Petra Noponen Forssan Alkuun – Vuoden tulokas Ella Salminen jatkaa

2.7.2019 08:39 Tehokkaana kaukoheittäjänä tunnettu Noponen pelasi viime kaudella SM-hopeaa voittaneessa Catzissa. Vuoden tulokas -palkinnon päättyneellä kaudella voittanut Ella Salminen jatkaa Forssassa.

Petra Noponen vaihtaa Lappeenrannan Forssaan ensi kaudeksi. Kuva: Ville Vuorinen

Forssan Alku on solminut sopimukset kahden Suomen universiadijoukkueen pelaajan kanssa. Viime kaudella niukasti välieristä ulos jäänyt forssalaisjoukkue on ollut innokas kesän siirtomarkkinoilla. 

22-vuotias Noponen on Tapiolan Hongan kasvatti, joka pelasi päättyneellä kaudella Lappeenrannan Catzissa. Noponen murtautui joukkueen aloitusviisikkoon pelaten keskimäärin 33 minuuttia ottelua kohden viimeisten 7,7 pistettä ja noukkien 3,5 levypalloa.

Ennen Catz-kautta Noponen pelasi kolme kautta Virossa, jossa hän juhli viime vuonna maan mestaruutta joukkueensa parhaana korintekijänä. Noponen on pelannut 26 nuorten maaottelua. Parhaillaan hän kuuluu Suomen joukkueeseen Italian Napolissa pelattavissa universiadeissa.

– Forssa vaikutti jo viime kaudella yhtenäiseltä ja nälkäiseltä joukkueelta, jossa asiat toimivat ja pelaajat menevät eteenpäin. Kun joukkueeseen vielä kevään jälkeen kiinnitettiin muutamia kovia pelaajia, halusin ehdottomasti olla mukana. Odotan jo innolla mitä tuleva kausi tuo tullessaan, Noponen kommentoi Forssan Lehdelle.

185-senttinen Salminen kuuluu Noposen tavoin Suomen universiadijoukkueeseen. Viime kauden päätteeksi sentteri valittiin naisten Korisliigan Vuoden tulokkaaksi. Hän pelasi keskimäärin 24 minuuttia ottelua kohden, joissa hänen keskiarvoikseen muodostui 7,3 pistettä ja 4,5 levypalloa.

Ella Salminen palkittiin Vuoden tulokkaana viime kauden päätteeksi.
Ella Salminen palkittiin Vuoden tulokkaana viime kauden päätteeksi.

– Olen todella innoissani tulevasta kaudesta ja joukkueestamme. On hienoa jatkaa Forssassa pelaamista. Mielestäni siellä on parhaat olosuhteet kehittyä eteenpäin. Joukkueessa on todella paljon kokeneita pelaajia, joten on mahtava ja arvokas tilaisuus saada oppia heiltä. Meillä on mahdollisuudet mihin tahansa, kunhan pidetään sama ilo ja pilke silmäkulmassa kuin viime kaudella. Olemme Petran kanssa tutustuneet tämän kesän aikana maajoukkuetouhuissa ja on loistava juttu, että ollaan nyt myös samassa seurajoukkueessa ensi kaudella, Salminen kommentoi.

FoA:lla on sopimukset ensi kaudesta Taru Tuukkasen, Henna Salomaan, Anni Mäkitalon, Laura Saarisen, Petra Noposen, Meral Bedretdinin ja Ella Salmisen kanssa. Viime kauden pelaajista jatkavat myös Jovana Stojanovski, Janette Hanni ja Anni Ajanko.

 
27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

Näytä lisää vastaavia