20.12.2018 09:56 Petteri Koponen pääsi keskiviikkoiltana juhlimaan Bayern Münchenin kolmatta peräkkäistä voittoa Euroliigassa ja EuroCupissa Sasu Salin ja Malaga päättivät alkulohkon tyylikkäästi voittoon.
Petteri Koponen ja Sasu Salin pääsivät voittojen makuun eurokentillä. (Kuva: Ville Vuorinen)
Koponen oli jälleen tarkkakätinen, kun hän upotti seitsemästä pelitilanneheitostaan viisi sisään keräten joukkueen toiseksi korkeimman pistemäärän 13 Bayernin hakiessa 80-78 (41-40)-vierasvoiton Olimpia Milanosta. Koposen tilastoihin merkittiin myös kaksi levypalloa, syöttö ja riisto. Bayern on kivunnut Euroliigassa jo kuudenneksi. Ottelutilastot
Salin upotti niin ikään 13 pistettä, kun Malaga murskasi kotikentällään Torinon 89-68 (31-47). Salin kirjasi lisäksi levypallon ja syötön. Malaga sijoittui omassa lohkossaan toiseksi ja eteni 16 parhaan joukkoon.
EuroCupin jatkovaihe pelataan neljässä neljän joukkueen lohkossa, joista lohkojen kaksi parasta etenee pudotuspeleihin. Malagan jatkolohkossa pelaavat lisäksi Valencia, Belgradin Punainen tähti sekä ranskalainen Limoges.
Ottelutilastot
Gordon ja Daniel Herbertin valmentama Frankfurt oli jo aiemmin varmistanut jatkopaikkansa EuroCupissa, joten Erik Murphy sai ansaitsemansa lepohetken, kun Frankfurt hävisi kotonaan lohkovoittaja Kazanille 65-72 (35-43). Susijengin kapteeni Shawn Huff kasasi ottelussa viisi pistettä, kolme levypalloa ja riiston.
Frankfurt saa jatkolohkoonsa Lokomotiv Kuban Krasnodarin, ASVEL Lyon-Villeurbannen sekä Ulmin. Jatkolohkot pyörähtävät käyntiin 2.1.2019.
Ottelutilastot
Ranskan liigassa Lassi Tuovin valmentama Strasbourg jatkoi virkeitä otteitaan voittamalla kotikentällään Chalon/Saonen 90-81 (49-43). Strasbourg on sarjassa tällä hetkellä toisena.
Ottelutilastot
Strasbourg oli tositoimissa alkuviikosta myös Mestarien liigassa, kun ranskalaisjoukkue kukisti vieraskentällä saksalaisen Bayreuthin 84-76 (43-32). Strasbourg on lohkossaan toisena.
Ottelutilastot
Jamar Wilsonin Lietkabelis taipui kotonaan Mestarien liigan ottelussa Hapoel Jerusalemille lukemin 70-97 (41-56). Wilson väänsi ottelussa seitsemän pistettä ja yhden levypallon. Lietkabelis on kolmella voitolla ja kuudella tappiolla lohkossaan viidentenä.
Ottelutilastot
Gerald Lee Junior oli joukkueensa tehokkaimpia, kun hän pussitti 16 pistettä Ironi Ness Zionan murskatessa Balkan BC:n FIBA Europe Cupin ottelussa 100-73 (56-39). Lee nappasi myös yhden irtopallon hyppysiinsä. Ironi Ness Ziona on aloittanut jatkolohkon kahdella voitolla.
Ottelutilastot
Tällä viikolla VeikkausTV:llä nähdään muun muassa Espanjan liigan suomalaiskohtaaminen, kolme Chicago Bullsin NBA-ottelua sekä Kataja Basketin kohtalonottelu FIBA Europe Cupin jatkolohkossa.
Sasu Salinin käsi kävi kuumana, kun hän nakutti 17 pistettä johdattaessaan Malagan voittoon EuroCupin ottelussa. Gerald Lee Junior oli huippuvireessä tilastoiden 17 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Ironi Ness Zionan varmistaessaan jatkopaikan FIBA Europe Cupissa.
Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun Alexander Madsenin VEF Riika isännöi Sasu Salinin Teneriffaa. Madsen oli joukkueensa ykköstähti tupla-tuplalla, mutta Teneriffa palasi kotimatkalle täyden pistepotin kera.
