Korismaanantai: Karhu Basket saalistaa jo seitsemättä voittoaan putkeen, kun KTP saapuu Kauhajoelle

18.11.2019 08:05 Viikko aloitetaan Kauhajoella kahden hyvävireisen joukkueen kohtaamisella. Studioviereena on SportIQ-toimitusjohtaja Harri Hohteri.

Karhu Basketin Okko Järvi on suurennuslasin alla Korismaanantain lähetyksessä. Kuva: Ville Vuorinen

Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket saa maanantaina vieraita Kotkasta. Karhu Basket lähtee otteluun ennakkosuosikkina, sillä onhan oranssipaidat voittaneet kuusi peräkkäistä otteluaan. 

Eipä ole huonosti pelannut KTP:kään. Edellisistä viidestä ottelustaan KTP on voittanut neljä. Kaikkiaan kotkalaisjoukkueen saldo on kuusi voittoa ja viisi tappiota. 

Joukkueet ovat jo kertaalleen tällä kaudella kohdanneet. Lokakuun alussa Karhu Basket oli vahvempi Kotkassa pelatussa kamppailussa.

Korismaanantaina Karhu Basketin joukkueesta tarkkaillaan erityisesti Karhu Basketin 23-vuotiasta Okko Järveä (13,3/2,2/1,3s) sekä KTP:n 25-vuotiasta Joonas Lehtorantaa (7,0/2,9/2,2s). Kaksikosta etenkin Tapiolan Hongan kasvatti Järvi on näyttänyt alkukaudella ottaneensa seuraavan kehitysaskeleen kohti Suomen koripalloparhaimmistoa. 

Järven lisäksi Karhu Basketin kauden tähtiä ovat olleet Samuel Givens (17,1/5,3/2,7s) ja Cameron Jones (17,4/4,0/4,1s). Givens ja Jones ovat nousseet usein vaikeina hetkinä joukkueensa vastuunkantajiksi. 

– KTP on esittänyt vahvaa kaukoheittopeliä edellisissä otteluissa ja meille ensimmäinen peli tauon jälkeen, joten meidän tulee olla alusta asti valmiina haastamaan heitot, Karhu Basketin käskyttäjä Janne Koskimies miettii.

KTP on tosiaan ollut edellisissä otteluissaan tehokas kaukoheittojoukkue. Viimeisimmässä voitossaan Lapuan Kobria vastaan kotkalaispelaajat upottivat 15 kolmosta, sitä ennen Lahti Basketball sai tuta 14 onnistunutta heittoa kaaren takaa. 

KTP:n kauden tehokolmikkona on häärinyt JayVaughn Pinkston (17,9/5,1/2,5s), Byron Wesley (18,5/6,4/4,3s) sekä DeAndre Daniels (15,0/4,8). Viime otteluissa on myös erityisesti loistanut oma kasvatti Michael Pounds (10,0/2,2).

–  Sarjan kuumin joukkue vastassa, kun kotijoukkue on saanut pelin sujumaan alkukauden malliin. Karhun joukkuepuolustus on ollut vastustajille hankala ja sen murtamiseen on valmistauduttu. Meillä puolustuksen intensiteetti heilahtelee paljon, mutta nyt Karhun takamieskaksikon tila on vähennettävä minimiin, muutoin tulee vaikeuksia, KTP:n valmennusryhmään kuuluva Harri Laine aprikoi.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Korismaanantai-lähetys 18.11. kello 18.00 Elisa Viihde: Karhu Basket–KTP-Basket

  • Juontajina Toni Flink ja Saku Mäkynen.

  • Studiovieraana entinen liigapelaaja, SportIQ-toimitusjohtaja "Mr. Älypallo" Harri Hohteri.

  • Suurennuslasin alla KTP:n Joonas Lehtoranta ja Karhu Basketin Okko Järvi.

  • Kuka onkaan päättyneen viikon Korismaanantai-pelaaja ja ketä kelpuutetaan viikon Allstarsiin?

  • Miltä näyttävät päättyneen viikon komeimmat donkit ja blokit Korisliigassa?

  • Parhaat palat ja suomalaiskuulumiset tällä kertaa Espanjasta Edon Maxhunilta ja Yhdysvalloista Elias Valtoselta.

 
15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

Näytä lisää vastaavia