16.3.2016 Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Jari Tourusen, 52. Tourusella on vankka ja laaja-alainen kokemus media-alan johtotehtävistä. Koripalloliiton palveluksessa Tourunen aloittaa toukokuun alussa.
Kotimaisella media-alalla laaja-alaisesti vaikuttanut Jari Tourunen on Koripalloliiton uusi toimitusjohtaja.
Tourunen on aiemmin työskennellyt Savon Sanomien vastaavana päätoimittajana sekä toimitusjohtajana, Iltalehden politiikan ja talouden toimituksen päällikkönä, uutispäällikkönä ja toimittajana sekä Taloussanomien uutispäällikkönä. Parhaillaan hän toimii valtioneuvoston ja sen ministeriöiden viestintää selvittävän asiantuntijatyöryhmän puheenjohtajana.
Siirtymisessään Koripalloliittoon Tourunen näkee tuttua, tuoretta ja rakasta.
- Johtaminen, josta suurin osa on tosiasiassa viestintää, liiketoiminta, myynti ja markkinointi, vaikuttaminen sekä sidosryhmätyö ovat minulle tuttua aiemmasta työelämästäni, kertoo Tourunen.
- Yksi haaveistani on ollut tehdä työtä urheilun parissa. Se on välillisesti toteutunut jo median puolella, mutta nyt siitä tulee konkreettista ja jännittävää. Itsellenikin tuli hieman yllätyksenä, että laji on juuri koripallo, mutta palikat tuntuvat osuvan hyvin kohdilleen.
Tourunen tulee uusiin tehtäviinsä lajin ulkopuolelta, mutta hän on sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla seurannut sivusta lajin menestystarinan kehittymistä. Hän on noteerannut maajoukkueiden hienot otteet maailmalla, Susijengiä arvokisoihin seuranneet fanijoukot sekä lajin kasvaneet harrastajamäärät. Suomi-koris on kuluvalla kaudella tehnyt uuden lisenssiennätyksen, kun harrastajamäärä kohosi ensi kertaa 18.000 pelaajan.
- Koripallo on uskomattoman upea, kansainvälinen laji, joka on Suomessa hienossa nosteessa siksi, että pohjatyö on tehty hyvin ja antaumuksella.
Entinen SM-tason uimari, nykyisin itseään intohimoiseksi penkkiurheilijaksi kuvaileva Tourunen tarttuu uuteen tehtäväänsä intoa puhkuen.
- Minulla on palava kiinnostus kaikkea urheilua kohtaan. Näen, että urheilulla on mielettömän arvokas kulttuurinen merkitys yhteiskunnassamme. Koripallo on kansallisesti kuuma laji ja Koripalloliitto osoitti rohkeutta valitsemalla minut tehtävään. Aikomukseni on vastata tähän huutoon, lupaa Tourunen.
Koripallolla on edessään mielenkiintoiset ajat, kun kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) myönsi viime joulukuussa Suomelle järjestettäväksi nuorten (M20) EM-kisat 2016 ja miesten EM-kilpailut 2017.
- Tulevat arvokilpailut asettavat kovia vaateita organisaatiollemme. Koripallo-osaamista meiltä löytyy kosolti entuudestaan liitosta. Olemme hyvillämme, että saimme kiinnitettyä joukkoomme liikkeenjohdon, viestinnän ja muutosjohtamisen osaamista. Tavoitteemme on arvokisojen järjestämisen ohella vauhdittaa lajin kasvua seura-, kilpailu- ja liigatoimintaa tukemalla, kommentoi Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting.
Hakijoita toimitusjohtajan tehtävään oli 30.
- Koripalloliitto on mahdollistaja ja kattojärjestö, mutta kyllä huomio on jatkossa vieläkin selvemmin seuroissa, pelaajissa, valmentajissa, erotuomareissa, lajin parissa työskentelevissä sekä sitoutuneessa koripalloyhteisössä, päättää Tourunen.
Tourunen aloittaa Koripalloliitossa 1.5.2016.
Koripalloliiton toiminnanjohtajana vuodesta 2010 toiminut Vesa Walldén jatkaa liiton palveluksessa. Walldénin kanssa on sovittu, että hän toimii uusien tehtäviensä ohella Koripalloliiton oto-toiminnanjohtajana huhtikuun loppuun saakka.
- Saamme taloon uudenlaista osaamista, mutta samalla Walldénin laajan osaamisen Koripalloliiton suuren strategisen hankkeen eli EM-kisaprojektien käyttöön, Zitting selventää.
Työura: Työskennellyt Savon Sanomien vastaavana päätoimittajana sekä toimitusjohtajana, Iltalehden politiikan ja talouden toimituksen päällikkönä, uutispäällikkönä ja toimittajana sekä Taloussanomien uutispäällikkönä. Toimii parhaillaan valtioneuvoston ja sen ministeriöiden viestintää selvittävän asiantuntijatyöryhmän puheenjohtajana.
Koulutus: Filosofian maisteri. Tekee väitöskirjaa mediakonsernien päätöksenteosta kauppatieteiden ja yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan Itä-Suomen yliopistoon. Opiskellut Tampereen yliopistossa, Turun yliopistossa sekä Southern Illinois Universityssä pääaineena historia.
Urheilu-ura: SM-tason kilpauimari.
Harrastukset: Lukeminen ja kaikenlainen hyötyliikunta. Innokas penkkiurheilija. Seuraa kaikkea mahdollista kilpa-urheilua. Harrastaa hiihtoa, golfia, squashia, sulkapalloa, maasto- ja maantiepyöräilyä, murtomaahiihtoa ja laskettelua. Kuntosalilla pitää erityisesti penkkipunnerruksesta ja leuanvedosta.
