoon.

Ronnie Clarkin takaisin kokoonpanoon saanut Bisons voitti ensimmäiset kaksi jaksoa niukkanumeroisesti, mutta onnistui pelaamaan todella vakuuttavaa koripalloa Jenisein kovan luokan puolustuksesta huolimatta. Etenkin ottelun avauspuolikkaalla Bisons esitti ajoittain aktiivisen puolustuksensa lisäksi hienon pallonliikuttamisen sävyttämää hyökkäyspelaamista ja sai Tuukka Kotin johdolla selvitettyä tiensä tätä kautta myös vapaaheittoviivalle hyvällä tahdilla, johtaen ottelua kuudella pisteellä puoliajan isolle tauolle siirryttäessä.

Ottelun toisella puoliajalla Jenisei onnistui aktivoittamaan puolustustaan ja tuottamaan seitsemän pelaajan rotaatiolla pelaavalle Bisonsille huomattavasti ensimmäistä kaksikymmenminuuttista enemmän hankaluuksia. Terävöityneen puolustuksensa ansiosta Jenisei onnistui voittamaan kolmannen jakson seitsemällä pisteellä ja pääsi lähtemään päätösjaksolle pisteen johtoasemassa.

Bisons ei kuitenkaan päästänyt Jeniseitä karkaamaan, vaan joukkueet jatkoivat päätösjaksolle likimain vaihtamalla korin korista, eikä kumpikaan joukkue onnistunut karistamaan vastustajaansa muutamaa pistettä kauemmas. Ottelun viimeisellä minuutilla takamies P.J. Hill oli kuitenkin voittaa ottelun Bisonsile kahdella perättäisellä hyppyheitollaan, mutta Jenisein Denis Zakharov tasoitti ottelun vapaaheittoviivalta ja joukkueiden kohtalo oli jatkaa ottelua ylimääräiselle viisiminuuttiselle.

Bisonsin seitsemän miehen rotaatio ei lopulta jaksanut vierasjoukkueen vakuuttavassa pelinopeudessa jatkoajan viisiminuuttisella. Jenisei irtaantui Bisonsista aloittamalla jatkoajan 10-1 –nykäisyllä, eikä urhoollisesti taistellut loimaalaisryhmä onnistunut enää kampeamaan itseään takaisin voittotaisteluun. Hienon ja viihdyttävän ottelun päätteeksi Loimaan liikuntahallin tulostaululle jäivät loistamaan Jenisein 110-99 –voittolukemat.

Bisonsin parhaimmistoon sunnuntain kamppailussa lukeutuivat joukkueen pistekärki P.J. Hill (29/8/3 syöttöä), tupla-tuplan toimittanut Tuukka Kotti (20/12/4 syöttöä) sekä 28 pistettä heittänyt, loukkaantumisen jälkeen pelikentille palannut Ronnie Clark (28/6/3 syöttöä). Debyyttinsä Bisons-paidassa teki vastikään joukkueen vahvuuteen liittynyt takamies Tayloe Taylor, joka kirjautti viidessätoista minuutissa tilastorivikseen 3 pistettä, 2 levypalloa ja yhden syötön.

Jenisein voiton takuumiehinä toimivat totutun monipuolista tuhoa parketilla kylvänyt laituri Delroy James (24/12/7 syöttöä/2 torjuntaa) sekä 19 pistettä heittänyt Denis Zakharov.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia