Kouvottaret taisteli tiensä välieriin: ”Ihan hemmetin hieno fiilis”

29.3.2019 22:06 Kouvottaret onnistui viimein ottamaan kotivoiton Forssan Alkua vastaan. Otteluparin tunteikas ja tasaväkinen sarja venyi lopulta aina viidenteen otteluun, mutta viimeisessä kohtaamisessa kouvolalaiset olivat selvästi parempia koriluvuin 75-51. Sijoitus on samalla Kouvottarien tähänastisen liigahistorian paras.

Camille Zimmerman oli joukkueen selkäranka täyden kotiyleisön edessä. Kuva: Matti. O. Koskinen.

Kouvottaret taisteli tiensä välieriin kotiyleisön edessä Jatke Areenalla, jonne oli saapunut kauden ennätykselliset 754 silmäparia. Forssan Alku kaatui viidennen ottelun päätteeksi lopulta selvin luvuin 75-51 (40-23).

Kouvottaret esiintyi heti ensi minuuteilta asti parketilla kuin uudestisyntyneenä. Poissa olivat nyt sähellykset ja epävarmuudet pallon kanssa, eikä hermoilusta ollut nyt tietoakaan. Forssan Alku ei ollut yhtä hereillä ja vireällä jalalla liikkeellä, mikä päästi tällä kertaa vuorostaan kouvolalaiset kuskin paikalle jo avausjakson päätteeksi.

Toisella neljänneksellä valkopaidat iskivät lisää vettä myllyyn ja saivat kymmenen pisteen runin päälle jakson alkuun heittojen löytäessä perille kaikilta etäisyyksiltä. Forssan Alun ideat hyökkäyspäässä olivat puolestaan vähissä, eikä Kouvottarien kiinteä puolustus tehnyt korinteosta helppoa. Vaikeaa vierailla oli myös toisessa päässä kenttää puolustuksessa, vaikka täällä kokeiltiinkin vuoroin paikkaa ja miespuolustusta. Puoliajalle kotijoukkue pääsi jo murskaavassa 17 pisteen johtoasemassa.

Puoliajan jälkeen Forssan Alku sai kupletin juonesta paremmin kiinni, mutta Kouvottaret ei hellittänyt otettaan. Alun pelaajiston peliurakkaa alkoivat rasittaa myös vähitellen virhevaikeudet. Joukkueen tähtipelaaja Emily Kinneston sai jakson aikana neljännen virheensä, Mia Loyd puolestaan kolmantensa.

Päätösjaksolla kotijoukkueen juna oli jo pysäyttämätön vierasjoukkueen virhetilin kasvaessa ja Kinnestonin joutuessa suihkuun. Alku ei pystynyt kuromaan eroa enää umpeen Kouvottarien kuitatessa aina takaisin mylvivän kotiyleisön säestyksessä ja ottelun viimeiset minuutit olivat enää Kouvottarien voiton varmistelua piste-eron ollessa kestämätön.

– Avain voittoon löytyi tänään pelaajista itsestään ja tahdosta. Nyt emme jännittäneet ja toteutimme puolustuspään asioita niin kuin pitikin. Pelaajat luottivat toisiinsa ja fanit toivat ihan älyttömästi lisäbuustia tekemiseemme. Tuntuu ihan hemmetin hienolta ja tämä on todella iso juttu myös minulle henkilökohtaisesti, Mika Hartonen niputti tunteikkaana ottelun päätteeksi.

Kouvottaret heitti ottelussa tarkemmin kaikilta etäisyyksiltä ja repi levypalloja huomattavasti ahnaammin. Pallon menetyksistä kotijoukkue kuittasi itselleen 21 pistettä Forssan Alun seitsemää vastaan. Alun valmentaja Risto-Matti Rousku kiitti lopuksi kaikkia joukkueen pelaajia kauden päätteeksi:

– Ansaittu voitto tänään Kouvottarille, he olivat nyt molemmissa päissä kenttää parempia. Ei pystytty tänään parempaan, vaikea sanoa mistä johtuu. Meillä oli omat hetkemme kolmannella jaksolla, mutta puolustuspäämme ei pitänyt riittävästi, jotta olisimme voineet päästä peliin mukaan. Ylpeä olen kaikista pelaajista ja heidän sitoutumisestansa ja panoksesta isolla sydämellä tämän kauden aikana. Monet pelaajat ottivat suuria harppauksia ja pelasivat vasta ensi kertaa naisten Korisliigassa, haluan kiittää kaikkia pelaajia, Rousku niputti.

Kouvottarien tehokkain oli joukkueelle elintärkeitä levypalloja napsinut Claire Lamunu (17/17). Kovaa työtä molemmissa päissä kenttää teki varma suorittaja Camille Zimmerman (33/11) ja Taeler Deer onnistui niin ikää hänkin (13/7/8s).

– Hieno ja tunteikas ottelusarja nyt takana ja tuntuu pirun hyvältä päästä neljän parhaan joukkoon. Koko joukkueella oli varma fiilis ennen ottelu, että nyt voitamme kotiyleisön edessä. Edellinen jatkoaikavoitto toi itsevarmuutta ja me pystyimme läpi ottelusarjan kehittämään aina jotakin uutta pelaamiseemme, joukkueen konkaripelaaja Kaisa Lind summasi.

Forssan Alun kokoonpanosta ylivoimaisesti tehokkaimmin esiintyi Mia Loyd (17/12), joka taisteli viimeiseen asti ja jota rikottiin ottelun tiimellyksessä peräti kymmenen kertaa. Emily Kinneston uurasti joukkueelle lukemat (13/5) ja ikitaistelija Meral Bedretdin säkitti kymmenen pistettä.

Ottelutilastot

 

 
12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

Näytä lisää vastaavia