Suomen Koripalloliiton organisaatioon on tehty kaksi nimitystä. Seura- ja kilpailutoiminnan johtajaksi on nimitetty Susanna Vartiainen. Leviltä Koripalloliittoon siirtyvä Janne Pelkonen on puolestaan nimitetty Korisliigan myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.
Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.
Suomen Koripalloliitto ja K-ruokakaupat ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyösopimukselleen, joka keskittyy lasten liikuttamiseen. Viime tammikuussa käynnistyneen yhteistyön avulla on tarjottu liikunnanriemua jo 10.000 lapselle ympäri Suomea.
Suomen Koripalloliiton uudeksi, vuodenvaihteessa aloittavaksi puheenjohtajaksi on valittu maajoukkuelegenda, myös yrityselämässä ansioitunut Antti Zitting. 57-vuotiaan Zittingin valinta Loimaalla kokoontuneessa, yhteishenkeä huokuneessa liittokokouksessa oli yksimielinen.
Lauantaina Tampereella kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi neljä uutta jäsentä liittohallitukseen. Puheenjohtaja Curt Lindbomin johtamaan hallitukseen valituiksi tulivat tamperelainen Elisa Hakanen, helsinkiläinen Kimmo Järvikangas, vantaalainen Antti Olkinuora sekä espoolainen Ari Rahkonen, joka tunnetaan paitsi intohimoisena koripalloihmisenä myös Microsoft Oy:n toimitusjohtajana.
Vantaalle kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uusina tulokkaina Kirsi Eräkankaan sekä Paavo Pitkäsen. Jatkokaudelle tulivat valituiksi Elisa Hakanen ja Kaisa Forsström.
Suomen Koripalloliiton valtuusto kokoontui viikonvaihteessa Kisakallion Urheiluopistoon. Kokouksessaan valtuusto hyväksyi Koripalloliiton vuoden 2015 tilinpäätöksen sekä päätti toiminnan strategiset painopistealueet vuodelle 2017.
Vantaalla viikonvaihteessa kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uutena jäsenenä espoolaisen Kimmo Järvisen, 49. Järvinen korvaa hallituksessa talousosaajana tunnetun liiton kunniajäsenen Esko Strandbergin, joka taannoin ilmoitti pitkän päivätyön tehtyään jättäytyvänsä hallitustyöskentelystä sivuun.
Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).
Koripallon harrastajamäärät ovat olleet kasvukäyrällä koko kuluvan vuosikymmenen. Pelikausi 2015-16 on tuomassa lajin pitkäjänteiseen kasvuun merkittävän pyrähdyksen. Koripallolisenssin lunastaneiden määrä on kasvanut kahdeksalla prosentilla viime kauden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Suomen Koripalloliiton jäsenseurat valitsivat lauantaina Helsingissä järjestetyssä liittokokouksessa Antti Zittingin jatkokaudelle liiton puheenjohtajana. 59-vuotiaan Zittingin valinta oli yksimielinen. Liittokokous päätti myös suuntaviivat Koripalloliiton toiminnalle seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Tiistaina 1.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin tulevaan EM-kisaurakkaan. Numerossa mm. Sasu Salinin ja Erik Murphyn henkilökuvat, Suomen alkulohkovastustajien esittely, kisojen seurantaopas ja katsaus Susijunnujen superkesään.
Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt sarjapaikkoja pelikaudelle 2015-16. Maanantai-iltana Helsingissä kokoontunut liittohallitus sekä Koripalloliiton sarjalisenssiyksikkö myönsivät kymmenen sarjalisenssiä Korisliigaan, kahdeksan miesten Divisioona A:han, peräti 14 Divisioona B:hen ja yhdeksän sarjalisenssiä Naisten Korisliigaan sekä kymmenen naisten I divisioonaan. Samalla liittohallitus vahvisti pelikauden 2015-16 sarjaformaatit.
Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.
Suomen Koripalloliitto on palkannut Susanna Vartiaisen, 38, uusien konseptien kehityspäälliköksi. Entinen maajoukkuetason koripalloilija siirtyy Koripalloliittoon liike-elämästä, josta hänellä on vankka kokemus myynti- ja avainasiakaspäällikön tehtävistä.
Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiistaina liikuntajärjestöjen valtionavustukset. Julkaisu toi mukanaan Suomen Koripalloliitolle ilouutisia, kun lajin parissa tehty pitkäjänteinen kehitystyö palkittiin 13 prosentin avustuskasvulla. Suomi-koriksen kokonaisvaltainen kasvu näkyy myös harrastajamäärissä, jotka ovat nousseet edellisvuosiakin enemmän.
Helsingissä koolla ollut Suomen Koripalloliiton valtuusto hyväksyi lauantaina laaja-alaiseen kasvuun tähtäävän liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2015. Liittovaltuusto valitsi myös liiton hallitukseen kaksi uutta jäsentä; turkulaisen Kaisa Forsströmin ja espoolaisen Juha Sihvosen.
Suomen maajoukkueiden valmennustoimintaan vuosikausia kuulunut Ari Tammivaara, 48, siirtyy määräaikaisesti Koripalloliiton valmennusjohtajan paikalle. Tammivaara jatkaa Henrik Dettmannin pestiä Dettmannin siirryttyä Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikköön palloilulajien vastuuvalmentajaksi. Dettmann jatkaa edelleen Susijengin päävalmentajana.