17.2.2022 11:41 Espanjan perinteinen ja arvostettu cup-kilpailu, Copa del Rey, pelataan loppuviikon aikana. Suomalaisedustuksesta vastaavat Teneriffan Sasu Salin ja Emir Sulejmanovic sekä Manresan Elias Valtonen.
Sasu Salin pelaa taas vahvaa kautta Teneriffassa. (Kuva: FIBA)
Teneriffan kausi on ollut hieman vaihteleva, sillä kauteen on mahtunut ylä- ja alamäkiä. Juuri tällä hetkellä Teneriffa on kuitenkin vahvassa ylämäessä, sillä saarelaiset ovat Espanjan liigassa kolmen ottelun voittoputkessa, ja kun mukaan lasketaan vielä Mestarien liigan jatkolohkovaiheen ottelut, on voittoputkella mittaa jo kuusi ottelua.
- Olemme nyt taas sellaisella aallonharjalla ja tuntuu, että pelimme on kulkenut hyvin. Lähtökohtaisesti kenraaliharjoitus meni meiltä hienosti ja lähtöasetelmat Copaan ovat hyvät.
- Joukkue on hyvässä iskussa. Itsellänikin on ihan hyvä kausi menossa, vaikka viime pelissä jäin pisteittä. Muuten heitto on mennyt ihan hyvin ja koris on tällä hetkellä kivaa, Salin heittää.
Copaan pääsevät runkosarjan ensimmäisen kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta. Teneriffa joutui taistelemaan pääsystään viimeiseen otteluun saakka ja lopulta lunasti lipun cup-turnaukseen korieron turvin.
- Sarja on tiukka ja siinä on monta joukkuetta samoissa pisteissä. Mekin taistelimme pitkään pääsystä Copaan, Salin avaa sarjan tasaisuutta.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.𝓣𝓸𝓭𝓸 𝓸 𝓷𝓪𝓭𝓪
— Liga Endesa (@ACBCOM) February 16, 2022
El éxito o la derrota
Win or go home
Lo de la #CopaACB es otro p**o rollo.
¡Y está a punto de arrancar! pic.twitter.com/R0CKq1PiRN
Teneriffa kohtaa torstaina puolivälieräottelussa Joventut Badalonan. Joukkueet kohtasivat toisensa viime viikonloppuna ja Teneriffa voitti ottelun 16 pisteen erolla. Voittaja etenee lauantain välieriin, jossa vastaan asettuu voittaja ottelusta Real Madrid-Breogan.
- Tällä kertaa arpaonni osui edes vähän, ettei heti tullut Barcelonaa tai Real Madridia vastaan. Onhan heidän voittamisensa mahdollista, mutta vaikeaa se on. Badalona on tietenkin myös tiukka vastustaja. Viime ottelun perusteella lähdemme ehkä ennakkosuosikkina, mutta marginaalit ovat sen verran pienet, etten näe meitä erityisenä ennakkosuosikkina.
Barcelona ja Real Madrid lähtevät turnaukseen jälleen suurimpina ennakkosuosikkeina. Joukkueet ovat dominoineet kilpailua jo reilusti yli vuosikymmenen, sillä edellisen kerran voittaja löytyi kaksikon ulkopuolelta vuonna 2009, jolloin Baskonia pääsi juhlimaan voittoa. Valtonen pääsee heti yrittämään Barcelonan kellistämistä, kun Manresa kohtaa omassa puolivälierässään Barcelonan katalonialaisjoukkueiden välienselvittelyssä.
- Manresa on voittanut Barcelonan kahdesti jo tällä kaudella, joten on heidän voittaminen mahdollista – varsinkin tällaisessa turnauksessa. Barca on ollut kyllä hyvässä tikissä eikä Realilla pitäisi olla ongelmia edetä ainakaan ensimmäisestä pelistä jatkoon, Salin miettii ennakkosuosikkien lähtöasetelmia.
Manresan riveissä Valtonen on pelannut hyvää kautta ja myös Salin on pistänyt nuorukaisen vahvat otteet merkille.
