2.2.2004 Suomen Koripalloliitto on valinnut miesten SM-runkosarjan tammikuun TEFAL-pelaajaksi Uudenkaupungin Korihaita edustavan amerikkalaislaiturin William McFarlanin. Joulukuussa Korihaiden vahvuuteen liittynyt McFarlan on kääntänyt joukkueensa kelkan. Tammikuussa Korihait voitti kahdeksasta ottelustaan kuusi.
Ennen tammikuuta Korihait taapersi voittosuhteella 3-16. McFarlanin johdolla uusikaupunkilaiset voittivat viime kuussa mm. Namika Lahden, Pussihukat ja Salon Vilppaan vieraskentillä.
McFarlanin panos Korihaiden menestykseen on kiistämätön. Viime kaudella SM-Koriksen korikuninkuuden voittanut McFarlan pussitti tammikuun kahdeksassa pelissä keskimäärin 25,9 pistettä ja poimi hurjat 13,3 levypalloa. Lisäksi 196-senttinen amerikkalainen antoi 3,13 syöttöä, torjui 2,25 ja riisti 2,00 kertaa ottelua kohden. Kahden pisteen heittonsa McFarlan viimeisteli erinomaisella 65,3 prosentin (77/118) tarkkuudella.
Aiemmin kuluvalla kaudella on SM-Koriksen kuukauden pelaajiksi valittu Kouvojen Ville Kaunisto (joulukuu), Katajan Shawn Swords (marraskuu) sekä Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä (lokakuu).
Salon Vilpas on solminut kahden vuoden sopimuksen takamies Eero Innamaan kanssa. 25-vuotias Innamaa on pelannut viimeiset kuusi vuotta Kauhajoen riveissä ja siirtyy nyt lähemmäksi kotiseutuaan. Turun NMKY:n kasvatti tuo rutkasti kokemusta Vilppaan takakentälle, sillä liigapelejä kertyi miehelle Kauhajoella 247.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.
Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.