Nuorten ja aikuisten harrastesarjat keskeytyvät tiistaina 1.12.2020

1.12.2020 11:12 Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.

Nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan ottelut keskeytetään välittömästi tiistaina 1.12.2020, jotta turvataan mahdollisimman laajasti koripalloharrastajien terveys. Vastuuta tulevan viikon otteluiden pelaamisesta tai pelaamatta jättämisestä ei tarvitse alistaa seuroille, kilpailujaos on tehnyt yhteneväisen päätöksen kaikkien toimijoiden puolesta.

Harjoittelussa sisä- tai ulkotiloissa tulee noudattaa sairaanhoitopiirien ja kuntien tai kaupunkien antamia suosituksia ja ohjeita, jotka voivat olla erilaisia paikkakuntien tai sairaanhoitopiirien välillä ja muuttuvat koronaepidemian eri vaiheiden mukaan.

Nuorten ja aikuisten alueellinen toiminta

  • Kaikki nuorten aluesarjojen ottelut päättyvät välittömästi 1.12.2020.
  • Kaikki aikuisten aluesarjojen ottelut päättyvät välittömästi 1.12.2020.
  • Kilpailutoiminta on keskeytyksissä 31.12.2020 asti.  
  • Vuoden loppuun päättyvien sarjojen sarjataulukot määräytyvät voittosuhteen mukaisesti.

Nuorten valtakunnalliset SM-sarjat ja -karsinnat sekä I divisioonat

  • 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa ja valtakunnallisissa divisioonissa 1.12.-31.12. väliseltä ajalta peruuntuvat ottelut tulee siirtää keväälle. Uudet otteluajat on sovittava 18.12.2020 mennessä.
  • U14 SM-karsintasarjat keskeytetään ja sarjataulukot määräytyvät voittosuhteen mukaisesti. Sarjamääräysten mukainen määrä joukkueita selviää kevään SM-sarjaan.
  • Robert Petersen Cup keskeytetään. Kaikkien lohkojen sarjataulukot muutetaan voittosuhde-taulukoiksi. Sarjamääräysten mukaisesti joukkueet sijoittuvat kevään jatkolohkoihin.
  • Keväällä sarjatoimintaa pidennetään kahdella tai kolmella viikolla eli pudotuspelit ja Final Four -turnaukset siirtyvät huhti-toukokuulle. Tarkemmat aikataulut tiedotetaan tämän viikon aikana.

Kilpailujaoksen päätöksistä voi valittaa Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikölle kilpailusääntöjen 64§ mukaisesti.

Voittosuhde ja sarjataulukoiden muuntaminen

Niiden sarjojen, joiden otteluita ei siirretä kevääksi, sarjataulukko muutetaan niin, että sijoituksen ratkaisee kilpailusääntöjen mukaisesti voittosuhde. Voittosuhteessa ei ole merkitystä, ovatko joukkueet pelanneet saman vai eri määrän otteluita samassa tai eri lohkossa.

Joukkueiden sijoittaminen voittosuhteen perusteella:

  1. Voittosuhde kaikissa lohkon peleissä (voitettujen otteluiden määrä jaetaan pelattujen otteluiden määrällä)
  2. Jos kahdella tai useammalla joukkueella on sama voittosuhde, seuraavaksi käytetään korisuhdetta kaikissa lohkon peleissä (tehtyjen pisteiden määrä jaettuna päästettyjen pisteiden määrällä)                      
  3. Jos tämänkin jälkeen kahdella tai useammalla joukkueella on sama korisuhde, ratkaisee arpa sijoituksen.
 
17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

12.3.2021 13:21 Pääjuttu

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja läntisen alueen nuorten sarjat - kevään tilanne

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.

7.1.2021 11:55 Koripalloliitto tiedottaa

Kevään sarjatoiminta jatkuu toukokuulle

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista tammikuun loppupuolelle asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat jälleen joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta. Otteluita tammikuulta siirretään pidemmälle kevääseen, jolloin otteluita voidaan pelata toukokuun loppuun asti kaikissa sarjoissa.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

26.3.2021 14:54 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminnan jatkaminen kevätkaudella

Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.

27.11.2020 14:57 Koripalloliitto tiedottaa

Koronavirusepidemia keskeyttää sarjatoiminnan koronan leviämisalueilla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.

8.6.2018 10:24 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat – ilmoittautuminen avattu

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla julkaistaan nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.

24.5.2013 Pohjoinen alue

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapa ja kalenteri 2013-14 julkaistu

Suomen Koripalloliitto on julkaissut liittohallituksen hyväksymät A- ja B-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelaamistavat ja kilpailukalenterin pelikaudelle 2013-14. Runkosarjoihin ja pudotuspeleihin ei tule muutoksia, mutta A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat kokivat uudistuksen.

14.8.2012 Pohjoinen alue

Ilmoittautuminen A-, B- ja C-nuorten valtakunnallisiin karsintoihin on päättymässä - 15.8.2012

Ilmoittautuminen A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoihin on alkanut. C-nuorten SM-karsintaan (alueelliset karsintasarjat) voi myös jo ilmoittautua. Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 15.8.2012.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

Näytä lisää vastaavia