Petteri Koponen ja Bayern München pääsivät juhlimaan äärimmäisen maukasta voittoa kaadettuaan Euroliigan ottelussa Real Madridin. Koponen oli jälleen Bayernin kantavia voimia ottelussa heittäen 15 pistettä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa jatkaa puhtaalla pelillä ja Ranskan cupissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.
Petteri Koposen Bayern München tarrasi tiukasti kiinni Euroliigan pudotuspelipaikkaan saksalaisjoukkueen voittaessa kotonaan turkkilaisen suurseura Fenerbahcen.
Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.
Sasu Salin ja Jamar Wilson pääsivät voittojen makuun eurokentillä. Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies, mutta se ei tällä kertaa riittänyt voittoon saakka Euroliigassa.
Erik Murphy ja Shawn Huff olivat isossa roolissa, kun Frankfurt Skyliners otti voiton EuroCupissa. Murphy oli ottelun paras pistemies ja Huff sinetöi Frankfurtin voiton viime hetkillä.
EuroCupissa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun vahvan suomalaisedustuksen omaava Frankfurt Skyliners isännöi Sasu Salinin Malagaa. Malaga kävi hakemassa Saksasta tärkeän voiton ja varmisti jatkopaikkansa EuroCupissa. FIBA Europe Cupissa Alex Murphyn Szolnoki Olaj varmisti niin ikään paikkansa seuraavalla kierroksella.
Erik Murphy on erinomaisessa iskussa tärkeiden MM-karsintaotteluiden alla, kun hän johdatti Frankfurt Skylinersin tärkeään voittoon EuroCupissa Torinoa vastaan. Murphy tuli penkiltä sisään ja heitti peräti 33 pistettä. Mukaviin pistelukuihin ylsivät myös Gerald Lee Junior sekä Jamar Wilson.
Susijengin pelaajat osoittivat oivaa pelikuntoa tärkeiden MM-karsintaotteluiden lähestyessä, kun peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin keskiviikon otteluissa.
Susijengin pelaajat pääsivät viikolla juhlimaan komeita voittoja eurokentillä. Jamar Wilson oli suomalaisten johtotähtenä komeilla suorituksillaan Mestarien liigassa.
Erik Murphy oli jälleen Frankfurtin ykkösnimi, kun hän pamautti 23 pistettä vajaassa 25 minuutissa, kun Frankfurt Skyliners voitti EuroCupin ottelussa Rytas Vilnan. Eurokentillä suomalaispelaajista Murphy ja joukkuekaverinsa Shawn Huffin lisäksi voittoja pääsivät juhlimaan myös Sasu Salin ja Alex Murphy.
EuroCupissa nähtiin harvinaista herkkua, kun pelikentällä oli samanaikaisesti kolme suomalaispeluria Malagan ja Frankfurtin välisessä ottelussa.
Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa ja Tuomas Iisalon Bonn ottivat tukevat otteet jatkopaikoista. Edon Maxhunin 28 pisteen iltapuhde ja Topias Palmin 22 pistettä eivät sen sijaan riittäneet voittoihin FIBA Europe Cupissa.
Susijengin pelaajat olivat vahvassa iskussa viikon peleissä Mestarien liigassa, FIBA Europe Cupissa ja kansallisissa sarjoissa. Topias Palmi ja Remu Raitanen rikkoivat 20 pisteen rajapyykin ja muutkin tositoimissa olleet pääsivät kymmenen paremmalle puolelle.
Mestarien liigassa saatiin 16 parhaan joukkueen kesken pelattava jatkolohkovaihe käyntiin ja FIBA Europe Cupissa Edon Maxhuni piti Merlins Crailsheimin kiinni jatkopaikassa, kun taas Craiovan jatkohaaveet menivät Topias Palmin vahvasta pelistä huolimatta.
Alexander Madsenin edustama AEK selvitti tiensä Mestarien liigan 16 parhaan jatkolohkovaiheeseen peitottuaan turkkilaisen Bursan toistamiseen. Ilon aiheisiin kuului myös Ilari Seppälän paluu pelikentille.
Alexander Madsenin edustama AEK Ateena nousi jatkoon Mestarien liigan lohkovaiheesta. Sasu Salinin Teneriffa sen sijaan varmisti lohkovoiton.
Edon Maxhuni otti Merlins Crailsheimin reppuselkäänsä ja kantoi joukkueen voittoon entistä seuraansa Heroes Den Boschia vastaan FIBA Europe Cupin jatkolohkovaiheen avausottelussa. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti lohkovoiton.