Elias Valtonen lähtee ennakkoluulottomasti Espanjan valloitukseen

17.9.2021 17:26 Elias Valtonen otti ison hyppäyksen urallaan, kun hän teki kesällä kolmivuotisen sopimuksen kivikovassa Espanjan liigassa pelaavan Manresan kanssa. Valtonen on osoittanut harjoitusotteluissa olevansa valmis tulevaan haasteeseen.

Elias Valtonen aloittaa ensimmäisen kautensa Espanjassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Valtosella on takanaan ensimmäinen kausi ammattilaisena, kun hän pelasi Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin alaisuudessa Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Tigers Tübingenin joukkueessa. Hyvän kauden jälkeen Valtosella oli kysyntää, mutta vaaka kallistui lopulta Manresan puoleen.

- Minulla oli Saksan Bundesliigasta muutama vaihtoehto, mutta kun Manresa oli kiinnostunut, niin siitä tuli ykkösvaihtoehto, Valtonen kertoo.

Hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan on iso, mutta Euran Veivin kasvatti on ehtinyt jo osoittaa tasonsa kauden alla pelatuissa harjoitusotteluissa.

- On se ollut iso hyppäys. Joka päivä pitää treeneissä näyttää olevansa valmis eikä huonoja päiviä voi olla. Koko ajan pitää olla henkisesti ja fyysisesti 100-prosenttisessa iskussa.

- Muuten on alkanut hyvin. Olen tottunut treenirytmiin, harjoituspeleissä on tullut vastuuta ja voitimme pokaalinkin tuossa. Vielä on ollut vähän totuttelemista pelisysteemiin, mutta muutamassa pelissä on mennyt ihan hyvin.

Valtonen sai peleissä vastuuta noin 20 minuuttia ottelua kohden, ja on esityksillään ansainnut paikkansa joukkueen pelaavassa rotaatiossa. Parhaimmillaan Valtonen heitti harjoitusottelussa 15 pistettä.

- Vastuuta on tullut jopa enemmän mitä odotin. Pelit ovat menneet ihan ok, mutta itse näen pystyväni vielä paljon parempaan. Rohkeutta ja kovuutta pitää olla vielä lisää.

Manresa voitti ennen kauden alla pelatun Lliga Catalanan, johon osallistuvat neljä katalonialaisseuraa Manresa, Andorra, Badalona ja Barcelona. Manresa voitti ensin välierässä Andorran ja finaalissa kaatui Barcelona. Katalonian mestaruus oli Manresalle ensimmäinen 20 vuoteen.

- Se oli hyvä fiilis ja samalla ensimmäinen ammattilaisurani pokaali. Itse en ollut hyökkäyksessä hirveä uhka, mutta pakissa pystyin kamppailemaan hyvin ja olemaan pidettävääni edellä.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kolmen vuoden sopimus osoittaa, että myös Manresa on valmis pitkäjänteiseen kehitystyöhön 22-vuotiaan suomalaislupauksen kanssa. Valtonen pitää jalat tiukasti maassa, mutta haluaa ottaa roolia jo tällä kaudella.

- Itse en ajattele vielä niin pitkälle, vaan menen päivä kerrallaan. Alusta asti minulla on ollut fokus vain seuraavassa päivässä enkä ota pitkästä sopimuksesta paineita. Pikkuhiljaa alan päästä mukaan rytmiin ja täytyy muistaa myös nauttia tästä mahdollisuudesta.

- Tavoitteena on pelata ehjä kausi, kehittyä joka päivä ja päästä hyville minuuteille. Meillä on laaja rosteri ja pyrimme pitämään tempoa yllä, joten pelaamme isolla rotaatiolla ja sitä kautta minuutteja varmasti tulee. Olisi tietenkin hyvä päästä myös pisteiden mukaan.

Manresa on perinteinen joukkue Espanjan liigassa ja voittanut myös mestaruuden kaudella 1997-98. Tällä vuosituhannella se on kuitenkin selvinnyt vain kahdesti pudotuspeleihin ja mukaan mahtuu myös kaksi lyhyttä piipahdusta sarjaporrasta alempana. Viime kaudella Manresa sijoittui tällä runkosarjassa kymmenenneksi, mutta tällä kaudella tavoitteet ovat korkeammalla.

- Ei ole ollut puhetta tavoitteista, mutta olisi seuralle kova juttu päästä pudotuspeleihin. Meillä on ollut vähän ailahteleva preseason, mutta meillä on kyllä iskukykyinen ja potentiaalinen jengi.

Espanjan liiga käynnistyy viikonloppuna. Valtosen lisäksi sarjassa pelaavat Sasu Salin ja Emir Sulejmanovic. Manresa kohtaa kauden avauksessaan sunnuntaina Zaragozan ja Teneriffa aloittaa kautensa lauantaina Breoganin vieraana.

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

Näytä lisää vastaavia