Pantterien juhlakirja on julkaistu

17.9.2018 16:50 Pantterien merkkivuoden juhlakirja sukeltaa koripalloseuran elämänmakuiseen tarinaan 80 vuoden ajalta. Samalla se piirtää laajan, ei-aivan-tavanomaisen kuvan suomalaiseen koripallohistoriaan ja -kulttuuriin.

Kirjan nimi ”Pantterit – 80 vuotta koripalloa ja elämää 1938–2018” kuvaa osuvasti nuorten miesten koripalloharrastuksen ja elämisen symbioosia vuosikymmenien aikana.

Kirjassa on 32 kirjoittajaa, 241 sivua ja lähes parisataa kuvaa ja lehtileikettä. Kirjan on toimittanut Reijo Rautajoki, joka itsekin pelasi Pantterien edustusjoukkueessa 1970-luvulla.

Pantterit juhlii merkkivuottaan kirjan julkistamisen ohella lokakuussa pidettävässä gaalassa, kuten Suomen vanhimmalle ja menestyneimmälle koripalloseuralle kuuluukin.

Kirja alkaa hauskalla katsauksella koripallon syntyyn Springfieldissä Massachusetin osavaltiossa USA:ssa vuonna 1891. Ensimmäinen opiskelijoiden välinen koripallo-ottelu päättyi lukemiin 1–0. Koreina olivat persikkakorit. Pallon kanssa ei saanut juosta. Kolmen pomputuksen kuljetus sallittiin vasta 1910. Miehiä ei päästetty katsomaan naisten otteluita. Parissa vuosikymmenessä nykykoripallon peruselementit kuitenkin saatiin kokoon. Onneksi.

Kirjassa Pantterien omat kasvatit ja rakkaat vastustajat kuvaavat kukin omaan persoonalliseen tyyliinsä suomalaisen koripallon kehittymistä eri vuosikymmenillä. Merkittävän osan kirjassa saavat myös Pantteri-legendat, muun muassa Esko Karhunen, Risto Kala, Risto Lignell ja Petteri Petersen. Naiset, juniorit sekä seurojen yhdistymiset ja eriytymiset ovat vahvasti mukana.

Kun pääkaupungin hegemonia koriksessa on hiipunut vuosien saatossa, Pantterit on lyönyt hynttyyt yhteen Wartti-Basketin kanssa. Voimat on yhdistetty juniorikoriksen hyväksi. Kaksi perinteistä seuraa on nyt WB-Pantterit.

Lisätiedot:

kirjan toimittaja Reijo Rautajoki, puhelin 0440 222 777, reijo@rautajoki.fi ja

kirjatoimikunnan puheenjohtaja Risto Kala, puhelin 050 303 9554, risto.kala@pp.inet.fi

 

 
10.4.2024 12:26 Seura tiedottaa

Honka3x3 pelataan lauantaina 25.5.2024

Tapiolan Honka järjestää kahdeksannen kerran junioreille suunnatun 3x3-turnauksen Honkahallilla lauantaina 25.5.2024.

8.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Taneli Tuokko YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi

Taneli Tuokko on valittu YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi. Tuokko vastaa U13–U19 -kokonaisuudesta yhdessä valmennuspäällikkö Sami Toiviaisen kanssa. Lisäksi hän osallistuu YMCA Tampere koripallon toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

8.4.2024 10:47 Seura tiedottaa

Kataja Basket rekrytoi

Kataja Basket on yhtiöittänyt miesten edustusjoukkueen toiminnan ja hakee nyt toimitusjohtajaa ja toiminnanjohtajaa.

5.4.2024 13:59 Seura tiedottaa

Sami Toiviainen YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi

Sami Toiviainen on valittu YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi. Toiviaisen työtehtäviin kuuluu valmennuksen suunnittelu ja koordinointi sekä koko koripallotoiminnan pitkäjänteinen ja tavoitteellinen kehittäminen.

5.4.2024 11:35 Seura tiedottaa

Yhä useampi löytää koripallon ilon HoNsU:n toiminnassa

Koripalloon erikoistunut Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat, tuttavallisemmin HoNsU, tekee laadukasta työtä lasten ja nuorten harrastus- ja kilpailutoiminnan parissa. Seuran kasvatustyöhön luotetaan, sillä se on jo toisella kaudella putkeen ylittänyt 600 lisenssin rajapyykin. Positiivinen pöhinä näkyy myös pelillisenä menestyksenä.

3.4.2024 16:51 Seura tiedottaa

Kisakallio järjestää yläkoululeirityksen tutustumisleirin 15.-16. huhtikuuta

Nyt on mahdollisuus päästä tutustumaan yläkoululeiritykseen normaalia lyhyemmän leirityksen merkeissä. Valmennus toteutetaan yhdessä lajiliittojen, Kisakallion Urheiluopiston, Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian (URHEA) kanssa.

26.3.2024 15:29 Seura tiedottaa

OP Uusimaa School's Out Camp -leirin ilmoittautuminen on avattu

OP Uusimaa ja LePy järjestävät yhteistyössä kesän hauskimman leirin 2010–2018 syntyneille tytöille ja pojille. Leirille ovat tervetulleita sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret.

26.3.2024 13:01 Seura tiedottaa

Tervetuloa Keravalle Sherwoodin 3X3 -turnaukseen 18. toukokuuta

Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!

26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

18.3.2024 10:07 Seura tiedottaa

Drive Basketballille mestaruus EYBL-lopputurnauksessa

Drive Basketball Academy voitti sunnuntaina päättyneen kansainvälisen European Youth Basketball Leaguen 20-vuotiaiden lopputurnauksen Tallinnassa. Joukkue voitti sarjan Superfinals-lopputurnauksessa kaikki neljä otteluaan ja kukisti finaalissa Inter Bratislavan Slovakiasta luvuin 69-53.

Näytä lisää vastaavia