Vuori pitkälle sairaslomalle, Vesala palaa auttamaan Lahtea

13.11.2010 19:25 Korisliiga-joukkue Namika Lahtea on koeteltu viime päivinä pitkällä listalla ikäviä uutisia. Lauantaina joukkue sai listalle vihdoin myös positiivisen uutisen, kun seura ilmoitti puolustuksen erikoismiehenä ja taistelijan tunnetun Ville Vesalan paluusta pelikentille.

Ville Vesala palaa auttamaan loukkaantumisista kärsivää ja ikävien uutisten ympäröimää kasvattaseuraansa. Kuva: Francois Perthuis.

27-vuotiaan ja 188-senttisen Vesalan paluu tulee Lahdelle tarpeeseen. Namikan takalinjoilta ovat poissa Roope Suonio sekä Ilkka Vuori.

Lonkkavamma pitää Suonion sivussa ainakin tämän kuun loppuun asti. Ilkka Vuoren tilanne on ikävämpi. Hänen jo aiemmin operoidun polven jänteessä on repeämä. Pahimmassa tapauksessa Vuori ei pelaa koko loppukautena. Vuori oli polvivamman vuoksi sivussa koko kauden 2009-10.

Aiemmin tällä viikolla Lahden tuoreimman amerikkalaispelaajan Tyrone Nelsonin vanhemmat menehtyivät auto-onnettomuudessa ja Nelson palasi kotimaahansa.

Ville Vesala on Namika Lahden vahvuudessa jo sunnuntaina, kun lahtelaiset saavat vieraakseen Joensuun Katajan.

Vesala ilmoitti lopettavansa pääsarjauransa viime keväänä. Hän pelasi ennen ilmoitustaan 296 runkosarjaottelua ja 53 playoffs-peliä Namika Lahden ja Katajan paidassa.

Asiat

 
4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

26.4.2024 10:13 Korisliiga

Salon Vilpas naarasi Vili Nymanin siirtomarkkinoilta

Vilpas on solminut yksivuotisen sopimuksen 26-vuotiaan Vili Nymanin kanssa. Päättyneellä kaudella KTP-kasvatti tilastoi KTP-Basketille 10,6 pistettä ottelua kohti.

26.4.2024 10:03 Korisliiga

Darko Mihajlovic KTP-Basketin päävalmentajaksi

Päättyneellä kaudella Korihaita luotsannut Darko Mihajlovic on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen kotkalaisseuran kanssa. Seura tiedotti samalla, että Michael Pounds toimii joukkueen apuvalmentajana.

26.4.2024 08:10 Korisliiga

Ivan Ivanovic Korihaiden päävalmentajaksi

Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi on nimitetty kahden vuoden sopimuksella viime syksynä Uuteenkaupunkiin saapunut montenegrolainen Ivan Ivanovic, 43.

Näytä lisää vastaavia