- Olen seurannut hänen otteitaan hyvillä mielin. En sikäli ole yllättynyt, sillä tiedän hänen tasonsa. Siitä olin vähän yllättynyt, että he hankkivat ensin latvialaispelaajan hänen paikalleen, mutta sitten hän loukkaantui, ja Elias on sen jälkeen ottanut paikkansa joukkueessa. Nyt hän on yksi eniten pelaavista pelaajista joukkueessa tällä hetkellä. On ollut kiva katsoa, että hyvin on mennyt, Salin kehuu maajoukkuekaveriaan.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann julkaisi ehdokkaansa helmikuun lopun MM-karsintaotteluihin Sloveniaa vastaan. Yhteensä 4,5 kautta slovenialaisessa Olimpija Ljubljanassa pelannut Salin tuntee tulevan vastustajan hyvin.
- Kiva päästä taas maajoukkueen mukaan. Onhan Slovenia hemmetin kova jengi ja heillä on pari hyvää pelaajaa jokaiselle pelipaikalle. Siellä on paljon entisiä joukkuekavereita ja tuttuja joukkueessa. En ihmettele, että he ovat menestyneet arvokisoissa viime aikoina, sillä materiaali on todella kova, Salin kehuu hallitsevaa Euroopan mestaria ja olympianelosta.
Ensimmäinen kohtaaminen pelataan Espoon Metro Areenalla 25.2. ja kolme päivää myöhemmin joukkueet kohtaavat Susijengille tutuissa EM-maisemissa Koperissa.
- Kiva mennä taas Sloveniaan, vaikka olisin toivonut, että peli oltaisiin pelattu Ljubljanassa. Meillä on kuitenkin maajoukkueen kanssa hyviä muistoja Koperista ja on siellä Olimpijankin kanssa joku peli voitettu. Mukavaa palata takaisin ja nähdä vanhoja tuttuja, iloitsee Salin.
Suomessa rajoitukset ovat hellittäneet sen verran, että otteluun saadaan ottaa jälleen yleisöä. Salin toivoo kotiyleisöltä vahvaa kannustusta tärkeässä MM-karsintaottelussa.
- Olisi ankea pelata, jos areena olisi tyhjä ja on hieno päätös, että yleisöä saadaan taas ottaa katsomoon. Loistavaa päästä pelaamaan taas kotiyleisön eteen!
Otteluaikataulu, helmikuun 2022 MM-karsintaikkuna
LIPUNMYYNTI >>
Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.
Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.
Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.
Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Sasu Salinilla on tulossa mielenkiintoiset viikot, kun edessä on isoja otteluita. Ensimmäisenä edessä on tulevana viikonloppuna pelattava FIBA Intercontinental Cup, jota seuraavat Copa del Rey sekä MM-karsintaottelut Susijengin kanssa.
Ilari Seppälän alkukausi Ranskan ProB:ssä pelaavan Saint-Chamondin riveissä meni pilalle loukkaantumisen takia. Nyt Seppälä on kuitenkin vihdoin kuntoutunut pelikuntoon.
Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.
Viime kaudella Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Remu Raitanen teki kesällä sopimuksen Espanjan kakkostasolla, LEB Orossa, pelaavan Albaceten kanssa. Raitanen on esiintynyt vahvasti ensimmäisellä ulkomaan ammattilaiskaudellaan.
Miro Little kohosi helmikuussa Susijengiin ensimmäisenä alle 18-vuotiaana debytanttina sitten Teemu Rannikon (1997). Päättyvä vuosi on vienyt Tampereen Pyrinnön kasvatin Susijengin EM-kisamittelön kautta Yhdysvaltoihin ja Sunrise Christian Academyyn, jossa Little on alkuyskähtelyjen jälkeen lunastanut paikkansa joukkueensa eliitissä matkalla kohti NCAA:ta.
Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.
Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.
Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.
Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.
Topias Palmi siirtyi kesken kauden belgialaisseura Limburg Unitediin. Palmi väläytteli kauden aikana ja pääsi juhlimaan Belgian cupin voittoa, mutta kokonaisuudessaan kausi Belgiassa oli Palmille hankala.
Elias Valtonen osoitti, ettei hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan ole euralaislähtöiselle nuorukaiselle ponnistus eikä mikään. Sekä Valtonen että hänen seurajoukkueensa Manresa pelasivat erinomaisen kauden.
Alexander Madsen vietti menestyksekkäät, mutta vaiherikkaat kolme kautta latvialaisen VEF Riian riveissä. Seuraavaksi edessä siintää kiireinen kesä Susijengin kanssa.